”JOSKUS MÄ VAAN MAKAAN JA SE ON IHAN OKEI…”

Tällä viikolla vietettiin maailman mielenterveyspäivää ja ajattelin, että voisin itsekin jakaa hieman ajatuksia ja erityisesti omia kokemuksia mielenterveyteen ja sen ongelmiin liittyen. Olen ennenkin jakanut täällä blogissa samasta aiheesta omia kokemuksia ja tuonut esiin erityisesti introverttiuttani.

Niin kauan kuin vain muistan, olen ollut herkkä ja helposti stressaava, sekä äärimmäisen helposti uupuva ihminen. Jossain vaiheessa tajusin, että jotta mä pystyn selviytymään mun arjesta, mun on pakko alkaa tunnistamaan mun omia tuntemuksia ja sanomaan ei asioille, jotka ei tunnu sillä hetkellä hyvältä. Kun ymmärsin itseni kuuntelun tärkeyden, opin nopeasti kuuntelemaan sekä tulkitsemaan itseäni ja oloani eritavalla ja tunnistamaan hetkiä, päiviä, viikkoja, aikakausia, kun mun pitää osata antaa itselleni lupa voida huonosti ja surra. Hyvällä omallatunnolla, jos niin voi edes sanoa.

Olen oppinut itsestäni sen, että joinain päivinä mun koko kroppa tuntuu 2000 kiloselta ja mä en välttämättä pääse sängystä ylös koko päivänä. Oon hyväksynyt sen, että joskus mä jään kotiin koko viikonlopuksi nukkumaan, koska mä en vaan jaksa. Välillä mua ei oikeestaan edes kiinnosta. Siis mikään.

Mä taisin saada mun ensimmäisiä, ihan oikeita paniikkikohtauksia 18-vuotiaana ja mulla on todettu serotoniinin kanssa ongelmia jo nuorena. Silti mä en koe, että ne haittaavat mun elämää. Se, mikä haittais mun elämää, olis yrittää olla ”niinkuin normaali” ja esittää aina energistä ja sosiaalista ihmistä, mitä mä en missään nimessä läheskään aina ole. Muistan jo pienenä, miten mua ahdisti se, että mä en muka koulun jälkeen jaksanut hengailla mun kavereiden kanssa, vaikka olisin todella paljon halunnut. Miks kaikki muut jaksoi, mutta mä en? Onko mussa jotain vikaa? Ei. Mä vaan toimin eri tavalla.

Olen myös käynyt isäni menettämisen jälkeen läpi pitkään kestävän masennuksen sekä kärsinyt Post-traumaattisen stressihäiriön vuoksi vuosia kestävästä ahdistuksesta sekä unettomuudesta. En kuitenkaan koe, että mulla olisi ainakaan tällä hetkellä sen suurempia mielenterveysongelmia, mutta mä tiedän, että mulle saattais tulla niitä, jos mä en osaisi kuunnella itseäni. Mun kaikki läheiset tietää sen, että joskus mä saatan vaan nukkua vaikka kolme päivää putkeen tai että musta ei aina kuulu viikkoihin ja joskus on päiviä, kun mä voin ihan helvetin pahoin…mutta tiedän, että aina tulee seuraava päivä. Ja jos se paha olo edelleen jatkuu seuraavana päivänä, niin sen jälkeen tulee aina uusi yritys. Ne on aikoja, kun mun pitää vain toivottaa suru ja väsymys tervetulleeksi, sillä vain niin se myös lähtee.

On ollut vaikeaa selittää uusille ihmisille sitä, että mä en tarkoita sillä mitään pahaa tai osoita mieltäni, jos mä en aina halua olla ihmisten kanssa. Että mä teen sen siksi, että yhden huonon päivän sijaan mä en voisi huonosti koko seuraavaa viikkoa, koska en kuunnellut itseäni ja väkisin tein jotain, mitä en jaksa.

Mun mielestä on erityisen tärkeää, että ihmiset antavat itselleen luvan voida välillä huonosti ja hyväksyvät sen, että joskus tulee kausia, kun kaikki tuntuu todella raskaalta ja olo on uupunut. Sillon pitää vain ottaa se vastaan, levätä ja yrittää seuraavana päivänä uudelleen. <3

Juttelin eilen Eevskun kanssa hieman aiheesta ja todettiin, että ehkä juurikin urheilun puolelta on tullut opittua paljon kuuntelemaan omaa kehoa ja mieltä, tunnistamaan uupumuksen oireet ja antamaan itselleen aikaa palautua. Nuorena on todella vaikeaa jäädä kotiin, kun muut lähtee pitämään hauskaa; FOMO on todella suuri ja ryhmäpaine suurempi. Muistakaa kuitenkin kunnioittaa omaa jaksamistanne ja sanoa välillä myös ei.

Ihanaa viikonloppua kaikille, voikaa hyvin <3

 


10 Comments
  • johanna
    Posted at 16:08h, 12 lokakuun Vastaa

    Hei

    Ihanaa, että kirjoitat noin avoimesti. Uskon, että melkein jokaisella meistä tulee elämässä vastaan kausia, kun ahdistaa ja mieli on maassa. Näistä asioista on tärkeä puhua, jotta ihmiset tarvittaessa uskaltavat hakea apua ja tietävät etteivät ole ainoita joilla on ajoittain vaikeaa.

    • lindamanuella
      Posted at 22:18h, 12 lokakuun Vastaa

      Moikka !
      Kiitos kommentista <3
      Mäkin uskon että kaikki käy näitä joskus läpi ja siksi näistä onkin tärkeä vaikuttajana kertoa ja puhua, jotta nuoret ja miks ei vanhemmatkin ymmärtävät, että monet käyvät tällaisia tunteita sekä aikakausia läpi ja niihin on olemassa helpottavia tapoja joita voi itse opetella tai sitten niihin voi ja saa hyvällä omallatunnolla, rohkeasti hakea apua :)

  • Anna
    Posted at 16:40h, 12 lokakuun Vastaa

    Ihana ja rohkea kirjoitus! Tunnistan sinusta samoja erityisherkkyyden piirteitä, joita itselläni vahvasti on. Olen aika ekstrovertti kun olen ihmisten kanssa, mutta ihmisten kanssa olemista jaksaa vain tiettyyn pisteeseen saakka. Minulla on myös vuosien kokemus posttraumaattisesta stressihäiriöstä, joka vaikutti nimenomaan unen laatuun ja yleiseen jaksamiseen merkittävästi. Oletko kokeillut meditointia ja joogaa? Se tutkitusti helpottaa autonomisen hermoston vääriä signaaleja ja sitä kautta alentaa stressiä ja posttraumaattisen stressihäiriön oireita. Myös lukeminen ja luova maalaaminen auttavat, ainakin itsellä. Ja tietenkin oman ajan hallinta ja juurikin se ”ei” asioille, joita ei nyt vaan enää jaksa. Ihanaa syksyä sinulle, kohtalotoveri ❤!!

    • lindamanuella
      Posted at 22:16h, 12 lokakuun Vastaa

      Moikka!
      Et ikinä usko, mutta laitoin tänään just viestiä yhelle tytölle, joka pitää priva tunteja joogaa juurikin tällaisille tapauksille ja hoitaa kiinalaisen lääketieteen kautta mieltä ja kehoa, joten joo, olen harkinnut ja toivottavasti pian pääsisin kokeilemaan joogaa ! :)
      Ihanaa syksyä myös sulle ! <3

  • Karoliina
    Posted at 16:52h, 12 lokakuun Vastaa

    Niin ihana postaus, ihan kuin kertois musta itestäni samaistun niin paljon!

    • lindamanuella
      Posted at 22:15h, 12 lokakuun Vastaa

      Kiitos kommentista <3 Uskon, että monilla on samanlaisia ajatuksia , erityisesti nykyään kun eletään niin jatkuvasti muuttuvassa ja hektisessä ympäristössä.

  • Minna
    Posted at 00:11h, 13 lokakuun Vastaa

    Kiitos Linda rohkeudestasi puhua näin henkilökohtaisesta aiheesta. <3 Kuin olisin lukenut omia sanojani. Itse olen löytänyt myös rohkeuden olla ihan vaan oma itseni, enkä millään tavalla "viallinen". Ympäristön paine on edelleen kova, ja toivon niin paljon että minun ja sinun kaltaiset ihmiset saisivat olla rauhassa tässä maailmassa omanlaisiaan. Mun läheiset tietää myös millainen olen ja se on helpottavaa. Mutta on myös ihmisiä, joita olen menettänyt tämän takia elämäni varrella. Aiemmin koin todella syvää ja huonoa omatuntoa, koska koin kaiken olevan omaa syytäni, kunnes ymmärsin, että näin se ei kuitenkaan ole. Mun ympärillä on tällä hetkellä juuri ne ihmiset, jotka sinne kuuluvatkin.

    Sulla on todella symppis, lämminhenkinen ja kaunis blogi. Toivottavasti jatkat kirjoittamista vielä kauan. Kiitos. <3

    • lindamanuella
      Posted at 08:29h, 15 lokakuun Vastaa

      Moikka ja kiitos ihanasta kommentista <3

      On todellakin tärkeää, että läheiset ymmärtävät ja sallivat meidän "epänormaaliuden". Oon ainakin huomannut sen itse, että jos mulla on lupa väsyä ja olla mieli maassa, niin sillon myös oireilu on paljon vähempää, kuin sillon, jos joudun esittämään jotain mitä en sillä hetkellä ole sekä häpeilemään tätä asiaa. Ne saa sitten mennä, jotka eivät asiaa sulata. :D

  • Riikka
    Posted at 12:37h, 14 lokakuun Vastaa

    Todella ihana rehellinen kirjoitus niin niin tärkeästä aiheesta <3
    Huomaa, että sä todella olet sinut asian kanssa ja rikot hienosti häpeän tabua mielenterveyteen liittyen. Kirjoitat asiasta niin luontevasti, iso rispekti sulle!

    • lindamanuella
      Posted at 08:26h, 15 lokakuun Vastaa

      Kiitos paljon! <3 nyt kun ajattelen asiaa, niin olen kyllä tosiaan todella sinut asian kanssa. Meillä on kotona aina puhuttu näistä niin avoimesti ja opetettu, että ei ole mitään hävettävää, joten en muista koskaan hävenneeni asiaa :) Ehkä joskus teininä hieman, kun en vielä tiennyt mistä kyse tai tunnistanut oireita tarpeeksi hyvin.

Post A Comment