PÄIVÄN KOHOKOHTA, JOSTA TULI HYVÄ MIELI.

22.02.2018

Moikka!

Ompas mennyt viikko taas ihan älyttömän nopeasti, huomenna eletään jo perjantaita. Mulla on tänään ollut vähän pidemmältä tuntuva päivä, sillä heräsin jo 6 aamulla, enkä muutenkaan saanut kunnolla edellisenä yönä unta. Olen sinnitellyt koko illan hereillä ja nyt ajattelin hieman kirjotella ajatuksia blogiin ja sen jälkeen painua vihdoin nukkumaan.

Olin tänään sillä tavalla reipas, että hoidin kaikkia paperihommia paljon, mitä oikeesti koko sydämestäni vihaan. Keksin usein mitä tahansa tekemistä, jotta pystyn välttämään niitä ja suostun tekemään kirjanpidot ja vastaavat aina vasta ihan viime tipassa. Se on tapa, josta pitäisi päästä yli, koska sitten kun ne on tehty niin olo on hyvä ja onnistunut.

Iltapäivällä lähdin eräälle studiolle tekemään muutaman spiikin subilla alkavaan e-sports ohjelmaan, jossa toimin ohjelman ankkurina. :D Minua tosiaan pyydettiin noin kuukausi sitten mukaan uuteen formaattiin, Tilt E-sportsiin, jossa kerrotaan viikoittain alan tuoreimman kuulumiset ja pureudutaan ajankohtaisten ilmiöiden taustoihin. E-sports on mulle sinänsä tuttua, että mun molemmat veljet ovat mukana tässä lajissa. :) 

On kyllä huippu mukavaa olla mukana, sillä ohjelmaa tekevä tiimi on ihan huippu ja oli ihana taas nähdä heitä syksyn jälkeen. Oon todella iloinen, että pääsin tekemään taas itsellenikin uudenlaista formaattia ja kokeilemaan ihan uutta roolia juontajana.

Mistä halusin erityisesti tulla kertomaan on, että mun tämän päivän paras juttu oli, kun marssin kampin teknik magasinetiin hakemaan suojakuoria mun puhelimelle. Löytyikin heti todella edulliset ja kivat kuoret! Kassalle jonottaessa mua tulikin pian palvelemaan reipas ja iloinen myyjä, joka ehdotti, että suojaan uuden puhelimeni lasini myös panssarikalvolla, koska valittelin, että rikon kaikista puhelimista heti näytöt. Hän myös tarjoutui itse asentamaan kalvon mun puhelimeen, koska ehkä arvasi, että mä en välttämättä kovin hyvin handlaa sitä vaihtoa… Mä en tiedä miks, mutta liikkeen myyjä oli vaan todella mukava ja kiitinkin häntä super hyvästä palvelusta, josta mulle jäi todella hyvä fiilis! Hassua, ehkä se on tämä aurinko ja kevät, mutta aikalailla sama homma kävi myös viimeviikolla, kun kävin ostamassa uuden puhelimen itselleni. Myyjä ei ollut yhtään liian tyrkyttävä, mutta vastasi mun kysymyksiin ja kertoi omia fiiliksiä puhelimista rehelliseen sävyyn, oli todella reipas ja lopuksi vielä printtasi mulle ison nipun ohjeita, joissa opastettiin, miten saan ladattua mun kuvat ja tiedot iCloudiin. Kotona sitten tutkiskelin niitä ja asentelin iCloudi juttuja monia tunteja kotona… ilman niitä ohjeita olisin ollut ihan hukassa. :D Anyway, tästäkin palvelusta (1store kampissa) tuli hyvälle tuulelle ja jäi erityisesti mieleen. Päivän päätteeksi kaupassa joku nainen piti mulle myös kylmäkaapin ovea auki, kun yritin kurkottaa alhaalta kermaviiliä. Sekin jäi heti mieleen tosi kivana tekona.

Mun mielestä on niin ihanaa, kun kaupoissa sua autetaan ja tarjotaan apua sekä ylipäätään ihmisten ilmoilla ollaan ystävällisiä toisille sekä kohteliaita. Välillä kaupoissa asioidessa saa hyvin aneemista palvelua ja joskus tulee sellainen olo, että ei uskalla tai kehtaa häiritä työntekijöitä typerillä kysymyksillä. Helposti sitten googlaan mielummin tai kysyn joltain kaverilta, vaikka myyjillä on todennäköisesti koulutus asiaan ja edes jonkinlainen vastaus, sekä heille myös maksetaan siitä palvelusta palkkaa. :D

On se vain niin, että ystävällisyydellä ja kohtelemalla muita saa varmasti niin itselle, kuin muillekkin todella hyvän mielen. Sen kun muistaisimme arjessa, niin olisi varmasti niin paljon kivempaa kaikilla. Pienetkin hyvät asiat ja kohteliaisuudet, hymy ja käytöstavat voivat olla jonkun ihmisen päivän paras juttu, niinkuin mulla tänään.

 


ÄLYKÄS = ONNELLINEN ?

16.09.2017

Kävin eilen mielenkiintoista keskustelua aiheista älykkyys ja onnellisuus. Keskustelu piti sisällään pohdintoja mm. siitä, lisääkö tietoisuus ja koulutus mahdollisuutta onnellisempaan elämään vai mitä ylipäätään on onnellisuus? Onko se kenties sitä, että kouluttaudut mahdollisimman korkeasti, jolloin pääset todennäköisemmin hyvään työpaikkaan, jossa sulla on ehkä mahdollisuus edetä sen verran korkealle, että voit vanhempana tehdä oikeasti ihan hyvää rahaa, käydä muutaman kerran vuodessa luxus lomilla perheen kanssa ja ajaa se kallis audi perheen upean talon suureen autotalliin, vaimon mersun viereen? Vai lisääkö kouluttautuminen tietoisuutta esimerkiksi riskeistä, jolloin et todennäköisemmin uskalla tai halua enää ottaa elämässä tietoisia riskejä, etkä näin ollen lähde vaikkapa tavoittelemaan sitä omaa yritystä, josta kuitenkin unelmoit ikuisesti, vaan päädyt turvalliseen työpaikkaan, työhön johon sulla ei ole intohimoa, mutta on kuitenkin varma, turvallinen ja hyvin palkattu ala?

Onko hieman kouluttamattomammat ihmiset onnellisempia, sillä he eivät välttämättä ole niin tietoisia monista asioista ja uskaltavat elää enemmän tunteella? Vai elävätkö he liian putkinäköisesti pienessä kuplassaan, joka johtaa elämässä yksitoikkoisuuteen tai bisneksissä mahdollisesti epäonnistumiseen? Onko nykyään mahdollisimman laaja tietoisuus edes riippuvainen koulutustasosta vai enemmänkin ihmisestä itsestään kiinni? Onhan lähes kaikki tieto netissä, eikä oppimiseen tarvitse enää fyysistä opettajaa tai välikättä.

Mielenkiintoisia kysymyksiä. Itse olen sitä mieltä, että nykyään kun meillä on lähes kaikki tieto saatavilla ja käytössämme, on hyvin paljon ihmisestä itsestään kiinni, kehittääkö hän itseään vai ei. Onko ihmisellä lähtökohtaisesti intohimoa maailmaa kohtaan, haluaako hän olla tietoinen asioista; itsestään, ihmiskunnasta, soluista, energioista, filosofiasta, ravinnosta, historiasta, uskonnosta, politiikasta,tulevaisuudesta tai mistä tahansa.

Toki on monia ammatteja, joihin tarvitaan perinteinen koulutus ja hyvä niin. Lisäksi todennäköisemmin ihminen oppii sekä sisäistää asioita paremmin, kun on pakko läpäistä haastavat kurssit, jotta saa todistuksen pätevyydestä alaa kohtaan. Kuitenkin aina tarvitaan aitoa mielenkiintoa ja halua oppia asioita, jotta susta tulee alaa tai aihetta kohtaan älykäs ja lahjakas. Vahvaan osaamiseen vaaditaan aina intohimoa alaa kohtaan, eikä pelkästään kirjan ja kaavojen ulkoa opettelemista, tenttien läpäisyä tai ainoastaan sitä ajatusta, että tästä työstä saa hyvää rahaa.

Mutta takaisin tietoisuuteemme. Ennen media päätti, mitä uutisoidaan maailman menoista, miten ja missä muodossa ne syötetään meille ja loput piti etsiä kirjoista tai oppia koulusta. Tiedon saanti oli aika hidasta ja informaatio kulki vaivalloisesti. Tällä hetkellä tietoa ja infoa pursuu joka puolelta, ehkä vähän liikaakin ja nykyään me pystytään tutkimaan lähes mitä tahansa itsenäisesti sekä osataan myös ottaa selvää faktoista ja olla paljon mediakriittisempiä. Tällä tarkoitan sitä, että nykyään me päästään esimerkiksi tsekkaamaan heti uutisten lähteet tai tutkimaan, mikä yritys rahoitti minkäkin tutkimuksen (jolloin todennäköisesti tulokset ovat yritystä ja sen toimintaa tukevia). Nuoretkin ymmärtävät ihmetellä, miksi esimerkisi tyypin 2 diabeeteksteen suositellaan jenkkien diabetesliiton sivustolla potilaille mielettömiä määriä punaista ja rasvaista lihaa? Tai miksi ihmeessä American Cancer Societyn sivuilla ei puhuta tai mainita mitään menestyksekkäistä happihoidoista, ainoastaan kemoterapiaa suositellaan? Ihmiset voivat ottaa selvää lähes mistä tahansa, laskea itse päässään yhteenlaskut sekä ymmärtävät sen faktan, että elämme maailmassa, joka on yhtä suurta bisnestä. Jopa meidän terveys on osa sitä.

Tulin itse siihen tulokseen, että oikeasti älykäs, aitoa onnellisuutta tavoitteleva ihminen todennäköisesti irrottautuu siitä oravanpyörästä ja systeemistä, johon meidät halutaan ja kasvatetaan mukaan. Älykäs ihminen on jo niin älykäs, että hän ymmärtää sen, miten vähän materiaalilla on tekemistä onnellisuuden kanssa ja miten tärkeää terveys ja mielenrauha on. Oikeasti älykäs ihminen todennäköisesti hakeutuu hyvin lähelle luontoa, elää niin omavaraisesti kuin pystyy, pysyy kaukana kaikesta mitä ihminen itse keinotekoisesti maailmaan luo ja tuottaa, meditoi, urheilee ja toteuttaa itseään jonkun työn kautta, jota rakastaa ja jolla todennäköisesti on hyvin vähän tekemistä minkään ison bisneksen kanssa ja jos kuitenkin on, hän todellakin tekee sitä rakkaudesta, eikä rahan, maineen ja materiaalin himosta.

Siitä pääsinkin kysymykseen, jonka esitin itselleni; vaikka ajattelen näin, miksi mä sitten itse en lähde tähtäämään tuohon? Tulin siihen tulokseen, että mä kuitenkin olen vielä siinä vaiheessa elämää ja kasvua ihmisenä, että mä myös rakastan materiaalia; vaatteita, laukkuja, kenkiä, kivaa kotia, kosmetiikkaa ja nautin tietynlaisista, jopa pinnallisista dinnereistä, juhlista ja tapahtumista. Tietynlainen luksus on silloin tällöin ihanaa. Olen siinä pisteessä, että yhtäaikaa vihaan ja rakastan kaikkea pinnallista. En kuitenkaan enää ihaile näitä samalla tavalla, kuin joskus nuorempana. Mä olen päässyt elämässäni näkemään, mitä on kun on lähes kaikkea, sekä päässyt tietyllä tavalla valitsemaan oman tieni tässä maailmassa. Sanotaan nyt ääneen se fakta, vaikka se kuinka paljon varmasti ärsyttääkin; nykyään naisen on niin käsittämättömän helppoa valita se helppo elämä, jolloin voi ostaa sen uuden chanelin vaikka joka päivä. Haluan kuitenkin uskoa siihen, että kauneus ja älykkyys mahtuvat samaan päähän, eikä lähdetä myymään omaa sieluaan materiaalista. Jokainen älykäs nainen tarvitsee varmasti elämäänsä jotain muutakin, kuin laukkuja ja hienoja autoja, kun tavoitteena on olla aidosti onnellinen ja hyvinvoiva.

Vaikka tuonkin vahvasti materiaalia esiin, niin en väitä, etteikö tottakai näistäkin asioista saa nauttia. Ne eivät tietenkään ole poissuljettuja asioita onnellisen ja älykkään ihmisen elämässä, mutta ne eivät saa pyörittää ihmisen maailmankuvaa tai viedä ihmistä kauemmas niiltä aidoilta asioilta, mitä elämässä kannattaa tavoitella. Vahva korostukseni aiheeseen pohjautuu siihen, että kun katsotaan sitä tietynlaista mielikuvaa, jota vaikkapa instagram ja muu media luo nuorille, on se hyvin pitkälle painottunut materiaaliin ja pinnallisuuteen, jolloin käsitys onnellisesta elämästä saattaa helposti vääristyä. Moni saattaa ajatella, että onnellisuus on suoraan verrannollista tavaran ja rahan määrään, mitä se ei missään nimessä ole.

Saa nähdä, päädynkö mä vielä joskus elämään elämääni omavaraisesti luonnon keskelle, mutta ainakin tällä hetkellä jatkan mielelläni elämääni samaan rataan ja se pysyy vielä kauniina ajatuksena aidosta tasapainosta ja onnellisuudesta takaraivossa.

 

 

 

 


I WANNA KNOW YOUR MIND.

23.04.2016

Moikka ihanat.

Vitsi te ootte tehneet mut niiiiiiiiin onnelliseksi kauniilla sanoilla ja ihanilla kommenteilla. Positiivinen palaute on antanut mulle todella paljon puhtia ja energiaa blogaamiseen. Nyt mulla on jatkuvasti vielä enemmän halua tuottaa ja luoda teille parempaa sisältöä.

Mä en ole ikinä blogia perustanut rahan vuoksi tai siksi, että mä haluan ilmaisia vaatteita ja tuotteita. Blogini korvasi aikoinaan päiväkirjani, eikä sen koskaan ollut tarkoitus tulla ihmisten tietoisuuteen. Sen vuoksi oonkin niin onnellinen, että pystyn siitä huolimatta tekemään tätä työkseni, vaikka blogini onkin tekstiblogi. Pyrin kirjoittamaan ja tarttumaan vain mun mielestä kiinnostaviin, mulle sopiviin yhteistyö prokkiksiin, joista mahdollisesti kirjottaisin muutenkin ja jotka ovat osa mun omia kiinnostuksen kohteita. Vaikka haluan panostaa enemmän kuviin ja tuottaa tulevaisuudessa aina vain laadukkaampaa sisältöä, en koskaan tule olemaan blogaaja, jonka jokainen teksti alkaa sanoilla: kaupallinen yhteistyö.

Mua kiinnostaa paljon enemmän ihmisten ajatukset ja keskusteleminen, haluan tietää mahdollisimman paljon mun lukijoista ja siitä millaisia ihmisiä mun blogia lukee. Ilmeisesti oon vuosien varrella saanut paljon saman henkisiä ja tekstejäni ymmärtäviä lukijoita, mikä on todella mukava kuulla. Kuitenkin on myös aina piristävää saada toisinajattelijoita, jotka antavat uusia näkökulmia asioihin.

Mä haluan puhua asioista mun pään sisällä ääneen ja sitä kautta toteuttaa itseäni. Mulla on aina sellanen olo, että mulla olis niin paljon asiaa, etten tiedä mistä alottaisin, mutta ehkä nämä videot ovat mulle uusi luonnollisempi ja jopa ehkä helpompi tapa tuottaa sisältöä ja ilmaista itseäni.

Välillä mua suoraan sanoen pelottaa puhua joistan asioista niin kuin oikeasti ne ajattelen, koska saatan mennä liian pitkälle joidenkin asioiden puimisessa, ikuisesta asioiden ratkaisemisessa ja oivaltamisessa. Nämä mun ensimmäiset vlogit ovat ollee todella iisejä ajatuksia ja oon yrittänyt pitää ne syvimmät ajatukset sisälläni. Nauretaan mun parhaimpien ystävien kanssa aina sitä asiaa, että ei pystytä keskustelemaan mistään ilman että sukelletaan todella syvälle ja jaetaan meidän ajatuksia ja etsitään asialle näkökulmia. Ihan sama puhutaanko me bataatin paistamisesta tai voikukasta, niin aivan varmasti ajaudutaan jonnekkin pintaa syvemmille vesille.

Mä voin olla jonkun mielestä ihan sekasin kun uskon näihin persoonallisuustyyppeihin, mutta muistatteko, kun kirjoitin jokin aika sitten blogiini erilaisista persoonallisuuksista ja kerroin itse olevani INFP. Testissä sanotaan, että INFP:t uivat usein syvissä ajatuksissa ja rakastavat hypoteettisia ja filosofisia pohdintoja enemmän kuin mikään muu persoonallisuustyyppi, enkä laita kyllä yhtään vastaan. Meitä on noin 4% väestöstä ja silti todella moni mun lukija kuului tähän ryhmään, mikä on mun mielestä mahtavaa, koska itse tiedän vain yhden ihmisen joka on INFP:n ”serkku” ja tavallaan sama kuin minä, mutta introvertin sijaan ekstrovertti.

Luulen, että blogini on kerännyt vuosien varrella tietyn tyyppisiä ihmisiä lukijoikseen.

13055445_10153559932910794_3480032593658955951_n

Kyselin julkaisemistani videoista mun läheisten ihmisten mielipiteitä ja moni kertoi että videot olivat juuri sellaisia, kun olettivatkin niiden olevan. Eräs minut todella hyvin tunteva ihminen sanoi, että on aina harmitellut sitä, etteivät lukijani saa ajatuksistani sellaista kokemusta kuin hän saa jutellessaan kanssani, vaan ne ovat aina vain raapaisuja kokonaisuudesta.

Samaa oon itsekin harmitellut. On todella vaikea tuoda tiettyjä ajatuksia ulos tekstin muodossa, ilman että niistä katoaa oikea fiilis ja sanoma. En voi kuin ihastella, miten jotkut kirjailijat voivat yhdessä lauseessa tiivistää mullekkin jonkun tärkeän tunteen ja ajatuksen niin täydellisesti, että tekisi mieli jatkuvasti huutaa kirjaa lukiessa että ”SE ON MUUTEN JUST NOIN!!” sekä heittää yläfemmoja kirjailijan kanssa. Siinä mulla on vielä paljon kehitettävää.

13082752_10153560128855794_2952394592086415194_n

Sillä välin kun mä harjoittelen editoimista ja tarvitsen juurikin tällaisia puheaiheisia vlogi ideoita, joiden kautta mun on helppo harjoitella videoiden luomista, niin pyytäisinkin että te listaisitte aiheita, tai vaikkapa kysymyksiä joihin haluaisitte mun vastaavan.

Pikkuhiljaa opin luomaan myös treenipätkiä laadukkaammin, sekä tietenkin teen mielelläni myös ruoka-aiheisia postauksia, jos ne vain teitä kiinnostavat. Myös ajatuksia/kysymyksiä urheilusta, kisaamisesta tai mistä tahansa saa kysyä ja ehdottaa!

Ei ole olemassa tyhmiä ideoita tai ajatuksia/aiheita, joten antakaa tulla! :)

 


Treenaaminen ilman paineita.

24.10.2015

Heippa ihanat <3

Tällä viikolla oon päässyt kunnolla takaisin treenien pariin. On ollut yhtä aikaa masentavaa ja ihanaa. En tiedä itkisinkö sitä, että näytän lähinnä lyyhistyneeltä ja surkastuneelta, sarjapainot on vähintäänkin puolittuneet ja ylipäätään oon aivan loppu jo pienestä treenistä, vai itkisinkö siitä miten onnellinen oon ja miten upeaa on taas päästä treenaamaan.

Valitsen jälkimmäisen. Oon niin kiitollinen että oon nyt jo päässyt takaisin treenien pariin, vaikkakin pienin askelin.

IMG_0046

Eilen olin salilla vetämässä olkapäätreeniä ja vaikkakin mun vahvimmasta ja lemppari lihasrymästä olikin kadonnut aika reippaasti lihasta ja voimaa, niin uskon että muutaman viikon päästä päästään taas hyvin vauhtiin. Täytyy vaan uskoo itseensä ja mennä sitkeesti eteenpäin. Takapakkia ottaa varmasti jokainen urheilija jossain vaiheessa elämäänsä ja kaikki on kiinni siitä miten päättää jatkaa.

IMG_0120

Olin tänään 8km juoksulenkillä ja hyvin kesti pumppu! Huippua. Maisemat oli tosin niin älyttömän upeita että pysähdyin ainakin 10 kertaa kuvailemaan.

IMG_0119

En olis millään malttanut lähteä kotiin. Aivan mielettömän upea ilma ja maisemat. Meni ihan tunteisiin miten kaunis luonto oli tänään. Huh!

Havahduin myös siihen, miten siistiä oli ja on ollut treenata ilman ns. paineita. Ei ole tarvinnut treenata koska on ”pakko”, vaan koska haluan ja nautin siitä. Voin pysähtyä ottamaan kuvia ja ihailemaan maisemia, koska mulla ei ole ns. ohjelmaa minkä mukaan menen. Treenaaminen ei ole ollut pelkkää suorittamista vaan oikeasti asia josta nautin ja jota rakastan.

IMG_0118

Ja ei, en tarkoita ettenkö pitäisi kisaamisesta tai nauttisi siitä, siinä on ihan omat puolensa ja saan myös paljon kisakaudesta, mutta tällä hetkellä on muutenkin sen verran hektinen arki niin helposti treenitkin menee väsymystä uhmaten suorittamisen merkeissä ja äkkiä kotiin. Mun elämä on muuttunut ihan älyttömästi vuoden aikana, en olisi koskaan uskonut että saan näin upeita työmahdollisuuksia. Tosin se vie omat aikansa ja vaatii multa hurjan panostuksen ja tietenkin uudelleen harkitsemista monissa asioissa: mikä on mulle tällä hetkellä tärkeintä ja mihin haluan panostaa? Edelleen rakastan kisaamista ja toivottavasti kisaankin vielä tulevaisuudessa, mutta nyt on aika parantua ja löytää kunnolla ilo ja rakkaus treenaamista kohtaan ja nauttia siitä. Viimeiset 3 vuotta olen treenaamisen osalta mennyt kisoja kohti, joten nyt on hyvä hetki ottaa happea. Mulla on vähän sellanen fiilis että tällä hetkellä on aika keskittyä uraani ja antaa kova panostus duuneille, joten haluan että treenaaminen on asia josta saan kaiken tämän myllerryksen ja menemisen keskellä energiaa ja joka auttaa mua jaksamaan, eikä että se olisi yksi stressitekijä, painostava ajatus tai ”velvoite”. Fyysinen ja psyykkinen terveys on mulle kaikista tärkein asia, ilman sitä ei ole mitän.

IMG_0085

Muistakaa murut nauttia treenaamisesta ja elämästä ylipäätään.

 

PS. TÄNÄÄN ON VIIMEINEN PÄIVÄ AIKAA ÄÄNESTÄÄ BLOGEJA INDIEDAYS BLOG AWARDSEIHIN :)

Jos tuntuu siltä että mun blogista on ollut hyötyä ja haluat antaa äänesi niin kiitän jo etukäteen! Mä oon aivan täysin unohtanut koko homman ja hieman myöhässä tän kanssa, mutta tästä pääsee äänestämään omaa lempparia: MOTIVATION INDIEDAYS BLOG AWARDS KIITOS <3