Moikkamoi!

Aihe, josta olen jo pitkään halunnut kirjoittaa on tämän hetkiset vaikuttajat ja trendikäs vaikuttaminen. Mulla ei ole oikeastaan lainkaan ”vaikuttajia” lähipiirissä, niinkuin monella muulla vastaavassa ammatissa työskentelevällä usein on. Kavereistani osa työskentelee julkisuudessa tai viihdealalla, mutta eivät ole niinkään vaikuttajia, vaan esiintyjiä tai tuottajia, eivätkä siis esimerkiksi bloggareita tai instagram tähtiä. Suuri osa kavereistani on kuitenkin aivan muilla aloilla, hyvin ulkona tästä some maailmasta ja usein kysyvätkin, että mihin me vaikuttajat mielestämme vaikutetaan?

Niin, mihin. Tämä on erittäin hyvä kysymys ja mun mielestä ihan ajankohtaista on myöskin pohtia sitä, mihin oikeasti tärkeisiin asioihin me vaikutetaan, vai vaikutetaanko lainkaan.

Syy, miks mä en ole kirjoittanut tästä aiheesta vielä, on ihan puhtaasti se, että mä en missään nimessä myöskään halua loukata ketään tai antaa sellaista kuvaa, että mulla olisi jotain vastaan meidän Suomen vaikuttajia tai tämän hetkistä tilannetta. Päinvastoin, olen ihan super ylpeä siitä, että Suomalaiset vaikuttajat tekevät töitä isojen brändien kanssa ja osaa on huomioitu ihan kansvainvälisesti. Ihan mahtavaa!

Koska somettamisesta on tullut todella suuri ilmiö sekä suuri osa markkinointia, näkyy se myös meidän sisällöntuotossa. Osa meistä on alunperinkin kirjoittanut vain hyvin pinnallisesti kauneudesta tai muodista, mutta todella paljon puhututtaa nykyään lukijoiden kesken se, että blogeista on kadonnut persoonallisuus ja olemme yhä enemmän kopioita toisistamme. Samat aiheet, kuvat, feedit ja tilaisuudet pyörivät suurimmissa blogeissa ja instagram tileillä. Hyvin iso osa meidän vaikuutamisesta on nykyään tasoa meikkisivellin, irtopuuteri, vaatteet sekä aamupuuro.

Mä en tiedä, ollaanko menty hieman vaikuttajina kuoreemme ja lopettaneet tietynlaisen ”itsensä likoon laittamisen”, mutta olisi ihan mielettömän hienoa nähdä useammin hieman agressiivisempiakin postauksia, vaikuttajien mielipiteitä sekä ajatuksia tärkeistä asioista ja vähän vähemmän sitä äänetöntä, cosmopolitan lehden artikkeli sisältöä, jossa bloggaaja toimii ainoastaan mannekiinina kuvissa ja koneena tekstin takana. Ja kyllä, olen itsekin ollut viimeiset muutamat vuodet hyvinkin sanaton ja niinkuin kirjoitin noin kuukausi sitten, mua harmittaa se, etten itse ole ollut vuosiin tarpeeksi vahva tai rohkea kirjoittaakseni oikeista asioista tai sanoakseni asioita tai ajatuksiani ääneen, koska en ole jaksanut ottaa vastaan myöskään niitä raivokohtaus-pimppirage kommentteja, joita jengi välillä vihapäissään painaa menemään, jos ja kun ovat asiasta erimieltä… :D  Sä oot hetkessä aivan paska ja arvoton, jos jossain kohtaa otat kantaan aiheeseen, josta joku on erimieltä tai osut arkaan kohtaan ja voi juku kun se palaute on välillä aivan hemmetin raakaa luettavaa.

Tämä teksti on oikeastaan suurimmaksi osaksi osoitettu ja kirjoitettu minulta itseltäni minulle itselleni. Musta tuskin ikinä tulee se bloggari, jonka sisällöntuotto koostuu mielettömistä kuvista ja vaikka yöpyisin maailman hienoimmassa paikassa, en tiedä, saisinko siitä läheskään niin hienoa kuvaa, mitä monet osaavat tuottaa pelkästään paikallisesta k-marketista. Mulla ei edelleenkään ole koneella yhtäkään muokkausohjelmaa, enkä oikeastaan ole vieläkään oppinut miten kameroita kunnolla käytetään… Help. :D  Lohduttavaa on, että mä en koskaan bloggarina noussut suurimpien joukkoon mun kuvien, vaan mun tekstien ja rohkean asenteen vuoksi, joten ehkä mä vaan jatkan sitä linjaa, missä olen hyvä ja miksi mua alunperin kukaan seuraa. Tottakai myös minä rakastan hienoja kuvia sekä niiden selaamista instagramissa ja pyrin itsekin tekemään silläkin saralla parhaani, tottakai, mutta mä en itse rehellisesti jaksa selailla kuvablogeja instagramin lisäksi, vaan luen ainoastaan ne tekstit, joissa tiedän olevan jotain mielenkiintoista asiaa.

Miksi on tärkeää, että me vaikuttajat vaikutetaan ja laitetaan oma korsi kekoon?

Suuren seuraajamäärän omaavat bloggarit ja somettajat ovat etuoikeutetussa asemassa vaikuttamisessa ja siksi heillä olisi tavallaan vastuu myös vaikuttaa yhteiskunnallisesti tärkeisiin asioihin, jakaa mielipiteitä ja ottaa kantaa aiheisiin, joilla on merkitystä. Tottakai myös jostain on saatava palkkaa, joten kauaplliset yhteistyöt ja tuotemarkkinointi on täysin ymmärrettävää ja olennaista, mutta mielestäni vielä enemmän tulisi näkyä kanavissamme sitä, mitä me vaikuttajat oikeasti haluamme sanoa kansalle ja seuraajillemme. Miksi? Todella moni näkee seuraamansa vaikuttajat tietynlaisina idoleina ja varsinkin nuoret ottavat paljon vaikutteita meistä, joten on myöskin todella olennaista, että pystymme olemaan roolimalleja ja esimerkkinä muille ja mielestäni se on tällä hetkellä asia, jota puuttuu aika paljon blogi- ja vaikuttajaskenestä. Kenenkään ei missään nimessä tarvitse tai tule pyrkiä täydellisyyteen esimerkkinä tai miellyttää jokaista, koska se on mahdotonta, mutta enemmän mielestäni meidän pitäisi keskittyä myös oikeasti vaikuttamiseen.

Mitä esimerkiksi nuori Linda Manuella olisi kaivannut vaikuttajilta, ei missään nimessä ole se high life:n ja pinnallisuuden korostaminen ja ihannointi, vaan muistuttelua siitä, mikä oikeasti elämässä tekee onnelliseksi ja millä on merkitystä. Olisin esimerkiksi itse tarvinnut tietynlaista inhimillisyyttä vaikuttajilta, jotka kuitenkin ovat onnistuneet elämässään ja jotka elävät monipuolisesti kokemusrikasta elämää matkustellen kauniissa vaatteissaan, hyvinvoivina ja upean näköisinä. Olisin tarvinnut paljon ympärilleni kauniita, inspiroivia ja menestyneitä vaikuttajia puhumaan aidoista asioista, kuten älykkyydestä, ystävällisyydestä, oman itsensä löytämisestä ja tietynlaisesta nöyryydestä, kiitollisuudesta ja itsensä sekä muiden hyväksymisestä sekä rauhan ja tasapainon löytämisestä elämässä, sillä myös vasta nämä opittuaan sä voit ja kynenet nauttimaan myös niistä pinnallisista asioista elämässä tietäen, että ne eivät ole kuitenkaan se onnellisuutesi lähde tai määrittele sua. Mä esimerkiksi olin itse lapsena varsinainen luonnonlapsi ja olen sitä pohjimmiltani varmasti ikuisesti; rakastin eläimiä, fyysistä tekemistä ja touhuamista luonnossa ja rakastin omaa rauhaa. Sitten musta tuli teini ja aloin kiinnostumaan pinnallisemmista asioista, kuten pojista, meikeistä, vaatteista, bileistä, rahasta ja tavarasta. Ihailin Britney Spearsin kaltaisia julkkiksia ja kaikenlaista pinnallista meininkiä. Ajattelin, että toi on nyt sitten sitä upeeta elämää, vaikka en tiennyt, että elin jo sitä upeaa elämää.  Sillon meillä ei ollut bloggareita tai vaikuttajia, jotka olisivat voineet korostaa blogissaan tai kanavillaan, että vaikka mulla olis kaikki maailman hienointa ja kauneinta, se ei tekisi mua loppujenlopuksi yhtään sen tyytyväisemmäksi, vaan mä haluaisin aina vain enemmän ja enemmän, eikä se tavaroiden haluaminen ja epätyytyväisyys loppuisi ikinä. Mikä tekee mut nykyään päivittäin todella onnelliseksi on se, että tiedän kasvavani ihmisenä paremmaksi päivä päivältä, tai ainakin pyrin siihen ja varsinkin se, että hiffaan nää asiat nykyään. Se, että mä oon saanut olla ympäristössä, jossa ihmisiä ympäröi miljoonien tavarat, autot ja asunnot on ollut yksi hienoimpia kokemuksia elämässäni, sillä olen saanut todeta, että ne eivät tee ihmistä yhtään sen onnellisempaa ja joka näin väittää, valehtelee sisimmässään itselleen ja muille. Raha tuo ehkä tietynlaista vapautta ja riippumattomutta, mutta ei varsinaista onnea. Miksi näemme niin paljon huonovointisuutta ja masennusta hyvinvointivaltioissa ja asemissa, joissa ihmisillä on kirjaimellisesti kaikkea? Koska olemme niin tyytymättömiä, koska tavoittelemme vääriä asioita ja asetamme väärät asiat tärkeiksi elämässämme. Oli sulla sitten mitä tahansa tai ei ollut, niin se onni löytyy omasta asenteesta, kiitollisuudesta ja siitä, mistä perspektiivistä katselet maailmaa ja elämääsi. Kaikki muu on sitten sitä plussaa. :)

Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kirjan, joten jatketaan ehkä myöhemmin ehkä lisää.

 

 

 


Moikka!

Mahtavaa maanantaita tyypit! Mä olen ollut kohta oikeasti kaksi viikkoa huonovointisena kotona, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa olemaan parempi olo. Mulla on muutaman viikon ollut kurkku kipeä, olo todella tukkoinen, pää tuntuu suurelta räkäilmapallolta ja poskionteloissa sekä ohimolla jyskyttää järkyttävä paine.

En ole muutamaan viikkoon päässyt treenaamaan ja se alkaa aika rankasti tuntumaan sekä näkymään mun mielenterveydessä ja hyvinvoinnissa. :D Energiaa on pakkautunut niin paljon, että olo on jotenkin todella turahutunut ja ajoittain tulee pahoja masennusfiiliksiä ilman mitään konkreettista syytä. Tekee mieli vain nukkua kokoajan ja tiedän, että parhain lääke tällaiseen olisi aktiivisuus ja liikunta. Ihmistä ei todellakaan ole tehty vain istumaan päivät pitkät koneen tai telkkarin edessä.

Muutenkin ärsyttää tämä liikkumattomuus. Tuntuu, että perse on siirtynyt mahan kohdalle ja olo on jotenkin todella löllyvä… :D Mikä on sinänsä mielenkiintoista, sillä en paina tippaakaan enempää kuin esimerkiksi viime kesänä, jolloin olin todella tyytyväinen kuntooni, mutta koska en ole päässyt salille ja treenini ovat muutenkin rajottuneita olkapäävamman vuoksi, niin kehonkoostumus on omaan silmään hieman aivan eri. Lohduttavaa on tietää, että kun pääsen vetämään muutaman kuukauden kunnon treeniä, niin näytän jo aivan eriltä ja tiedän olevani taas tyytyväinen kuntooni ja tunnen itseni paljon toiminnallisemmaksi. Olen käynyt niin monesti läpi sairastelujen tai milloin minkäkin syyn vuoksi treenamattomuuskausia ja aina todennut, että kun jaksan raahautua muutaman viikon salille ja kärsin ne alkutuskat, niin treenaaminen sekä kunto alkaa nopeasti edistymään ja muuttumaan parempaan suuntaan ja pian taas nautin siitä. Olisin nyt niin valmis taas omistautumaan ja vetämään tavoitteet mielessä täysillä. Näkyvät tulokset vaativat multa aina päättäväisyyttä ja omistautuneisuutta tavoitteelle. Olen monesti todennut itseni kohdalla, että jos vedän vaikka vuoden vähän sinnepäin, tuskin menen kunnon kanssa huonompaan suuntaan, mutta en myöskään hirveästi eteenpäinkään, sillä pohja on kuitenkin hyvä eikä kehoni reagoi hirveesti hieman rasittavaan liikuntaan, vaan vaatii kunnon panostusta sekä haasteita säännöllisesti. On kuitenkin eriasia alkaa ihan nollasta, jolloin riittää pienikin efortti tekemään jo aluksi aika isojakin muutoksia kunnon, olon ja ulkonäön suhteen.

Mutta minkä takia MUN MIELESTÄ kannattaa treenata + syödä oikein sen pelkän, paljon yksinkertaisemman laihduttamisen sijaan? Kirjoitin noin kuukausi sitten erittäin provon tekstin laihduttamisesta ja siitä miten se on musta helppoa. Edelleen olen sitä mieltä, että jos sulla ei ole sairauksia (hormonaalisia, aineenvaihdunnallisia, lääkityksiä tai esimerkiksi sh-sairauksia) niin laihduttaminen on hyvinkin yksinkertaista, kun yhdistetään kuluttavaa liikuntaa ja energiallisesti kulutuksen alle jäävä ruokavalio. Se, että kun tällä menetelmällä kun laihdutetaan, putoava paino on usein lihaksia, eikä ole (minun mielestäni) ulkonäöllisesti eikä fyysisesti optimaalisin lopputulos, eikä tue  parhaimmalla tavalla sitä terveellistä, toiminnallista ja hyväkuntoista kehoa sekä energistä ja tervettä olotilaa. Toki on tilanteita ja lähtökohtia, joissa on hyvin tärkeää terveydelle ensisijaisesti saada painoa alas X määrä ja silloin ei toki kannata murehtia siitä ulkonäöstä tai mistään muustakaan ylimääräisestä.

Mä en kuitenkaan itse halua ”laihduttaa” tai pudottaa painoa. Niinkuin sanoin, mun paino ei ole noussut kesästä kiloakaan, mutta kehonkoostumus on muuttunut. Tällä hetkellä haluan aktivoida mun uinuvia lihaksia ja polttaa rasvaa niiden ympäriltä. Koska en ole menossa kisoihin, mun ei tarvitse olla mitenkään niin lihaksikkaassa kunnossa tai keskittyä esimerkiksi takareisien tai ojentajien kasvatukseen, vaan voin hyvin keskittyä olemassaolevien ylläpitoon ja vahvistukseen, sekä pyrkiä polttamaan toiminnallisella treenillä rasvaa. Tällä tarkoitan paljon kuntopiirityylistä treeniä, sykettä nostattavaa painojen nostoa, HIIT-treenejä, paljon toistoja lyhyeillä palautuksilla ja mä niin venaan, että pääsen kunnolla hikoilemaan näitä muutaman viikon aikana kertyneitä paskoja pois mun kehosta ja että saisin sen energisen minäni taas takaisin!

Enää KOLME kuukautta kesään! :D

Mun motivaationa toimii minä itse ja tiedän, että kunhan pääsen vauhtiin niin saan taas sen terveen, toiminnallisen ja energisen minäni kesäksi takaisin. :) Mä nyt jotenkin itsekin motivoiduin tästä tekstistä niin paljon, että tekis mieli heti lähteä hikoilemaan salille tai lenkille! Hemmetin kurkkukipu…


CIAO!

Tänään kerron vähän lisää, miten järkkäsin poikaystävälleni yllätyssynttärit.

Vietimme Dubaissa Kasimirin virallista syntymäpäivää, mutta koska hänelle kaverit ovat äärimmäisen tärkeitä, niin sain eräs uneton yö mahtavan idean järjestää hänelle yllätyssynttärit, jotta Kasimir pääsisi myös juhlimaan ystäviensä sekä perheensä kanssa synttäreitään.

Mietiskelin pitkään, missä ja miten toteuttaisin yllätyksen, jotta kaikki menisi mahdollisimman smootisti tai ilman hirveää säätämistä. Järkkäilin muutenkin synttäreitä salaa muutaman viikon ajan ja olihan se välillä hieman vaikeaa, sekä varmasti epäilyttävää, kun piilottelin ryhmächätin keskusteluita ja pamauttelin läppäriä kiinni paniikissa, jos juuri hoidin synttäreihin liittyviä asioita ja hän ilmestyi paikalle. :D

Mietin ensin, järjestäisinkö juhlat meillä kotona, mutta tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että on paljon helpompaa, jos löydän jonkun valmiiksi upean paikan, jonne on helppo mennä etukäteen koristelemaan ja järjestelemään synttäreitä ilman, että täytyy häätää itse sankaria pois kotoa tai muutenkaan säätää liikaa. Synttärit järkättiin lopulta yhteistyössä aivan Helsingin ytimessä sijaitsevassa Radisson Blu Royalin upeassa sviitissä,  jossa oli aivan loistavasti tilaa kaikille vieraille. Synttäreille saapui varmaankin lähemmäs 30 vierasta illan aikana, joten vaikka hälinää riitti, niin silti suuren tilan ansiosta meillä ei ollut lainkaan ahdasta missään vaiheessa. Vieraslista koostui niin kavereista, kuin myös Kasimirin vanhemmista sekä perhetutuista.

Radisson Blu Royalin sviitti on aivan mieletön paikka järkätä juhlia sekä iltoja ystävien kesken. Sviitistä löytyy tilava keittiö, erillinen ruokailutila, suuri olohuone, mieletön makkari, tilava parveke sekä upeat saunatilat. Parvekkeen suhteen harmitti sen verran, että ei ollut kesä, mutta inspiroiduttiin siitä niin paljon, että ajateltiin kesällä pitää sviitissä madollisesti jokin tyttöjenilta, jotta pääsee nauttimaan partsistakin myöhemmin… :D

Royal on mulle tuttu hotelli, sillä olen käynyt vuosia sen yhteydessä sijaitsevalla City Gymillä treenaamassa, sekä monissa palavereissa ja tapaamisissa Royalin aulabaarissa sekä Grill It! ravintolassa. Royalin sijaintihan on aivan loistava. Se on mahtava paikka ”turisteillekkin” yöpyä palveluineen sekä myös kulkuyhteyksineen, sillä se sijaitsee aivan ydinkeskustassa.

Upeiden puitteiden lisäksi yksi siisteimpiä juttuja oli myös se, että saatiin aamulla aamupala sänkyyn. :D

Juhlien koristelusta multa kyseltiinkin aijemmin. Koristelut hommasin Punanaamiost ja myös tämän suhteen kaikki onnistui super helposti. Kävin hakemassa keskustan Punanaamiosta ilmapalloja, serpentiiniä sekä konfetti tykkejä, joista tuli aivan ihania hippuja pöydille. Halusin myös tietenkin hommata Kasimirille sellaiset nyt kovassa muodissa olevat numero pallot ja ihan parasta oli, että pallot puhallettiin liikkeessä mulle valmiiksi, eikä mun itse tarvinnut stressata sitä sen enempää. Punanaamiosta löytyi myös heliumtankkeja, joilla oli todella näppärää vääntää nopeasti 50 ilmapalloa valmiiksi. Ilman tankkia ei oltaisi saatu palloja ihanasti kattoon leijumaan, sekä palloissa olisi ollut aikamoinen puhaltaminen. :D Olisin varmaan pyörtynyt ennen juhlien alkua! Paikan koristelu onnistui todella näppärästi, nopeasti ja helposti ja kaiken lisäksi mulla oli ihana Marre apuna auttamassa järjestelyissä <3

Tarjoiluista löytyi mm. Arnoldsin NIIN HYVIÄ donitseja, Cloettalta tuli läjä kaikkia ihania herkkuja ja lisää ruokailupuolesta voit lukea TÄÄLTÄ.

Juhlat menivät kaiken kaikkiaan todella hyvin! Stressasin ihan älyttömästi juhlien järjestelyä muutaman viikon, mutta kaikki meni täydellisesti ja hauskaa oli. En ole koskaan ennen järkännyt kellekkään ylläribileitä ja oli aikamoinen jännitys sekä paine pitää kaikki sisällä muutaman viikon, varsinkin kun olen juurikin se tyyppi, joka haluaa kertoa HETI kaiken. :D

Oli ihanaa nähdä miten liikuttunut Kasimir oli juhlista sekä kokoontua frendien kesken juhlimaan ja viettämään kivaa ikimuistoista iltaa <3 Onnistuneen illan jälkeen oli ihan taivaallista herätä aamupalaan, joka tuotiin huoneeseen saakka meille nautittavaksi. Kerittiin aamulla vielä käymään kylvyssä ja fiilistelemään hotellielämää ennen huoneen luovuttamista. Ihan täydellistä.

Ps. aivan ihania vinkkejä sekä inspiraatiota synttäreiden järjestelyyn löytyy pinterestistä. Itse selasin sitä kuin hullu ja siellä oli lukemattomia aivan ihania ideoita, joita ei valitettavasti päässyt kaikkea ihan toteuttamaan, ettei lopputuloksena syntynyt ihan hirveää sirkusta :D Piti kokoajan pitää mielessä, että nää ei ole mulle, vaan poikaystävälle, joka ei välttämättä innostu kaikesta glitteristä ja koristelusta niin paljon kuin minä itse… :D Sain kuitenkin sieltä aivan ihanan pienen lahjaidean, joka oli paljon henkilökohtaisempi kuin mikään tavara. Hommasin Kasimirille sellaisen purkin, jonka kirjoitin täyteen ihania quoteja ja meidän välisiä juttuja sekä muistoja.

Jos sä haaveilet pienestä irtiotosta ystävän tai rakkaan kanssa, niin mulla olisi teille pieni tarjous Radisson Blu Royaliin:

Nyt on mahdollista varata kahden hengen standard-luokan huone aamiaisella hintaan 104€ (asiakasomistaja 95€). Tarjous on voimassa saatavuuden mukaan 29.3.-30.4.2018 ja varaukset voit tehdä nettisivuilta. Saat alennuksen käyttämällä kampanjakoodia TAXI.

Ps. Tarjous on tulopäivälle, eli myös 30.4.-1.5. yö onnistuu. :)

Pps. Jos teitä on enemmän kuin kaksi, niin standard-luokan huoneisiin saa lisävuoteen +20€ (sis aamiaisen, mikä on ihan best).