Mun pieni ihana sekopää.

30.07.2015

Tuo otsikko. Kirjoittelen tässä juuri ystäväni Luisan kanssa ja sain häneltä nuo kauniit sanat viestinä kun kerroin mitä kaikkea olen touhunnut tänään, kun mulla on ollut todella raskas ja vaikea päivä.

Ihana pieni sekopää. En voinut kuin hymyillä, sitä mä todella olen toisinaan, sekopää.

IMG_8419

Mä osaan olla toisinaan maailman tasapainoisin ihminen. Mikään ei kosketa eikä haittaa mua. Toisinaan oon maailman herkin ihminen ja tuntuu kuin mä olisin ainut maailmassa jolla on tunteet. Ja ei, se ei oo vaan tää dieetti, vaan mä oon aina tällainen. Aina ollut ja tuun aina olemaan!

Ootteko koskaan ajatelleet, varsinkin naiset, että miten me osataan aina neuvoa muita niin hyvin? Sanoa ne oikeat viisaat sanat ja pitää pää kylmänä. Uskotella muille niin että itsekin uskoo, että kaikki on hyvin ja kaikesta selviää?

Mutta….miks me ei kuitenkaan osata olla myös yhtä armollisia itsellemme? Pitää pää kylmänä kun on omia huolia, muistaa niitä neuvoja mitä annetaan ystäville kun niillä on huolia? Miten niin rauhallinen, vahva ja viisas ihminen voi olla kuitenkin niin heikko ja jopa epätoivoinen, kun sattuu omalle kohdalle huono hetki, elämäntilanne tai mikä tahansa?

IMG_8421

”you cant be brave if you have only had wonderful things happen to you”

Äidin kanssa juttelin tänään pitkän puhelun. Äiti neuvoi omien kokemusten perusteella, että helpoin tapa helpottaa omaa tunne-elämää on hyväksyä asioita. Mä oon muutaman kerran esimerkiksi tällä dieetillä ihan rehellisesti pohtinut mun omaa jaksamista. Mä oon käynyt elämäni raskaimpia aikoja vasta hetki sitten läpi ja niistä on seurannut mm. unettomuuksia, masentumista, uupumusta. Onneksi mulla on oikeet ihmiset ympärillä joilta saan paljon voimaa jaksaa ja pystyn järjestämään arkeni niin, että pystyn lepäämään kunnolla. Kun mietin jaksanko tai tuleeko tästä mitään ja panikoin tulevaisuutta, auttaa mua kun hyväksyn tunteeni ja myönnän itselleni, että jos en jaksa niin mä voin aina kisata myöhemminkin.

Mä en nyt tarkoita, että mä olisin kisoja jättämässä väliin, mutta halusin antaa esimerkin siitä, että asioiden hyväksyminen ja myöntäminen saattaa jopa joskus viedä ongelman pois ja jos ei vie, niin seuraava askel on tehdä asian eteen ratkaisuja, sekä hyväksyä myös ne. Tätä tehdään kuitenkin itselle, ei kenellekkään muulle.

Jos sitä väkisin vääntää ja kieltää asioita ja ohittaa omat tunteet käsittelemättä,  sitä alkaa helposti kapinoimaan itseään ja omaa mieltä vastaan. Stressi kasvaa kuin lumipallo ja sitä alkaa helposti ärsyttämään asiat joita todellisuudessa rakastaa tehdä. Esimerkiksi tässä tilanteessa mä oon hyväksynyt, että okei, mä voin jättää kisat väliin. Kisoja on puolen vuoden välein, eli ei siihen maailma kaadu! Pian olisi jo uusi kausi ja uudet kisat. Not big deal. Kun oon antanut mun mielelle rauhan ja hyväksynnän tälle vaihtoehdolle, alan seuraavaksi ajattelemaan uudelleen asiaa, rauhallisella mielellä. Auttaisko se jotain? Olisinko mä onnellisempi kun nyt jättäisin dieetin, jatkaisin arkea ihan normaalisti, tekisin kuitenkin samoja asioita kuin nytkin eli treenaisin ja tekisin töitä? Mulla ei ole mikään kitudieetti päällä, eikä tässä todellakaan olla millään epätoivoisella revintä kaudelle ajauduttu, joten miks ihmeessä mä lopettaisin? Mähän tykkään tehdä tätä ja mä nautin tästä, varsinkin nyt kun tuloksia alkaa näkymään ja kunto menee eteenpäin?  Mulla on kaikki hyvin ja niinkauan voin mennä ja tehdä tätä, kun musta tuntuu hyvältä. Helppoa se ei ole, mutta se ei ole mikään uus juttu.

Mä oon tässä kisa-asiassa tullut siihen tulokseen, että jos kuitenkin mulla on vaikkapa kisapäivänä lavan takana sellanen olo, että ei tää oo hyvä, niin sitten ei vaan mennä. Tää auttaa mua ihan älyttömästi ja saa mun olon rauhalliseks, mikä taas auttaa kaikessa. Hyväsytään siis asioita, niin ne helpottaa ja mieli kevenee.

11355739_755390087939862_1429441992_n

Jos mun lukijoista kestään koskaan tuntuu siltä, että ei oikeen itsekään ota itsestään selvää, niin hyväksykää se että ootte vain pieniä ihania sekopäitä ja muistakaa, että täällä on ainakin yksi yhtä sekopää ruudun takana! <3

 


Mistä tietää että on oman lajin parissa?

20.11.2014

Heippa!

Isän menettäminen vei voimat niin alas, että muutama viikko on mennyt syö-nuku-selviydy meiningillä. Olemme käyneet kyllä ihmisten ilmoilla, sillä kotona kököttäminen antaa ikävästi surulle yliotteen, joten on ollut kiva käydä kavereiden ja veljien kanssa ulkonakin. Äiti on ollut nämä viikot luonani ja kreikasta meille saapui isän veli. Tässäkin vaiheessa nyt mietin, että koko perhe on koolla, mutta mitä jäi? Ainiin, en valitettavasti voi kirjoittaa tai kertoa missä isäni oli. Saatan yhä edelleen soittaa vahingossa isälle ja jos jotain tapahtuu, mietin hetken että tämä mun on pakko kertoa hänelle. Onneksi isän veli on tosiaan tullut Suomeen, mikä on ollut todella lohdullista, mutta myös surullista samaan aikaan. On hämmentävää viettää aikaa ihmisen kanssa, jonka halaus tuntuu samalta kuin isän ja jonka ääni on täysin identtinen. Ulkonäkö on myös hyvin pitkälle samanlainen…

On vaikea kuvailla fiilistä. Välillä olen pihissyt innosta, kun ajattelen miten isä pystyy mua nyt ohjaamaan elämässä ja välillä tuntuu kuin olisi jatkuvasti jonkin paniikkikohtauksen alaisena. Hetken oli päiviä kun oli parempi olo, mutta hautajaisten lähestyessä kipu palasi takaisin. Tiedättekö sen tunteen, kun oksettaa mutta mitään ei tule? Mulla on se olo, mutta oksettamisen sijaan tuntuu kuin saisin paniikkikohtauksen, mutta se ei vain tule. Välillä toivon että se tulisi, jotta hetkeksi rauhottuisi ja olo kevenisi.

Someen on helppo lisäillä hymy kuvia, mutta sen sijaan että hymyilyttäisi, ilme on lähinnä tämänkaltainen:

10648563_10152488953925794_5643401833424105631_o

 

Vihastuttaa, suruttaa, ärsyttää. Ajoittain tekis mieli hakata ihmisten päitä yhteen, kun kuuntelee kaikenmaailman narisemista ympärillä. Turhaa turhaa turhaa. Olo on niin väsynyt, että ihmettelen miten jollakin on energiaa mouhota muista tai valittaa asioista, millä ei ole mitään merkitystä.  Enkä nyt tarkoita ettenkö itse sortuisi hyvinkin usein samoihin asoihin, mutta tällä hetkellä näkee asiat hieman toisenlaisten lasien läpi. Miksi, mitä väliä. Tällä hetkellä mietin, että miksi mä nytkään jaksan edes tuoda tämän asian esiin tai tulla surulliseksi siitä mitä ympärillä tapahtuu. Jotenkin haluan ehkä kertoa teille, että älkää välittäkö negatiivisista ja turhamaisista asioista elämässä ja ehkä tästä voin itse sen verran oppia ja mennä ihmisenä askeleita eteenpäin, että pystyn tulevaisuudessa raivaamaan surutta kaiken turhan ympäriltä ja keskittyä asioihin jotka itselle tai läheisille merkitsee.  Sen mä vaan sanon, että älkää rakkaat ihmiset yrittäkö koskaan elää kenellekkään muulle, kuin itsellenne ja antakaa muidenkin elää. Se miten jokainen tämän elämän päättää läpi kulkea, on oma valinta. Miten tämä sitten esimerkiksi tähän bloggaamiseeni varmasti vaikuttaa on se, että nyt todella ymmärrän kun äitini joskus sanoi ettei ihmistä saastuta se mitä hän kuulee vaan se mitä hänen suustaan tulee. Go ahead, ole julma ja sylje olosi kommenttiboksiini. Se ei minun sieluuni koske.

Nyt kun on tarpeeksi masisteltu niin voin iloiten kertoa, että pääsin tiistaina treeneihin kiinni. Lähdin vain aamulla yhtäkkiä suoraan sängystä ulos treenaamaan ja vedin tunnin sprintti-, askelkyykky- ja punnerrustreenin. Voi morjes että oli seuraavana päivänä pakarat jumissa. Huh!

Treeni kulki ihan törkeen hyvin, mistä olin todella yllättynyt koska tämä yleinen olotila on mitä on.

1512160_10152488953915794_5169434894823160973_o

Uskollinen töölönlahti toi taas upean fiiliksen ja antoi hyvät puitteet treenille. Energiatasot pomppas kummasti ja mielikin hieman koheni.

Eilen sitten sainkin kokea jotain aivan mieletöntä riemua. Niin pienestä asiasta. Hymyilen nytkin kun ajattelen tapahtunutta. Lähdin salille ja ajattelin matkalla, että mitä mä edes jaksan tehdä siellä. Päätin kuitenkin, että olon mukaan ja teen mitä teen, kunhan menen.

Pääsin sisälle ja lähdin kävelemään TöölöGymin käytävää kohti pukukoppeja ja yhtäkkiä mun kurkkuun nousi sellanen riemukyynelkohtaus ja hetken oli sellanen olo, että voisin päästää itkun lisäksi pienet ilopissat housuun. Niin fiiliksissä olin siitä, että olin päässyt takaisin salille ja sillä hetkellä todella tajusin, että meikäläinen on muuten niin omassa lajissa kun olla ja voi.

10623719_10152488953910794_4462013883470903254_o

Olkapäät oli hyvin nopeasti aivan tukossa ja porraskoneelle annoin sellaiset kyydit, että kyllähän se hymy sieltä irtosi! Tänään taas uudestaan. Eiköhän tämä tästä :)


Kaamos tulee, väistä!

02.11.2014

Ciao!

Viikonloppu taitaa tehdä loppuaan ja huomenna taas mennään, eikö! Mä oon huomannut ympärilläni sekä itsessäni jo selkeitä kaamosmerkkejä. Onhan tää pimeys ja kylmyys masentavaa ja se näkyy ja heijastuu lähes kaikkeen. Oon nukkunut vähän huonosti, väsyttää kokoajan ja huomaan että mun hermot on normaalia herkemmässä tilassa. Tuntuu että kaikkeen on jopa hieman hankalaa tarttua ja eteneminen asioissa on hidasta.

Täytyy vaan kääntää focus pois niistä ja heittää heipat kaamokselle. Jos sitä odottaa ja ruokkii, niin voi olla varma että se iskee. Leikitään, ettei sellaista olekaan eikä anneta itsellemme syytä heittäytyä sen vietäväksi ;) Lasketaan mielummin siunaksia ja ollaan kiitollinen pienistäkin asioista. Niinkuin Albert Einstein totesi, on kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä.

Löysin tänään kuvani Kauneus&Terveys lehdestä blogi palkinto käsissä ja se taas hieman muistutti, miten kiitollinen olenkaan teille lukijat ja miten paljon ihania asioita elämässä tapahtuu. Täytyy vain muistaa kulkea silmät ja sydän auki.

917187_1498141657104041_102878757_n

Kävin tänään itsekseni läpi itseäni ihmisenä. Mussa varmasti ylivoimaisesti huonoin piirre on, että mun täytyy aina kommentoida asioita. Tiedän itse, että se ärsyttää monia ja joskus olisi parempi olla vain hiljaa. Se ehkä on osana sen seurausta, että meitä on pienestä asti kohdeltu kotona tasavertaisesti eikä meitä lapsia ole koskaan aliarvioitu älyllisesti. Ollaan aina saatu keskustella mukana, kertoa rohkeasti omat mielipiteemme ja meidän ajatuksia ei ole koskaan vähätelty. Jos kuitenkin kelaan aikaa taaksepäin, niin olin vielä muutama vuosi sitten 100 x pahempi tämän piirteeni kanssa. Sen mä olen onnekseni oivaltanut, ettei omistani eriävät mielipiteet, kokemukset tai tunteet tarkoita sitä, että sun täytysi vihata sitä ihmistä tai asiaa joka poikkeaa sun omista fiiliksistä. Asioista on hyvä keskustella, on hienoa avata eri näkökulmia ja meillä on kaikilla oikeus sanoa omat mielipiteemme. Mikä hienointa: silti voidaan kunnioittaa muiden ajatuksia. Mikään ei ole parempaa kuin hyvässä hengessä käyty keskustelu.

Aijon kuitenkin tässäkin asiassa olla itselleni armollisempi jatkossa. Tiedostan joitakin ärsyttävän piirteeni kommentoida aina kaikkea ja toivottavasti jatkossa osaan tuoda itseäni selkeämmin esille. Jotkut taas pitävät siitä, että mulla on paljon asiaa ja uskallan kirjoittaa ajatuksistani julkisesti. Ette tiedäkkään miten vaikeaa on välillä väsätä mielipidekirjoitusta jostain aiheesta, kun yrittää ottaa mahdollisimman monet erityyppiset ihmiset huomioon ja olla loukkaamatta ketään. Silti joku aina loukkaantuu ja se tuntuu pahalta, sillä harvemmin sitä tarkoitti pahoittaa kenenkään mieltä. Blogimaailma on rankkaa, mutta onneksi kaikkeen tottuu: myös siihen ettei aina voi olla kaikesta samaa mieltä tai miellyttää jokaista. Aina voi kehittyä ihmisenä ja kirjoittajana, mutta koskaan ei kannata mennä niin pitkälle, että menettää itsensä miellyttääkseen muita.

Huomenna taas treenien pariin! Ajattelin, että yritän väsätä huomenna toivepostauksena ”päiväni kuvina”- tyyppisesti ja totuettaa sen! Kuulostaa hauskalta idealta (: Haluaisin myös kovasti ottaa videopostauksia käyttöön. Se ehkä helpottaisi tietyissä asioissa, kuten siinä että äänensävy, energia ja ajatus välittyvät selkeämmin lukijalle. Joskus ajatuksia on niin vaikea saada paperille.

Muistakaa nyt ulkoilla paljon, poltella mieltä rauhoittavia tunnelmakynttilöitä ja löytää vaikka jokin oma tapa nauttia tästä pimeämmästä aikajaksosta!