KOTIESITTELY PART 2 – IHANA OLOHUONEEN MATTO

HELLO <3

Tein tuossa hetki sitten postauksen, jossa esittelin lemppari paikkaani kotoa. Oonluvannut tehdä tänä vuonna enemmän postauksia, jossa esittelen teille kotia ja tänään pääsette kurkistamaan hieman olkkariin! :)

Tykkään ihan super paljon yhdistellä eri kuoseja ja värejä, vanhaa ja uutta, koska mulle se tuntuu jotenkin luonnollisemmalta, kuin todella pelkistetty sisustustyyli. Mä suttaisin heti valkoisen sohvan (been there) ja tuntisin itseni valkoisessa kodissa norsuksi posliinikaupassa. :D Sanoisin mun sisustustyyliä boheemiksi fiilistelijäksi, en niinkään harkituksi.

Rakastan viherkasveja, eloisuutta sekä tunnelmaa kotona, jota saa hyvin mielestäni esimerksiksi kynttilöillä ja erilaisilla lyhdyillä lisättyä. Myös erilaisilla tauluilla saa aikaiseksi uutta ja erilaista ilmettä huoneisiin todella helposti. Nyt oon myös löytänyt matot! Mulla oli ennen olkkarissa vaalea matto, mutta se oli mun mielestä liian tylsä, joten vaihdoin sen tähän aivan super ihanaan mattoon, jonka sain Annival.fi sivustolta lahjaksi!

En ole ite ennen edes miettinyt, miten paljon matolla on merkitystä ja miten hurjasti sillä saa muutettua huoneen ilmettä haluttuun suuntaan. Olen aina ennen vain ostanut jonkun kivan, suht neutraalin maton ajattelematta sen enempää.

Annival Interiorilta, josta tämä mun olohuoneen matto on, löytyy todella laaja valikoima mattoja kaikkien makuun (ja paljon muutakin ihanaa). Siellä näyttäisi myös olevan ihan super ihania uutuuksia, jos keväälle haluaa uutta ilmettä! :) Lisäksi koodilla lindamanuella saatte kaikista LifaLiving merkkisistä matoista -15% alennuksen, koodi on voimassa koko helmikuun ajan!

Mitä mieltä ootte matosta ja mitä haluaisitte nähdä seuraavaksi? :)


No Comments

Post A Comment