HIUSTENPIDENNYSTEN JÄLKEEN

22.07.2018

Advertisement

Moikka!

Mulla on ollut aikamoinen hiushistoria ja mun tukka on kyllä joutunut kestämään yhtä sun toista. Olen suoristanut, blondaillut ja käyttänyt pidennyksiä vuosia. Nyt mä olen vihdoin ollut VUODEN ilman pidennyksiä ja blondaamista.

Kaupallinen yhteistyö: Biorion

Kuvastakin näkee, että mulla on luonnostaan todella käkkärä tukka. Olen pyrkinyt viimeisen vuoden suoristamaan hiuksia ainoastaan sillon, kun mulla on jotain tärkeää ja lookin pitää olla siistimpi. Nyt, kun mun oma tukka on kasvanut ja vahvistunut ihan älyttömästi, oon alkanut jopa pitämään tästä surffitukka lookista. Harmi vain, että Suomen kuiva ilmasto saa mun käkkärät helposti näyttämään kuivilta, joten näiden hallitseminen ei ole mikään helpoin juttu. :D Ulkomailla nää näyttää ihanilta, varsinkin meressä uimisen jälkeen.

Vuosien pidennysrumba sai mun hiuksissa aikaiseksi katkeilua ja jopa näkyvää ohenemista. Mulle jäi teipeistä sellasia lovia päähän ja viimevuonna päätin, että nyt saa loppua – tätä tahtia musta tulee kalju ennen kuin täytän 30-vuotta!

Myös 2015 vuoden hermostollinen ylikunto ja stressi isän kuolemasta sekoitti mun elimistöä niin, että ihoni sekä  hiukseni menivät todella huonoon kuntoon.

Mulla on ollut pienestä asti mielettömän paksu tukka, joten sen oheneminen oli mulle identiteetti kriisin paikka ja halusin tehdä kaiken, että saisin sen taas hyvään kuntoon. Lopetin hiusten raidottamisen vaalelalla, otin pidennykset pois ja leikkasin polkan. Nyt mun tukka on suorana jo yli reilusti olkapäiden ja paksuuntunut mielettömästi ja muutenkin mun mielestä aika ihana.

Olen nyt noin kuukauden verran koklaillut Biorionin tuotesarjan uutta tulokkaasta, Biorion hoitonestettä. Hoitoneste stimuloi hiuspohjaa:

  • Tuotteessa on kasviperäinen aktiiviaineyhdiste joka yhdessä kofeiinin ja B3-vitamiinin avulla edistää uusien hiusten kasvua ja hidastaa hiusten enneaikaista irtoamista.
  •  Hoitonesteen avulla pyritään 1) stimuloimaan hiuksen kasvua niin, että hius ei irtoa kesken kasvukauden vaan jatkaa päässä kiinni elinkaarensa loppuun ja 2) stimuloimaan uusien hiusten kasvua, eli että hiusten kiertonopeus pysyy parhaana mahdollisena.

Mun hiusjuuresta huomaa edelleen, että siellä löytyy niitä ohuempia kohtia, joissa teipit ovat ennen olleet, joten toivotaan, että tää voisi olla apu saada vauhtia mun hiuspohjan stimuloimiseen, uusien hiuksien kasvuun ja hiusten paksuuntumiseen.

Biorion auttaa myös kuivaan päänahkaan ja tuotteen koostumuksen polymeerit auttavat lisäämään ilmavuutta, eli hiukset eivät makaa pitkin päätä. Hoitoneste on super helppo käyttää: se annostellaan suoraan nokkapullosta päänahkaan ja hierotaan kevyesti. Tuote sopii päivittäiseen käyttöön ja on saatavilla apteekeista hinta-arviolla 22-23€

Kävin kampaajalla viime torstaina ja ainakin siellä kehuttiin, miten paljon mun hiukset ovat kasvaneet ja elpyneet. Joka kuukausi mennään eteenpäin ja en malta odottaa, missä kunnossa nää on esimerkiksi vuoden päästä!

Tykkään mun hiuksista jo nyt, mutta tottakai sen elvyttäminen koko potentiaaliinsa on pitkä prosessi ja vaatii aikaa. Nää hiusjutut on sellaisia juttuja, joissa kärsivällisyys palkitaan. :D

 

 

 


6 Responses to “HIUSTENPIDENNYSTEN JÄLKEEN”

  1. Mari sanoo:

    Aivan ihastuttavat hiukset ! Ja ihminen ❣

  2. Aida sanoo:

    Täällä toinen kikkarapää. Jos hei tykkäät pitää kiharana niin suosittelen esim Goldwellin kiharille hiuksille tarkoitettua shampoota ja hoitsikkaa(tai jokin muu kampaamomerkin kijarille tarkoitettu). Se korostaa kiharoita ja saa niistä selkaiset ns kiinteät kiharat, niin etteivät ne ole niin pörröiset. Pyyhekuiviin hiuksiin kun heittää vielä muotovaahdon niin avot.

    • lindamanuella sanoo:

      OI kiitos paljon vinkistä !! Pitää ehdottomasti laittaa testiin! :)

  3. Maria sanoo:

    Heippa Linda, ensinnäkin haluan kehua, että sulla on tosi upea tukka ilmankin pidennyksiä!💗 Itselläni on hiukan toisenlainen tukkatarina. Olen aina kärsinyt siitä, että mulla on perus suomalainen ohut tukka kunnes 4 vuotta sitten pitkän harkinnan jälkeen päätin ottaa pidennykset. Sain vihdoin ihanan tuuheahkon pitkän tukan, joka on vain vahvistunut pidennysvuosien aikana. Tämä johtuu siitä, että mun laadukkaat lisukehiukset on kiinnitetty ompelutekniikalla. Lisäksi käytän nykyään hyvin hoitavia ja kosteuttavia shampoota ja hoitoainetta kun ei tarvii pelätä, että tukka menee liian littanaksi. Tämä vain tiedoksi kaikille ketkä harkitsevat pidennyksiä niin ompelutekniikkaa voin todella suositella. Usein puhutaan vain sinetti- ja teippipidennyksistä, joista kauhutarinoita on paljon liikkeellä. 😊

    • lindamanuella sanoo:

      Kiitos <3 !
      Ja joo, itseasiassa oon kans kuullut että toi on hyvä ja hellävaraisempi tekniikka! Mulla on itellä niin "rastoittuvat" hiukset, että ompelutekniikka sais mulle aikaseks sellasen ison rastan hiuspohjaan x)
      En siis missään nimessä sano, että pidennyksiä ei saisi käyttää, tottakai saa ! Mulla vaan itellä lähti "vähän käsistä" kun pidin niitä liian monta vuotta päässä. :D

Kommentoi