MITEN MUN KESÄ SUJUI?

Moikka!

Kesä alkaa selvästi väistymään ja ilmojen viilenemisen lisäksi se näkyy vahvasti työkalenterissa. Vielä muutama viikko sitten toivoin salaa, että ihmiset palaisivat jo takaisin töihin, jotta saataisiin jotain aikaiseksikin ja pääsisin itsekin taas kunnolla hommin… nyt seuraan pienellä kauhulla nopeasti täyttyvää kalenteria. :D

Mulla on hyvät ja toisaalta myös haikeat fiilikset kesä loppumisesta, vaikka hei, onhan sitä kesää vielä jäljellä! Kesä on ollut mun mielestä aivan mahtava, niin upeat kelit, että ei voi kuin vieläkin vain ihmetellä. Kesä2018, nevö foget! Jos tulevaisuudessa säät ovat kesäisin näin upeita, niin uskon pikku Suomen nousevan suosituksi turisti-kohteeksi.

Miten mun kesä sujui? Mitä tuli tehtyä?

Mä en (taaskaan) käynyt yhdilläkään festareilla, enkä tänä kesänä edes jaksanut uhota niin tekeväni, sillä joka kesä olen ne jotenkin onnistunut skippaamaan. Tiesittekö, että olen elämässäni ollut vain muutaman kerran festareilla? Puhutaan siis 2-3 kerrasta. 2013 olin Himoksella Juhannuksena, 2015 vuonna kävin SummerUpissa ja vietin noin tunnin Blocfesteillä ja viimevuonna olin ensimmäistä kertaa Flowssa. Mä en sanoisi olevani festarityyppiä, sillä en oikein fanita suuria ihmisjoukkoja, jonottamista tai tietynlaista epävarmuutta siitä, pääseekö festariauleelta esimerkiksi mitenkään kotiin/yöpaikkaan, vai täytyykö mun kävellä mahdollisesti 15km illan päätteeksi vesisateessa. :D Oon aina ollut ja vuosien vieriessä musta tulee yhä enemmän todella mukavuudenhaluinen. Ainoat festarit joiden väliin jääminen harmittaa on Blockfest, siellä nimittäin oli oikeasti kuulemma hauskaa. Ehkä ensivuonna?

Kävin tänä kesänä ensimmäistä kertaa Barcelonassa, jonne olen pitkään halunnut mennä. Barcelonassa tuli lähinnä syötyä ja nukuttua, mikä oli enemmän kuin täydellistä.

Pääsin käymään kotikylässäni Merikarvialla kahdesti, toivottavasti vielä kolmannenkin kerran syömään marjat puskista. :D Kävin uimassa todella monta kertaa, mitä en ole tehnyt Suomessa varmaan 10 vuoteen…

JUHLIMINEN JA TREENAAMINEN KESÄLLÄ

Alkukesästä tuli juhlittua muutamat kesäjuhlat ja hetken näytti siltä, että tästä tulee vauhdikas kesä, mutta alkuhuuman jälkeen ulkoilukin on ollut todella vähäistä. Sen sijaan oon saattanut viettää viikonloppuja lähes täysin nukkuen. Viime viikonloppuna taisin nukkua 3 päivää putkeen… oikeesti. :D Olin itsekin aika ihmeissäni, kun pystyin nukkumaan monta päivää putkeen 14 tunnin yöunia.

Opin juoksemaan ilman, että puristan itsestäni kaikki mehut puolessa tunnissa. Toisinsanoen karistelin suorittamis-mentaliteettiani pois ja opettelin juoksemaan ihan rauhassa pidempiä lenkkejä, hengästymättä ja erityisesti tylsistymättä. Se on muuten ollut ihan mahtavaa, mutta takareisille ja pakaroille olen saanut sanoa hyvästit. Nyt olen viimeisen viikon aikana tehnyt jo 2 x kevyttä pakarajumppaa ja toivonut, että pikkuhiljaa pääsisin takaisin lihaskuntotreenien pariin, ainakin alakropan suhteen, nyt kun tuo olkapää on kokonaan poissa pelistä.

PALJON LEPOA

Kutakuinkin oon tyytyväinen tähän kesään. Lepäsin todella paljon ja sain myös paljon omia ajatuksiani kasaan. Eka kesä pitkästä aikaa kun mulla ei ollut minkäänlaista painetta minkään suhteen; nukuin jos väsytti ja kävin viinillä jos halusin. Treenasin fiiliksen mukaan ja mietiskelin sekä haaveilin paljon.

Nyt on ihanaa aloittaa muutama uusi projekti hyvällä energialla. Olen mukana kahdessa Podcastissa Syksyllä, jotka ovat toisistaan hyvin erilaiset. :) Ihanaa päästä puhumaan asioista ääneen, sillä se on ehdottomasti mulle paras ilmaisumuoto, vaikka kirjoittaminenkin on mulle rakasta.


4 Comments
  • Nilla
    Posted at 16:25h, 24 elokuun Vastaa

    Oot ihana! :) Mistä noi sun kengät on? Oon koittanu löytää tollasia siroja maiharityyppisiä kenkiä mut kaikki vastaan tulevat on jotenkin liian massiivisia :D

    • lindamanuella
      Posted at 16:27h, 24 elokuun Vastaa

      Kiiitos 😻 ne on ostettu varmaa 3-4v sitten bikbokista , ollut kyllä hyvä ostos :D

  • V
    Posted at 00:32h, 26 elokuun Vastaa

    Sun blogi on kyllä niin safe place mulle! Rehellinen, suorasanainen ja sun ihana persoona tekee tästä ihan lemppari blogin! ❤️

    • lindamanuella
      Posted at 15:16h, 26 elokuun Vastaa

      Voi kiitos , aivan ihana kommentti ❤️❤️❤️

Post A Comment