HALUAN OLLA SUPERIHMINEN

Tää teksi ja aihe on todella random, mutta jotain, mitä tulin ajatelleeksi muutama päivä sitten. :D

Meiltä kaikilta löytyy usein myös jonkinasteisia idoleita, joita seuraamme esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Ihailemamme ihmiset tekevät asioita, joita toivoisimme itsekin tekevän tai ainakin esiintyvät mediassa meidän silmiin niin sanottuina superihmisinä, jonkalaisia mekin toivoisimme toisinaan olevan. Tai ainakin me usein luullaan, että me olisimme onnellisia, jos me oltaisiin samanlaisia kuin meidän ihailemat superihmiset ja pystyttäisiin samoihin asioihin.

MINÄ + SUPERIHMINEN = KATASTROFI

Aloin miettimään joku päivä parisuhteita ja sitä, miten moni muokkaa (erityisesti nuorena) identiteettiään samaan suuntaan, mitä toinen, usein se parisuhteen dominoivampi puoli edustaa. Kumppanin äärimmäinen omistautuminen vaikkapa työlle tai harrastukselle on usein viehättävä piirre ja alkuhuumassa sitä jaksaa kuunnella toisen intohimoista ja kiinnostusten kohteista loputtomiin. Sitä saattaa haluta ihastuspäissään tehdä toiseen vaikutuksen kiinnostumalla samasta asiasta, kuin kumppanikin ja niin terveessä suhteessa usein toimitaankin; tuetaan toisen intohimoja ja autetaan tavotteissa, mutta entä jos kaikki on vain yksipuolista? Entä jos sun innokas tukeminen ja kiinnostuminen toisen, sen superihmisen harrastuksista meneekin siihen, että pian huomaat eläväsi vain hänen elämäänsä, unohtaen omasi.

Esimerkiksi fitness kulttuurissa on nähty todella monia naisia, jotka ovat kiinnostuneet fitneksestä parisuhteen myötä, menneet sitä polkua jopa kisaamiseen asti ja erottuaan suhteesta kertoneet julkisesti inhonneensa koko hommaa ja miten vapauttavalta tuntuu, kun sua ei enää pakoteta siihen. Eletään parisuhteen ajan kovassa kurissa, uskotellaan itselleen että nyt mä oon superihminen, parempi minä ja eron tultua hehkutetaan hauskan viikonlopun jälkeen, miltä tuntuu taas olla elossa ja oma itsensä.

Todellisuudessa ketään tuskin on pakotettu mihinkään ja tällaisissa tilanteissa on vaikeaa syyttää ketään. Todennäköisesti suhteen alussa ei olla oltu täysin rehellisiä, vaan on luotu harha mielikuva kahdesta fitness harrastajasta, joka taas luo valheelliset olettamukset parisuhteesta:

Halutaan alkuhuumassa niin kovasti tehdä toiseen vaikutus >

leikitään intohimoista fitness harrastajaa >

jossain kohtaa et jaksa enää esittää, tää ei ollutkaan sun juttu superihmisenä, vaan sun supervoimat kuuluu johonkin muuhun >

ero, suuntaan ja toiseen syyttelyt >

”vapaus” ja omaan elämään ja rutiineihin palaaminen.

Toinen jatkaa ”superihmisenä” olemista ja toinen palaa oman elämänsä ja identiteettinsä rakentamiseen,  oman supervoimansa etsimiseen.

”JOS MÄ OLISIN TON KANSSA, OLISIN PAREMPI IHMINEN”

Mulle on muutama mies sanonut, että jos seurustelisi kaltaiseni ihmisen kanssa, treenaisi hän varmasti enemmän ja olisi motivoituneempi. Ja miten kaipasi sellaista tyttöystävää, joka on aktiivinen ja saa miehenkin huolehtimaan itsestään juhlimisen ja pikaruoan sijaan.

Mä valehtelisin jos väittäisin, että en olisi itsekin ihastuspäissäni muovautunut miehen tapojen mukaan ja saman tien, kun sydän lasit tippuu päästä tajunnut, että olen muokkautunut jonkinlaiseksi vain miellyttääkseni jotain muuta tai tehdäkseni vaikutuksen. Se on täysin luonnollista, varsinkin nuorelle, joka vielä etsii itsekin tasapainoisuutta elämäänsä ja on hyvin altis ulkopuolisille vaikutteille ja mielikuville.

Tottakai on myös tervettä tukea toista ja edes jossain mielessä kiinnostua toisen intohimoista, edes ymmärtääkseen niitä, mutta muuttamatta kuitenkaan täysin omaa elämää ja luopumatta omista intohimoista. Tukea tarvitaan molemmista suunnista. Niin kuin totesin, äärimmäinen intohimo ja päättäväisyys jotain asiaa tai tavoitetta kohtaan ovat viehättäviä piirteitä kumppanissa, kunnes huomaat olevasi ikuinen kakkonen harrastukselle tai työlle ja suhteen ainut, joka on valmis tekemään kompromisseja.

Palataanpa hieman takaisin näihin miehiin, jotka ovat olleet sitä mieltä, että motivoitunut, urheileva tyttöystävä tekisi heistä parempia ihmisiä… Se, että sä et ole täysin tyytyväinen sun omaan elämään ja siihen mitä olet YKSIN ja ajattelemalla, että joku ulkopuolinen ihminen olisi oikotie parempaan elämään, motivoitumiseen, urheilemiseen, parempaan elämänlaatuun on hyvin väärä lähtökohta mihinkään aitoon ja kestävään suhteeseen. Ennen parisuhdetta ja kenenkään muun elämäntyylin matkimista, on ajateltava; mitä sinä haluat olla, mihin sinä olet valmis, mikä sinut tekee onnelliseksi? On väärin käyttää muita työkaluna oman tyhjän aukon täyttämiseen, sillä se usein on juurikin se aukko, jota sun täytyy työstää itsesi kanssa, ei muiden. Ihmisen olisi hyvä olla mahdollisimman kokonainen itsekseenkin, ennen kuin lähtee sekoilemaan muiden elämiin.

Sitäpaitsi, se, että susta tulee superihminen itseksesi on niin paljon coolimpaa, kuin jonkun muun supervoimien imitoiminen.


3 Comments
  • S
    Posted at 20:15h, 16 elokuun Vastaa

    Siis tää on niiin totta! Niin hyvin kirjoitettu! Itse introverttinä viihdyn paljon yksin, ja lataudun sillä tavalla. Nuorempana halusin olla koko ajan jonkun kanssa, enkä oikein osannut olla oma itseni,koska en tiennyt millainen olen. Yksin olemalla olen löytänyt itsestäni eniten. Tämän seurauksena takana pitkä ja vakaa parisuhde, joka ei esimerkiksi sisällä mitään turhia mustasukkaisuuksia tms, koska molemmat ovat ns itsetietoisia. Ja se vaatii juuri sen että tiedät mitä haluat itse. Tällaisten postauksien takia tykkään niin paljon sun blogista, ihanaa loppukesää! ❤️

  • Laura K.
    Posted at 16:36h, 17 elokuun Vastaa

    Ihana teksti ja niin totta <3! Mä huomasin kans olevani parisuhteen alussa sellainen "miellyttäjä-Miisa", että tein kaikkea sellaista mistä tiesin miehelle tulevan kiva fiilis ja menin hänen toiveidensa mukaan. Kas kummaa nyt kun sitten teenkin asioita siltä kantilta mikä tuntuu ITSESTÄ hyvältä, alkaa mies kritisoimaan kun en tee enää sitä ja tätä mitä ennen tein hänen hyväkseen. Aikuistuminen, kasvaminen ja itseensä panostaminen on niiiin tärkeää ja oikea onni löytyy siitä että osaa olla onnellinen itsekseen.

  • Viivi
    Posted at 20:15h, 17 elokuun Vastaa

    Loistava kirjotus ja pystyn täysin samaistumaan!Onneksi iän myötä nyt vanhempana ei enään jaksa ns miellyttää tai yrittää väkisin elää ei omannäköistä elämää.Btw oot upea luonnollisen kaunis nainen ja selvästi fiksu etkä mikään pintaliitäjä pönttö!

Post A Comment