LÄSKI LIIKKUU.

07.09.2016

Seuraava teksti on luvan kanssa kopioitu tuttavani eilisestä facebook päivityksestä.

”Ota hetki ja lue tämä, sillä kerrompa nyt kokemukseni aiheesta: läski liikkuu!

”Liikunnasta tulee hyvä olo, mieli on virkeämpi ja duuniki maistuu paremmalta ja blaa blaa”

Miksi kukaan ei kerro miltä tuntuu, kun läski lähtee ekaa kertaa kunnolla liikkumaan? Käytän sanaa läski, koska ainakin itse olen ylipainoinen vähintään 70% omasta valinnastani. Ei kiinnostaa liikkua aktiivisesti paitsi talvella, kun lumi tulee maahan ja pääsee rinteeseen, viina on hyvää ja poppari vielä parempaa. 

Asiaan. Tulin juuri Cardio Start -tunnilta, jossa hiki virtas enemmän ku ammattilaisilla maratoonilla. Helvetin epämukava olo, tissit on tiellä, tuntuu että jäsenet menee sijoiltaan, kunto loppuu ja niin edelleen.
Tunnilla on yksi ylipainoinen mimmi mun lisäksi, tämä ei nosta motivaatiota. Tuntuu, että kaikki kattoo kuinka se lyllerö tossa porskuttaa. Näät ittes ryhmäliikuntatunnin peilistä ja haluut vetää ittes narun jatkeeks ja luovuttaa.

”Rakasta ittees sellasena kuin olet! Kurvit on kauniita” Älkää ny naurattako hyvät ihmiset ja naistenlehdet. Mä haluan olla terve, enkä läski, jota kutsutaan nykyään tredikkäästi muodokkaaksi.

Nyt jälkeenpäin, missä on se euforinen hyvä olo? Silmiä sumentaa ja oksettaa. Voimat on loppu. Kirjaimellisesti vituttaa.
Kertokaa, miten tästä motivoidut menemään samaan paikkaan jälleen huomenna? Sinne salille, jossa mimmit ja miehet näyttää suoraan Playboyn kannesta olevilta ylijumalilta ja napsii sosiaaliseen mediaan muutaman edustavan valokuvan vielä kesken treenin?

Onko tämäkin marmatus nyt vain läskin päähänpisto, jota höystää paska itsetunto ja maailman asettamat kauneusihanteet vai mitä helvettiä?
Mä kumarran kaikkia niitä, joille urheilu on elämäntapa ja se on niin SIISTIÄ! Mut miten lyllerö oppii saman?”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eräs tuttavani päivitti eilen kyseisen tekstin facebookissa ja vielä loppuun kyselikin minulta sekä muutamalta muulta alan ammattilaiselta vinkkejä sekä mielipidettä kyseiseen aiheeseen liittyen. Kysyin tänään luvan käyttää tekstiä blogissani, sillä aihe on varmasti JOKAISELLE (kyllä, myös minulle) tuttu.

Mikä mun mielestä särähti tekstissä ja ajattelutavassa eniten oli se yleinen virhe ja ajattelumalli, että mennään ryhmäliikuntatunnille, koska MeNaisissa suositeltiin tätä super tehokasta hypertehokasta uutuustreeniä ja koska kaikkien nyt pitää harrastaa tämäntyyppistä, tehokasta ja sydämen räjäyttävää liikuntaa keväisin ja syksyisin. Sen lisäksi sinne pitäisi nyt mennä se viisi kertaa viikossa, joka arkipäivä, kunnes olen -10kg. Mielellään jo huomenna olisin.

VÄÄRIN.

Kun ihminen, joka on ylipainoinen tai muuten vain jättänyt terveydestään huolehtimisen viimeaikoina hieman vähemmälle, aloittaa liikunnan harrastamisen ja terveellisten elämäntapojen vallankumouksen, pitäisi kaikki alku aloittaa pienistä muutoksista ja pikkuhiljaa asioita lisäten.

Kenenkään pää, kunto ja elämä ei kestä sitä, että lähes liikuntaa harrastamaton ihminen aloittaa kertaheitolla kuntosalin rankimmalla ryhmäliikuntatunnilla ravaamisen heti viitisen kertaa viikossa. Sen lisäksi että ruokavalio menee kertaheitolla täysremppaan. Se on aika raju shokki keholle mukautua kaikkeen päivässä, jonka aikana oletetaan jo sitä -5kg peilikuvaa ja mahtavaa fiilistä mistä kaikki aina puhuu.

On täysin luonnollista että tauon jälkeen on vaikeaa aloittaa taas treenaamaan täysillä. Aluksi treenaaminen tuntuu turhauttavalta, oma keho vieraalta ja sen toimintakyky täysin hallitsemattomalta. Niin se menee meillä kaikilla. Kirjoitinkin hetki sitten aiheesta, jonka voit lukea TÄÄLTÄ. Tekstissä totean, miten ensimmäiset kerrat tauon jälkeen ovat kirjaimellisesti aivan ahterista. Tuntuu että on maailman surkein ja koko salin huonokuntoisin tyyppi, eikä liikkeetkään kulje yhtään niin sulavasti kuin miten ne ennen sujuivat. Koko treeni on lähestulkoon kömpelöä heilumista ja kokeilua. Koko touhu lähinnä nolottaa.

Ammatikseen tai puoliammatikseen urheilevat sekä elämäntapaurheilijat ovat siitä ”onnekkaita”, että lihassolumuistin ansiosta homma on kivuttomampaa. Kunto, voimatasot ja treeni kehittyvät sekä palautuvat nopeasti siihen, mihin viimeksi jäätiin, mutta he jotka aina aloittavat muutamiksi viikoiksi tai kuukausiksi treenaamisen ovat hyvin lirissä, jos luulevat että koko homma toimii heti ekasta treenistä lähtien täydellisesti.

Jotta treenaamisesta tulisi elämäntapa ja se kantaisi tuloksia (säännöllisyyden sekä kärsivällisyyden seurauksena), tulisi jokaisen löytää ensin se oma juttu ja laji josta nauttii. Joskus on päiviä, kun pitää mennä läpi sen harmaan kiven ja lyödä päätä seinään, mutta liikunnan tulisi kuitenkin pääsääntöisesti antaa enemmän mitä se ottaa.

Itse en esimerkiksi mene koskaan ryhmäliikuntatunneille, koska haluan tehdä treenini rauhassa. Nautin tällä hetkellä aivan älyttömästi aamulenkeistä, sillä ne ovat mulle niitä hetkiä, jolloin on olemassa vain minä, maisemat ja musiikki. Jos on tarpeeksi kivipää ja pystyy haastamaan itse itseään, lenkkeily raikkaassa ilmassa on todella oiva tapa aloittaa liikkuminen. Lisäämällä ensiksi vaikkapa vain kolme aamulenkkiä viikkoon teet jo mielellesi ihmeitä sekä lisäät kulutustasi, mutta kuitenkin niin, että aloitus on tarpeeksi pehmeä liikkumiselle, eikä luo heti treenaamisesta sitä negatiivista horror kokemusta sekä mielikuvaa, jota ei halua kokeilla enää koskaan vapaaehtoisesti.

Kun muutama viikko menee aamulenkkien parissa, voi arkeen lisätä pikkuhiljaa vaikka yhden ryhmäliikuntatunnin tai salitreenin. Viikko viikolta, pikkuhiljaa lisäilee treenejä, siinä samalla myös hapenottokykysi sekä kuntosi kohonee luonnollisesti treenien tehon ja tason mukana ja kokemuksetkin ovat paljon mukavampia. Kaikki aloittavat jostakin, joten on aivan turhaa ajatella, että sun pitäisi heti hyvällä fiiliksellä kestää saman tasoista ja samoja määriä treeniä, kuin joku joka on tottunut siihen.

Liikunta ja liikkuminen on hyvis, ei pahis. Terveys ja kyky liikkumiseen eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan etuoikeuksia. Muistakaa, mitä ikinä päätättekin harrastaa, lähtekää aina liikkumaan sillä asenteella, että olette kiitollisia siitä, että ylipäätään pystytte. Silloin asian näkee eri näkökulmasta ja lähteminen sekä treenin toteuttaminen on paljon helpompaa.