Moikka !

Olipas super hauska Halloween viikonloppu. Lauantaina loikoilin kotona hyvien treenien jälkeen yöpuvussa, maha täynnä pizzaa ja valmis aloittamaan taas yhtä Netflix maratonia, kun mun kaveri laittoi mulle viestiä, että hänen avecit olivat joutuneet perumaan lähdön Halloween bileisiin ja kotona odottaisi asu vailla käyttäjää. Just mun kokoa. Olin asennoitunut viettämään taas yhden kotiviikonlopun, mutta koska olen viettänyt niitä nyt kuukauden putkeen, niin ajatus Halloween bileistä tuntui erityisen houkuttelevalta. Sinne siis ! Ex tempore -lähdöt ovat muutenkin aina niitä parhaimpia.

Hannalla oli puvut valmiina, joten Bad Habit Nun oli meidän teema. :D Niin sanotaan, että on kahdenlaisia naisia – niitä, jotka pukeutuvat kuin ultimate… noh, tällaisiksi ja sitten niitä, joilla on se peruna puku päällä :D Ens vuonna oon ehkä sitten se peruna. Ehkä.

Tiesin, että jengi panostaa näihin bileisiin ihan super paljon ja odotin innolla muiden pukuja. Ei tarvinnut pettyä, sillä bileistä löytyi aivan mielettömiä maskeerauksia ja kokonaisuuksia! Ensi vuonna olis siistiä panostaa itsekin kunnolla. Rakastan nimittäin pukeutumista ja erilaisia teemoja bileissä. Halloween onkin siksi yks lemppareista.

Oli hauskin ilta hetkeen, kiitos kaikille ja erityisesti järjestäjille! Nyt vähän väsyttää ja tänään taitaa treenit vielä jäädä, mutta oli sen arvoista. :)

Kuvat : Henri Juvonen


Heippa! <3

Nyt kun en enää tähtää fitness lavoille, niin multa kysytään ihan älyttömän usein,että treenaanko vielä? Se on musta jopa hauska kysymys, sillä treenaaminen on mulle yksi elämäni tärkeimmistä asioista ja uskon sen olevan aina. Saan treenaamisesta niin palon, että en koskaan luopuisi siitä vapaaehtoisesti. En siis ole missään kohtaa lopettanut treenaamista kokonaan, vaikka tyyli ja rytmit ovatkin vaihdelleet.

2017 vuoden syksyn jälkeen pidin lähes viime kesään saakka hyvin epäsäännöllisen treenikauden, kun treenasin ihan milloin sattuu. Multa puuttui mielestäni punainen lanka mun treenaamisesta ja hieman myös motivaatiota. Treenasin vain ylläpitääkseni silloista kuntoa. Epäsäännöllisyys näkyi heti kuitenkin nopeasti jaksamisessa ja mielialoissa.

MITEN TREENAAN NYT?

Nyt kesällä kuitenkin löysin kipinän uudelleen ja innostuin juoksemisesta uudestaan. Harrastin juoksua ennen fitness aikoja ja vaikka olenkin juossut kohta 10 vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti, niin nyt se on taas noussut ihan lemppariksi. Olen juossut nyt noin 5kk 4-6 x viikossa, kehittynyt siinä ihan super paljon ja jäänyt siihen täysin koukkuun. Juoksemisesta on tullut mulle uusi henkireikä, se hetki päivästä, kun saan olla itsekseni omien haaveideni ja ajatuksieni kanssa… antaa vain mennä.

Treenaan paljon erilaisia lenkkejä; välillä 5km spurtteja, intensiivisyyttä vaihdellen, välillä tasaisesti 15km hölkkäilyjä. Juoksin maanantaina cooperin testin, jossa sain 3000 mittariin. Olen juossut cooperin viimeksi 2013 keväällä, kun mulla oli ”massakausi” kisoja varten ja juoksin muistaakseni 2700. Eniten tässä uudessa tuloksessa ihmetytti se, että en edes kokenut kärsiväni, vaikka hemmetin lujaa mentiikin. Ehkä suoritukseen auttoi hyvän, noin puolen tunnin lämmittelyn lisäksi se, että mulla ei ollut aikomustakaan juosta cooperia, joten en jännittänyt tilannetta jo valmiiksi. Ennen suoritusta otin alle 4km rentoa hölköttelyä lämmittelyksi ja sen se mielestäni myös vaatikin. Viimeksi juoksin vain yhden kierroksen lämmittelyllä ja muistan, että se suoritus oli ihan kamalaa. Eli vinkkinä cooperia kokeilemaan innostuvat: lämmitelkää HYVIN!

LIHASKUNTO?

Lihaskuntoa treenaan viikossa noin 2 kertaa salilla. Käyn yläkroppaa, keskivartaloa ja jalkoja läpi, eli olen jakanut lihaskuntotreenini kahteen kertaan. Olen kuitenkin varma, että nyt ilmojen kylmetessä tulen lisäämään salitreeniä, kun lenkitkin siirtyvät enemmän sisälle.

RUOKAVALIONI?

Juoksemisen myötä multa on selvästi sulanut rasvaa ympäri kehoa ihan hyvin ja voin iloisesti sanoa, että olen tyytyväinen kroppaani tällä hetkellä. Vatsalihaksilta (vatsan seutu on mulle se ongelma-alue) saan pientä moikkailua välillä ja kehoni näyttää vahvalta ja suorituskykyiseltä. Terveeltä! En tavoittele laihuutta ja haluan ehdottomasti pitää huolta siitä, että liika aerobinen ei syö lihaksiani.

Syömistä en ole rajoittanut yhtään, päin vastoin, syön todella vapaasti. Toki mun rukavalio on aina puhdas ja koostuu terveellisistä ja järkevistä raaka-aineista, koska ruokavalio on myös yksi avain hyvinvointiin. Runko on siis aina kunnossa, ympäri vuoden. Nyt kun olen aktiivisempi, niin voin kuitenkin syödä aika hemmetisti lihoamatta ja syöminen ei myöskään ahdista, kun olo ei ole jo valmiiksi turvonnut. (Koen helposti ahdistusta aikoina, jona en liiku tarpeeksi ja olo on tukala.) Lisäksi pidän 1-2 herkkupäivää viikossa, jolloin syön mitä vain, miten paljon vain. Olen huomannut, että se auttaa mua jaksamaan treeneissä, mättöpäivien jälkeen nimittäin jaksan kaikista parhaiten ja vedän parhaimmat lenkit!

PALJON PAINAN? TAVOITE?

Painan tällä hetkellä 60kg (katsoin aamulla, niin aikalailla tasan tuo) ja 58kg on paino, jota alemmas en missään nimessä halua mennä. 63kg on paino, jossa kehoni viihtyy parhaiten, joten se taas on sellainen, mihin helposti painoni nousee aikoina, kun en liiku säännöllisesti ja sieltä se onkin taas pudonnut juoksemisen myötä.

KIINNOSTAISIKO JUOKSUVALMENNUS?

Mun valmennuksia löytyy edelleen runsaasti fitnet.fi sivustolta ja mm. fit for bikini on edelleen valmennus, jolla pääsee ihan varmasti hyvään kuntoon ja oppii syömään oikein!

Olen miettinyt, kiinnostaisiko teitä juoksuvalmennus, jossa jakaisin ohjelman, jolla saa nopeasti kohotettua juoksukuntoa sekä innostuttua itsekin enemmän juoksemisesta?

Housut: Puma / Kengät: Nike / Paita: Bershka


Kirjottelin viimeksi, miten väsynyt olin viimeisestä kahdesta viikosta. Nyt on ihan uudelleen syntynyt fiilis, kun raivasin kalenterin tietoisesti aivan tyhjäksi ja latailin akkuja koko viikonlopun. Lauantai yönä nukuin 14 tuntia ja seuraavana vähintään kymmenen. Tänäänkään mulla ei ollut heti seitsemältä kello herättämässä, vaan sain nukkua yli 10 tuntia, kun menin jo kymmenen jälkeen nukkumaan.

Viikonloppu meni suurimmaksi osaksi treenaillessa ja syödessä, ihan rehellisesti. :D Katsoin varmaan 4 leffaa ja röhnötin sängyssä. Sunnuntaina sain tehtyä onneksi pienen suursiivouksen, (voiko noin sanoa?) ja raivattua kotoa pois tavaraa, jotka olisi pitänyt viedä jo vuosi sitten.

Lauantaina käytiin myös poikaystävän kanssa drinkeillä St. George:ssa, mutta oltiin jo ajoissa kotona nukkumassa. Meillä on aina niin hemmetin hyviä keskusteluja, että ne on hyvä viedä välillä olkkarista jonnekkin muuallekkin, niin pääsee ihan uudelle levelille. :D Tällä viikolla mua mietityttää se, voiko maksimaalista voittoa tavoittelevat, suuret pörssiyhtiöt toimia moraalisesti oikein, kun yritystoiminta koostuu ihmisten hoitamisesta ja elämän tarjoamisesta. Kiinnostaisiko tästä aiheesta postaus?

Tulossa taas mielenkiintoinen viikko, täynnä erilaisia töitä ja menoa! Tänään on vasta maanantai, joten oletan viikkoon tulevan vielä miljoona muutosta ja asiaa hoidettavaksi… :D

Jokaiseen päivään liittyy aina sähköposteja, viestittelyä ja koneella töiden tekoa. Niitä en jaksa erikseen kirjoittaa jokaiseen päivään. :D

Maanantai – Tuhat mailia, koska maanantai & Podcast nauhoitus – editointia. Fitnetillä valmentajien kampanjan hoitoa. Blogi. Illalla treenit.

Tiistai –  Aamupäivä studiolla, Tilt E-sports kuvaukset. Sieltä suoraan kosmetologille. Illalla todennäköisesti hommat jatkuu koneella, mm. Fitnetin puolelta asioiden hoitamista.

Keskiviikko – Kamppis kuvailua sekä sen tekemistä. Blogin kirjoittamista. Illalla treenit

Torstai – 90 min yksityisjooga, jossa availlaan lukkoja mun kehosta ja siivotaan kehoa, laitetaan hengitys virtaamaan. Illalla podcast nauhoitukset ja mahdollisesti kuvaamista Natalian kanssa.

Perjantai – Kampanjan kuvaamista ja rakentamista. Natalian kanssa kuvataan meidän Podcastiin myös materiaalia. Polhemin Pr päivät. Illalla taas treenit.

Viikonloppu – La ja Su todennäköisesti taas latailen akkuja ja treenaan. Syön. :D Pidän aina kerran viikossa, joskus kaksi, päivän kun tankkaan ja syön ihan mitä vaan haluan, niin paljon kuin haluan. Jos liikkuu säännöllisesti niin tää tekee vaan hyvää. :)

Takki: Na-kd / Kengät: Vamos / Housut ja paita : Bik Bok / Lasit: Prada


Musta tuntuu, että viime viikko alkoi ikuisuus sitten ja sen jälkeen se viikko on vain jatkunut jatkumistaan. Vietin viime viikonlopun töiden parissa ja sunnuntai meni I Love Me – Messuilla Fitnessmalli 2018 tuomaroinnissa.

Ennen kuin edellinen viikko ehti edes loppua, niin tämä viikko starttasi yhtä kiireisesti. Syksyllä yritykset lanseeraavat, markkinoivat sekä ylipäätään aktivoituvat kesälomiltaan ja sen kyllä huomaa. Kaiken muun hässäkän (blogi, instagram, juonnot) lisäksi teemme juuri suuria muutoksia meidän Fitnet.fi sivustolla, joka vie oman aikansa sekä energiansa. Aloitin myös kaksi podcastia tuossa kuukausi sitten, joten … prokkista ja hommaa riittää !

Mulla on ollut kaikesta huolimatta todella kivat viikot ja kokoajan kaikkea ihanaa, mutta kiitos syksyn pimenevien iltojen ja hämärien aamujen, voimavarat ovat selvästi laskussa. Erityisesti, kun edustan niitä ihmisiä, jotka väsyvät jatkuvasta menosta ja meiningistä.

Huominen vielä täysillä ja sitten vietänkin viikonlopun perheeni kesken. Äitini tuli nimittäin viettämään viikonloppua Helsinkiin.

En muuten tiedä, huomaatteko mun kuvissa jotain erilaista, mutta mulla on uus kamera ! Ostin itselleni Canonin 6D:n ja siihen 35 mm f/2 linssin. Oon SUPER tyytyväinen tähän ostokseen! :)

Housut: NA-KD / Kengät: Fila / Paita: BikBok

Kuvat: Natalia Oona


Jotkut vaikuttajat ovat kertoneet, että eivät koe olevansa erityisesti vastuussa siitä, minkälaista esimerkkiä antavat, vaan haluavat rohkeasti ja rehellisesti toteuttaa itseään, ajattelematta liikaa muita. Mun mielestä myös se on tietyllä tavalla ihailtavaa ja olenkin aina ollut suuri persoonien ja asenteella elävien ihmisten fani. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kuitenkin itse koen vastuuta omista tekemisistäni sekä esimerkistäni; onhan mullakin paljon nuoria seuraajia. Tästä saa myös jatkuvasti muistuttelua sekä kommenttia, eritysesti silloin, kun käytös ei ole ollut niin esimerkillistä.

Tänään en kuitenkaan ajo puhua niinkään vaikuttajista, vaan haluan kirjoittaa aiheesta, jonka nostin jo muutama viikko sitten Instagramissani storien puolella ja heittää pallon teille, lukijat. Oletteko ikinä ajatelleet, miten suuri vastuu lukijoilla on vaikuttajaskenessä? Tehän käytännössä saatte hallita sitä, ketä on suosittu, millaisia postauksia luetaan eniten ja sitä kautta myös vaikuttaa siihen, mistä me tehdään sisältöä.

Harva edes ymmärtää sitä, että te mahdollistatte meidän kasvun, meidän työmme. Vaikka kuvamme olisivat kuinka upeita, asumme viimeisintä huutoa, kirjoitustaitomme mieletöntä, ei näillä ole loppujen lopuksi paljoakaan arvoa vaikuttajalle ilman teitä tai seuraajia.

Musta on HIENOA, että te lukijat tartutte epäkohtiin, boikotoitte vääryyksiä, moititte ja herättelette meitä vaikuttajia välillä. Olen itse ymmärtänyt kritiikin kautta monia monia monia asioita ja äärimmäisen kiitollinen siitä, että muakin on aina tarpeen tullen ravisteltu.

Ketään vaikuttaja ei ole täydellinen, sitä on turha lähteä vaatimaan ja meistä löytyy varmasti kaikille ne eniten samaistuttavat ja kiinnostavimmat persoonat. On luonnollista, että vaikuttajilta tulee välillä postauksia, jotka aiheuttavat erimielisyyksiä ja mitkä saattavat toisinaan ärsyttää, sillä harvemmin olemme ihan kaikesta perillä, mistä kirjoitamme. Ja siksi on välillä myös vaikeaa ottaa asioihin kantaa, kun tietotaito ei ole aiheista täydellistä. Myös esimerkiksi kaupallisista yhteistöistä jatkuva kitiseminen on mielestäni lapsellista, sillä me kuitenkin jaamme sisältöä teille ilmaiseksi vuodesta toiseen ja moni vaikuttaja varmasti tekee yhteistöitä ainoastaan yritysten kanssa, joihin itsekin uskovat tai kokevat hyödyllisiksi.

Mutta. Ennen kuin mun punainen lanka katoaa kokonaan tästä tekstistä, niin palaan aiheeseen. Halusin nimittäin tällä tekstillä muistutella, miten tärkeää on, että te tuette vaikuttajia, jotka sen mielestänne ansaitsevat. Oli se kuka tahansa, sillä tämä teksti ei ole kirjoitettu minusta, vaan muistutuksena teidän vallasta ja vastuustanne. Te päätätte, ketkä nousevat, mistä kirjoitetaan ja mihin vaikutetaan!

Siitä valitetaan kuitenkin niin paljon, miten tyhjää ja turhanpäiväistä sisältöä vaikuttajilta tulee ja samalla kuitenkin ne tekstit ja aiheet sekä vaikuttajat, joita vaikuttajilta vaaditaan, eivät saa minkäänlaista huomiota tai kiinnostusta. Se mitä te tuette, menestyy. Mistä te kiinnostutte, tehdään sisältöä.

Ymmärrän, että sisältömme on monille viihdettä, eikä raskaista aiheista ole hauskaa lukea pitkän työpäivän jälkeen. Ymmärrän sen, että ihmisillä on yhä vähemmän ja vähemmän kärsivällisyyttä lukea painavista sekä syvällisistä aiheista, sekä myös sen, että moni ei viitsi ottaa kantaa tai kommentoida, koska eivät jaksa ajatella jatkuvasti näitä juttuja. Pääasia kuitenkin on, että tukemillanne vaikuttajilla olisi kuitenkin edes osassa sisällöstä meitä kaikkia koskevia, tärkeitä ja ajankohtaisia aiheita, koska miksi muuten kantaisimme termiä vaikuttaja, jos meillä ei ole mitään, mihin vaikuttaa? Mitään sanottavaa? Mitään, mihin vaikuttaa?

Jokaiseen skeneen tarvitaan omia vaikuttajia; urheilu, terveys, kauneus, muoti, valokuvaus… you name it. Kaikkien ei tarvitse puhua samoista asioista tai käsitellä samoja aiheita, mutta se on tärkeää, millaista sisältöä vaikuttajalta tulee omaan aiheeseensa liittyen ja otetaanko kantaa tai yritetäänkö vaikuttaa mihinkään.

Takki: Zara / Housut: Ellos/ Kengät: Fila / Paita: BikBok

Kuvat: Natalia Oona