VAUVAKUUMETTA?

15.03.2018

Moikka!

Kävin eilen työpäivän päätteeksi tutustumassa uuteen pieneen ihmiseen, yhden parhaimman ystäväni lapseen, joka syntyi aivan muutamia päiviä sitten. Voi ei, miten pieniä otuksia ne vastasyntyneet ovatkaan. Ei siinä voi kuin ihmetellä sitä, että miten me kaikki ollaan joskus muka oltu tuollaisia aivan pikkuruisia, hentoja otuksia, joiden elämä on täysin jonkun toisen ihmisen varassa.

Vauva oli kuin pieni täydellinen nukke, joka hyvin rauhallisesti nukkui tunteja sylissäni ja välillä valloittavasti äänteli pieniä vauva saundeja ja mutristi huuliaan.

Mun muutama frendi sai noin puoli vuotta sitten vauvan, nyt Marre synnytti ja kuukauden päästä mulla on yhden neljännen kaverin baby showerit. Alkaa muuten käymään tutuksi tämän teeman bileet. :D

On jännittävää, kun alkaa pikkuhiljaa tajuamaan sen, että on saavuttanut iän, jossa on jo täysin normaalia, että ihmiset lisääntyvät, menevät naimisiin ja rakentavat omia taloja ympärilläni. Ja nyt ei puhutakkaan enää kavereiden vanhemmista, vaan niistä itse kavereista! Se pikkupirpana, vastuuton pissis vaihe on aika pitkälle taputeltu ja on aika mennä eteenpäin elämässä.

Vauvakuumetta?

En voi kieltää, etteikö ne vauvat olisi ihania sekä mielettömän ihmeellisiä olentoja. Eilen sain pidellä pientä olentoa tunteja putkeen sylissäni ja kyllä siinä sydän sulaa. <3 Olen todella innoissani ystävieni puolesta ja ylpeä jokaisesta. En silti koe, että muhun olisi vieläkään iskenyt lisääntymishalua tai henkilökohtaista vauvakuumetta. Itselleni oma lapsi tuntuu vielä melkoisen kaukaiselta ajatukselta, enkä voisi vielä vuosiin kuvitella, että me Kasimirin kanssa oltaisiin vastuussa pienestä ihmisestä, kun välillä tuntuu siltä, että osataan juuri ja juuri pitää huoli itsestämme. :D

Sen verran eteenpäin olen kuitenkin päässyt, että tänä päivänä tiedän, että tulevaisuudessa haluan lapsia. Vielä muutamia vuosia sitten en ollut edes varma lisääntymishaluistani, sillä tiedän, että olen aivan ylihuolehtivainen stressaaja ja en tiedä, miten ikinäkään tulen selviämään siitä huolesta, mitä lapset aiheuttavat.

Tuntuu, että blogiskenessäkin on aikamoinen vauva boomi! Monet seuraamani bloggaajat ovat olleet vuoronperään raskaana ja huomaan, että selvästikkin oma ikäluokkani ja sen vaikuttajat ovat tuleet ns. lisääntymisikään. Tavallaan on helpottavaa nähdä sitä ympärillä enemmän ja pikkuhiljaa itsekin lähes entisenä vauvapelkoisena alkaa lämpenemään ajatukselle. On varsinkin kivaa nähdä, miten rennosti omat ystävät ottavat asian ja huomata se, että eivät he ihmisinä muutu tai tee siitä niin isoa numeroa tai asiaa, jota tarvitsisi pelätä. Elämä jatkuu, vastuu vain kasvaa. Ehkä joskus mäkin pääsen siihen pisteeseen, että tunnen olevani valmis olemaan vastuussa pienen ihmisen elämästä, mahdollisesti vielä koko loppu elämäni. :D

Olen itse 25 vuotias, eikä äitini ole vieläkään päässyt musta ja mun huolista eroon. ;D

 


6 Responses to “VAUVAKUUMETTA?”

  1. Mama sanoo:

    ❣❣❣❣❣

  2. Nimetön sanoo:

    Ihana teksti! Itse sain viime vuonna esikoiseni ja tänä vuonna tulee toinen. Loppusissaan kaikki on menny tosi luonnollisesti, vaikka aiemmin oon ollu tosi hermoheikko :D Oon 25, enkä ois 5 vuotta sitten koskaan uskonut olevani tähän ikään mennessä tässä tilanteessa. Mutta en vois olla onnellisempi!!:) Ymmärrän kyllä myös heitä, jotka tykkää hoidella ihan vain kavereiden lapsia tai jotka haaveilee mahdollisista lapsista vasta myöhäisemmällä iällä.

    • lindamanuella sanoo:

      Oi, ihana kuulla ja onneksi olkoooooon!! <3 Mua on ihan törkeesti itseäni auttanut se, että oon nähnyt just miten luonnollisesti kaikki kuitenkin menee. Välillä tuntuu, että ympärillä on vain kauhukertomuksia perhe-elämästä lasten kanssa ja että se on todella painajaista. Ihana kuulla, että kaikilla ei näin ole ja että se on ihan luonnollista hommaa :)

  3. Anna-Maria K sanoo:

    Hei mistä sä tiedät että haluat lapsen ja varsinkin, miltä se tuntuu? Mä olen 32 vuotias enkä tiedä muuta kuin että luulen että en halua :D

    • lindamanuella sanoo:

      Mä en tiedä miltä se tuntuu, aavistan tosin, että oon helvetin pulassa sen kanssa kun olen niin ylisuojelevainen. Mun on ollut tosi vaikee esim päästää mun pikkuveljeä kävelemään yksin paria sataa metriä vielä aikuisenakin 😂

      Tiedän , että haluan poikaystäväni kanssa yhteisen lapsen joku kaunis päivä :)

Kommentoi