Moikka <3

Mulla on ollut viimepäivät hieman inspiraatio hukassa sosiaalisen median suhteen. Olen lukenut näitä ajatuksia monet kerrat muiden blogeista ja somesta ja nyt on ilmeisesti mun vuoro kriiseillä oman someni kanssa. Huomasin eilen, että mua ihan oikeesti ahdisti julkaista Instagramissa kuva. Kuva josta itse tykkäsin, mutta jossa ei ollut mitään tarpeeksi ihmeellistä, että siitä välttämättä tykkäisivät muut.

Nää on sellaisia ajatuksia, mitkä aiheuttaa mussa todella suurta ristiriitaa. Olen välillä jopa ajatellut, että laittaisin toisen Instagram tilin, jonka pitäisin yksityisenä ja johon tekisin sellaista sisältöä, mitä haluan ja jossa voisin vapaasti olla oma itseni. Mutta sitten taas tuollainen tuntuu ihan naurettavalta, sillä sitä varmasti ihmiset seuraisivat enemmän mielellään, kuin jotain tylsää ”työ Instagramia”, joka on viimiseen asti harkittu, riisuttu kaikesta persoonallisuudestaan ja keksitty.

Sosiaalinen media on osa mun työtä, mutta miksi ihmeessä antaisin tämän ajatuksen rajoittaa mun sisältöä siellä liikaa? Asiakkaiden vuoksi? Trendikkyyden vuoksi? Eli että olisin samanlainen, kuin muutkin…? Munhan omien juttujen takia alunperin mua on alettu seuraamaan, miksi ihmeessä nyt toimisin eritavalla ja liian harkiten, samanlailla kuin muutkin?

Olin nuorempana paljon rohkeampi sen suhteen, mitä postailin ja mistä puhuin. Toki olin myös sata kertaa naiivimpi, mutta olinpahan sentään jotain mieltä asioista ja toin ne rohkeasti esiin. Mun pitää nyt vain rohkaistua, ja kaivaa se sama asenne jostain pelkojen alta esiin ja antaa sille rohkeudelle ohjat mun somen suhteen ja postailla fiiliksen mukaan.

Tiedän, että somet ovat menneet hurjasti eteenpäin ja tällä hetkellä on se juttu tuottaa kaunista ja harkittua sisältöä someen, mutta se ei vaan ole tippaakaa mun juttu, olla liian harkittu tai pitää feediä kauniisti kasassa, joten fuck it. Haluan tehdä omaa juttua, tai sitten en ollenkaan.

Mitä ajatuksia nykyajan some ja aihe herättää teissä? Mitä te haluaisitte seurata? Olisin ihan super kiitollinen, jos jaksaisit jakaa mulle myös sun ajatuksia aiheesta. :)

Kuvat: Natalia Oona


MOIKKA <3

Ihanaa uutta viikkoa kaikille :) Kovan kyselyn vuoksi, mä tein viimeviikolla mun YouTube kanavalle uuden videon, jossa kerron teille tiivistettynä mielestäni tärkeimmät asiat, jotka tulee ottaa huomioon dieettaamisessa. Pyrin selittämään videolla asiat niin, että jokainen ymmärtää, mistä puhun.

Käsittelen videolla mm. unen tärkeyttä ja sitä faktaa, miten suuri rooli sillä on mm. rasvanpoltossa; miksi skipata mielummin huonon yöunien jälkeen aamuaerobinen kuin nipistää unesta?

Miksi dieetille lähtiessä täytyy kartoittaa tarkasti omat lähtökohdat?

Mitä tapahtuu, kun keho menee säästöliekille ja mitä se tarkoittaa?

Aerobinen vai lihastreeni ?

Painonpudotus vs. kehonkoostumuksen muuttaminen?

Käy tsekkaamassa video ja jos tykkäsit, niin muistathan tilaa myös mun kanavan, kommentoida ja tykätä. :)

 


FOILYAGE!

Monet varmasti tunnistavat sanan balayage, joka on tietynlainen raidoitustyyli, mutta kuinka moni tietää sanan foilyage? Mä en ollut ennen kuullutkaan, mutta mun kampaaja kertoi, että tällä tavalla mun raidat tehtiin. ;D Käytännössä mulle tehtiin pää täyteen pieniä folioraitoja, jonka jälkeen näytin hetken hullulta foliopäältä.

Halusin hieman kirkastaa mun värimaailmaa, jotta en olisi niin kalpean näköinen talvella. Haluan kuitenkin kasvattaa mun hiuksia ja pitää ne hyvässä kunnossa, jolloin liika vaalentaminen on iso riski. Raitojen jälkeen mun tukka on edelleen pysynyt hyvässä kunnossa, eikä tunnu ottaneen nokkiinsa käsittelystä. Se oli mulle super tärkeää, koska oikeesti vähän jännitin sitä, että pilaanko taas hiukseni juuri, kun oon saanut ne upeaan kuntoon ja kasvatettua.

Lähtökunto ja hiuksien väri ennen raidoitusta.

Ja jälkeen! Tykkään ihan super paljon. Erityisesti nyt muutama päivä jälkeen, kun olen tottunut lookkiin! Halusin kasvojen lähelle hieman isompaa raitaa, jotta sain vaaleat kehykset ja kivan kontrastin aikaiseksi ihooni, joka näyttää muuten nyt PALJON terveemmän väriseltä. Tumma tukka tekee helposti todella kalpeaksi näin talvella, varsinkin, kun mäkin meen iholtani yllättävän vaaleaksi ilman aurinkoa.

Käyn kampaajalla Gyylissä, jossa olen käynyt varmaan viimiset 5-6 vuotta. En edes muista kuinka kauan. Sieltä lähtee joka kerta tyytyväisenä. Gyylin kampaajat ovat super trenditietoisia ja kouluttautuvat jatkuvasti uusien hiusalan trendien mukaan. En ole vielä kertaakaan onnistunut ehdottamaan  (mun mielesä) jotain uutta juttua, josta mun kampaaja ei jo tietäis kaikkea ja kertois, et se  trendi on jo mennyt. ;D Pysyn siis itsekin kartalla, kun käyn istuskelemassa Jessen penkissä säännöllisesti.

Gyylin Instagramiin, josta näät heidän töitään,  pääset tästä. 

Mun oman kampaajan, Jessen Instagramiin pääset tästä.

 


Moikka !

Tänään mulla olis suunnitelmissa vielä kuvata teille yks video, mistä luulen, että moni tulee tykkäämään. Puhun siinä vähän dieettaamisen perusteista ja jaan vinkkejä, mitä kannattaan – ja mitä ei kannata tehdä, jotta pääsee haluamaansa tavoitteeseen. :)

Sitä ennen esittelen teille mun mielestä aivan mielettömän kauniin mekon. Sain mekon lahjaksi eilen Marsaanalta ja mekko on Elloksen mallistoa. Tämä sopii ihan super hyvin niin pikkujouluihin, kuin vaikkapa hienolle illalliselle. Mekko on mielestäni kauniin klassinen ja silti hyvin seksikäs.

Mekossa on hihoissa, edessä ja sivuilla pientä rypytystä, joten se ei laskeudu samalla tavalla, kuin mekot, jotka näyttävät makkarankuorelta mun päällä. Toisinsanoen mekko on paljon armollisempi käyttäjälleen ja sallii mielestäni muodot paremmin, kuin hyvin ohuet, vartaloa nuolevat mekot.

Mitä mieltä ootte? I LOOOVE IT! Jakaisin teille mielelläni linkin mekkoon ja se oli tarkoituskin, mutta valitettavasti en löytänyt mekkoa  Elloksen mallistosta nettisivuilta :( Ilmoitan, jos huomaan sen tulleen myyntiin!


 

Kaupallinen yhteistyö: Glade

Eilen oli super kiva päivä ja muutenkin viikonloppuna oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa aurinkoakin! Käytiin  Sunnuntaina hitaan aamun ja aamupalan jälkeen Kiasmassa pyörimässä poikaystävän kanssa. Pakko myöntää, että välillä ihailen enemmän itse Kiasman arkkitehtuuria, kuin taideteoksia. 90% teoksista ovat aivan liian moderneja mun makuun.

Kiasman jälkeen suunnattiin kauppaan. Olin nimittäin mennyt lupailemaan, että sunnuntaina tehdään itse brunssi, jossa vohvelit ovat pääosassa. Taikina onnistui törkeen hyvin ja söin itseasiassa itse ensimmäistä kertaa ikinä vohveleita, joissa oli pelkän makean sijaan vuohenjuustoa! Suolaisen ja makean sekoittaminen oli törkeen hyvä mixi, ai että miten hyviä vohvelit olivat!

Tunnelman luomiseksi sytyttelin meille kynttilähulluna pienen kynttilämeren. Käytin saamiani gladen tuoksukynttilöitä, joista lähtee aivan ihana tuoksi koko kotiin. Mä rakastan polttaa kynttilöitä kotona, erityisesti nyt, kun aurinko laskee jo neljän jälkeen. Saan kynttilöistä todella paljon mielenrauhaa ja rentoudun niitä katsellessa. Mun äiti polttaa myös aina todella paljon kynttilöitä kotona, joten kynttilöiden tuoksu ja lämpö tuovat mulle varmasti senkin vuoksi lapsuuden muistojen mukana turvallisen ja kotoisan olon.

Brunssin jälkeen olin niin täynnä, että tunsin vohvelit mun kurkussa, mutta se ähky oli todellakin worth it. Mä en muista koska olisin syönyt jotain näin hyvää ja tyydyttävää viimeksi! Kokeilkaa siis ihmeessä kotona myös laittaa vohvelin sekaan makeaa ja suolaista sekaisin, esimerkiksi paistettua päärynää, paisettua vuohenjuustoa ja siirappia. Tein myös tahallani itse vohvelipohjasta hieman suolaista. Poikaystävällä, joka syö lihaa, oli seassa myös hieman pekonia.

Syömisen jälkeen päädyttiin molemmat lukemaan sänkyyn, josta seurasikin hyvin pian Netflix maraton. :D Olin sytytellyt Glade kynttilöitä myös makkariin, joka toi aivan ihanan tunnelman ja rennon fiiliksen myös sinne. Hassua, miten ison lämmön ja vaikutuksen muutamilla kynttilöillä saa aikaiseksi.

 

LUKIJA KILPAILU! JESSS

Niinkuin sanoin. Kynttilän tuoksut ja lämpö tuo mulle mieleen heti lapsuudenkotini sekä äitini ja tuo mukanaan lämpimän ja kodikkaan fiiliksen. Mikä tuoksu tuo sinulle mieleen jonkin kivan muiston? Vastanneidein kesken arvon noin 22 euron arvoisen Glade-tuotepaketin. Kilpailuun voi osallistua myös mun Instagramin puolella.

Kilpailu päättyy 26.11 ja tästä pääset lukemaan tarkemmat säännöt.