LAPSUUDEN HOODIT.

20.06.2016

Eilen saavuin Merikarvialle hyvin pitkästä aikaa. Oon muistaakseni ollut täällä viimeksi isäni hautajaisissa, noin puolitoista vuotta sitten. En edes viime jouluna tullut käymään, sillä olin mukamas niin kiireinen. Olen kai jollain tapaa vältellyt Merikarviaa, sillä lapsuudenkotini on täynnä isäni tavaroita, vaatteita ja tietenkin niitä muistoja.

Edelleen sydän pysähtyy jokaisesta paikasta tai tavarasta, johon liittyy jokin erityisen vahva muisto. Isälläni olisi ollut eilen syntymäpäivät. Hän olisi täyttänyt vasta 51-vuotta. Olin isäni syntymäpäivälahja, sillä synnyin päivän ennen hänen syntymäpäiviään.

13466363_10153681671270794_1905365215011348499_n

Odotin jonkinlaisia huonoja fiiliksiä, mutta muutaman kipeämmän ajatuksen jälkeen kotona oleminen on tuntunut vain todella hyvältä ja rauhoittavalta. On myös ihanaa nähdä pitkästä aikaa meidän villakoira vanhuksia, jotka ovat jo yli 15-vuotiaita. Vanhukset ovat selkeästi ikääntyneet viime näkemästä, mutta vipeltävät edelleen kuin mitkäkin teinit. Veikkaan että noi porskuttaa tossa vielä ainakin muutaman vuoden helposti. :D

13502155_10153681576060794_8828551974951624956_n

Sitä tavallaan taantuu pikkusen lapsen tasolle kun saapuu äidin hoiviin. Mulla on tosin kasa töitä mukana ja pitäisi tänään vieläkin hoitaa miljoona asiaa, mutta tottakai äidit hyysää ruoat pöytään ja pitää huolen että täältä lähtee ainakin 3 kiloa painavampana kotiin. Huomenna ajattelin mennä mummolaan syömään, mikä tarkoittaa vähintään puolta kiloa per visiitti!

13510991_10153681635595794_1695628032249318032_n

Toisaalta voi vähän syöpötelläkkin enemmän, sillä täällä tulee myös käveltyä ja touhuttua kaikenlaista paljon enemmän kuin Stadissa. Tänään vierähti koko päivä jokia kuvaillessa ja huomenna olen menossa eräälle tallille ratsastamaan ja kuvaamaan. Olen käynyt tällä kyseisellä tallilla nuorempana enemmän ja ilokseni huomasin, että siellä on nyt tuplasti enemmän hevosia sekä toimintaa. Ihan mahtavaa, en malta odottaa! Mun mielestä on ollut aina todella harmi, ettei Merikarvialla ole ollut tarpeeksi hevostoimintaa, vaikka puitteet ovat aivan täydelliset. Lähes jokaisella omakotitalossa asuvalla voisi hyvin olla oma hevonen takapihalla. :D

13508961_10153681626690794_3040558161231542339_n

Muutamia lapsuudenystäviä ja koulukavereita on tulossa juhannukseksi Merikarvialle, joten se tietää sitä, että kohta pääsee muistelemaan kunnolla lapsuutta sekä teiniaikoja muidenkin Merikarvialaisten kanssa. ;)


Miten selvitä burnoutista?

01.01.2016

Heippa ja aivan ihanaa uutta vuotta 2016! Toivottavasti kaikilla oli huippu ilta. :)

Itse olin aivan ihanan (osalle varmasti tuttukin hahmo suositun treeni- ja lifestyle bloginsa puolesta) Steffin luona uuden vuoden bileissä. Kiitos paljon upeasta illasta tälle ihastuttavalle ilopillerille, jolla on muuten kadehdittavan ihana asunto! Huh!

IMG_8205 IMG_8233 1936553_10153306807990794_3954166347717590931_n

Mulle on tullut paljon kyselyitä, että mitä keinoja suosittelen burn outista kärsiville, mitkä ovat täsmäkeinoja sen voittamiseen?

Tää on todella hankala aihe, sillä burn out/ylikunto on hyvin määrittelemätön sairaus. Sitä ei oikeastaan voida kovinkaan varmasti todeta, eikä siihen ole lainkaan olemassa minkäänlaista kaikkiin pätevää ”lääkettä” tai tapaa parantua. Kenenkään kohdalla ei pystytä kertomaan kuinka pitkään toipuminen vie. Joillakin se kestää viikon, joillakin se kestää vuosia.

Mä itse oon Syyskuussa aloittanut toipumisen todettuun burn outiin ja ottanut asian vakavasti, sekä ymmärtänyt tilanteen kunnolla. Ekat 6  viikkoa mulle määräsi urheilulääkäri täysin petilepoa. Kävelyä raskaampaa ei saanut harrastaa.

Ensimmäiset 2 kk oli todella vaikeaa, hirveen epävarma fiilis kaikesta tulevasta, liikunnan ilo oli aika lailla hukassa ja turhautuminen oli suurta. Kun näiden tunteiden tuomasta stressistä oppi päästämään irti, niin parantuminen alkoi kunnolla. Ymmärsin että nyt kokeillaan muita lajeja, kivoja juttuja ja sinne treeneihin mennään kun liikkuminen tuntuu oikeesti hyvältä.

Lääkärin mukaan urheilun pitää tuntua ainakin viikon verran mieleiseltä, jotta voidaan sanoa että ollaan menossa oikeaan suuntaan. Nyt mulla on valehtelematta ollut ekaa kertaa putkeen viikkoja, kun mä oikeen venaan treenejä ja nautin siitä, sekä saan itsekin siitä energiaa.

Joten jos pitäis antaa jotain neuvoja, niin ainakin seuraavat auttoivat mulla:

  1. Asioiden käsittely ja hyväksyminen, priorisointi. Nyt levätään rauhassa ja hyväksytään, että tilanne on masentava, mutta kaikki on vain väliaikaista. Luota paranemisprosessiin äläkä yritä vääntää asioita tapahtumaan väkisin, jolloin vain pitkität toipumistasi.
  2. Kokeile uusia asioita rohkeasti, piristä mieltä ja kehoasi uusilla asioilla.
  3. Armollisuus itseään kohtaan. Sillon kun väsyttää levätään. Tulee aika kun mieli ja keho jaksaa taas kovempaa meininkiä.
  4. IHMISET YMPÄRILLÄ; viekö he sua eteenpäin, motivoiko ympäristö sua vai lannistaako/masentaako he entistä enemmän?  Välitetäänkö susta ja sun hyvinvoinnista?Mihin ihmiset kannustaa sua?
  5. Yksinkertaisesti loma, jolla saa ajatukset täysin muualle, nukkua, rentoutua, syödä hyvin.

IMG_7845

Huh mulla on aivan JÄÄTÄVÄN turvonnut olo. Kiitos Joulun, Dubain loman, Uuden vuoden… tekosyitä ;) Nyt loppuu kyllä tekosyyt ja lisättiin Marren kanssa meidän 2016 tavotteisiin olla ilman alkoholia! Todettiin että ollaan aivan superisti typerämpiä ihmisiä kännissä, ja ettei se oikeesti vie meitä mihinkään. Meidän molempien halu henkisesti kasvaa on aika super luja, ja katsotaan auttaako tämä valinta itsensä kehittämisessä. Luulis, että ainakin hyvinvoinnin kannalta kyllä ja uskon, että tällaisellakin valinnalla on merkitystä aivojen kykyyn työskennellä.

Aikamoinen heitto, toivottavasti onnistutaan. ;)

Huomenna pääsee taas treenaamaan ja toivottavasti hikoilemaan olo vähän kevyemmäksi! Nyt meidän nettivalmennuksista löytyy ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta tai aikaa lähteä salille, kotitreeniohjelma johon tarvitset vain ja ainoastaan oman kehosi!

Ohjelman on suunnitellut fitnessmalli ja kotitreeni expertti Janni Hussi! Mukana saat myös ohjelmaa tukevan ruokavalion. Tää on super siisti juttu ja mahdollisuus kotitreenareille!

Mulla alkaa HUOMENNA dieetti, tavoite on tiputtaa n. 3 kiloa ja saada kehonkoostumusta muutettua timmimmäksi. Lihaksiin painetta lisää, atleettinen mutta hyvinvoiva look! :) WHO’S IN? ;)

Mikä sun tavoite on?

10257_949311575157087_7688999683859802662_n

www.fitnet.fi