TULEVAISUUDEN VEGAANI?

02.02.2018

Moikka!

Mä oon nyt koko Tammikuun ajan vältellyt lihaa ja jopa ensimmäistä kertaa elämässäni kanaa. Olen tehnyt pitkään pientä aivotyötä itseni kanssa ja miettinyt suhdettani eläimiin. Kaikki jotka tuntevat mut, tietävät, että mä olen se tyyppi joka puhuu eläimille enemmän kuin ihmisille ja pelastaa räkättirastaatkin verkoista, sekä kasvattaa etanoita ja matoja salaa himassa…. Mulle kaikki eläimet ovat ihastuttavia ja olen sen varmaankin perinyt äidiltäni, joka osaa kertoa varmaan joka toukkalajista aina koirarotuihin saakka kaiken. :D Meillä on aina kotona ollut ties mitä pelastettuja marsuja ja adoptoituja kissoja. Nuoruudesta onnellisimpina hetkinä on jäänyt mieleen ne kerrat, kun tulin koulusta kotiin ja äiti oli käynyt pelastamassa aina ties mitä kodittomia eläimiä.

Kreikassahan syödään todella paljon lihaa ja meillä landella on aina ollut paljon riistaa ja kalastaminen on Merikarvialla todella iso juttu. Mä en ole koskaan syönyt omasta valinnastani ainakaan tiedostaen riistaa, mutta jauhelihaa ja kanaa on kyllä mennyt kotona. Punaista lihaa kylläkin todella vähän ja harvoin, kanaa sitten useamman kerran viikossa.

Olen paikkakunnalta, jossa mun frendeillä ja niiden perheillä on omia maatiloja, enkä muista Merikarvialla törmänneeni huonosti kohdeltuihin eläimiin. Lehmillä on omat nimet ja ne elävät todella isoilla laitumilla, kanoja vilisee ihmisten pihoilla vapaina ja yhdellä meidän perhetutulla on jopa eläkkeellä olevien lampaiden laidun…. :D En ole koskaan törmännyt eläinten kaltoin kohteluun ja olen itsekin opetellut pienenä mm. käsin lypsämään sekä ollut katsomassa kun karitsoja tai varsoja syntyy. En tietenkään voi tietää, mitä tapahtuu kun en ole näkemässä, mutta sen verran tiedän, että samat lehmät ovat olleet mun naapureina niin kauan kuin muistan.

Olen siis nuorena elänyt todella tietämättömänä siitä, miten eläimiä kohdellaan maailmalla sekä isoilla tehtailla ja vältellyt punaista lihaa lähinnä siksi, että en tykkää siitä niin paljoa, eikä mun jostain syystä oikein tee sitä mieli. Rupesin myös listaamaan päässäni, että en ole koskaan valinnut ravintolassa karitsaa tai vasikkaa, syönyt jänistä tai erikoista lintua, halunnut edes kokeilla tartareita tai tilaa koskaan pihviä. Mä meen aina vegesti, tai kanalla/kalalla, jos mulla on mahdollisuus siihen. Ei siis olisi pitkä matka siihen, että jättäisin myös loputkin pois…

Niinkuin sanoin, olen nyt kuukauden ollut syömättä täysin punaista lihaa (paitsi kun käytiin Farangissa dinnerillä juhlimassa erästä isompaa tapahtumaa perheen kesken) ja sillonkin jätin mm. vasikan posken syömättä menusta… Olen lähinnä syönyt kalaa ja kananmunia, sekä pyrkinyt saamaan proteiinia kasvispohjaisesti. Olen myös käyttänyt salaattijuustoja, maitorahkaa ja raejuustoa aamupuurossa, mutta esimerkiksi kahvin kanssa olen käyttänyt jo pian vuoden manteli- tai kookosmaitoa.

Ihan huomaamattani olen tähän saakka pärjännyt ja ei sitä tiedä, jos tästä pikkuhiljaa tekisi suurempiakin muutoksia. Nykyään on niin super hyviä vege vaihtoehtoja lähes joka raflassa ja kaupat tarjoavat hyviä vaihtoehtoja! Mä en halua tehdä tästä itselleni enkä muille mitään ongelmaa, vaan pyrkiä tietoisesti tekemään parempia valintoja. Lihan vähentäminen ei tunnu yhtään hankalata tai asialta, josta mun täytyisi myöskään ahdistua tai luoda itselleni mitään uutta uskontoa. Tämä on yksi tietoinen valinta omassa elämässäni monien muidenkin päivittäisten valintojen rinnalla.

 


11 Responses to “TULEVAISUUDEN VEGAANI?”

  1. Jenna sanoo:

    Tosi kivasti kirjoitettu, kuulostaa todella fiksulta suhtautumiselta tähän ruoka-asiaan mikä on puhututtanut ja sitäkin enemmän aiheuttanut riitaa ihmisten välille. Riitely on turhaa, mutta asioista puhuminen ei, mikä onkin todella tärkeää jotta saadaan ajattelua ja omien valintojen pohdintaa aikaiseksi. Se mitä sitten ihminen päättää tehdä on jokaisen oma asia -tärkeintä on se, että on valinnoistaan tietoinen. Liittyi ne sitten ruokaan tai mihin tahansa muuhun :) Ja kaikesta voi keskustella positiivisessa hengessä, vaikka oltaisiinkin täysin eri mieltä ja tän monet meinaa unohtaa!

    Ja täytyy vielä lisätä ikään kuin kommenttina sun aikaisempaan postaukseen jossa puhuit miten olet saanut positiivista palautetta muuttuneesta elämänasenteestasi ja täytyy sanoa, että näin lukijana olen huomannut saman! Syy miksi palaan lukemaan sun juttuja on se, että saan niistä inspiraatiota ja positiivista fiilistä myös omaan elämään. Sitä huomaa itsekin ajattelevansa enemmän näitä asioita ja sitä miten voi parantaa omaakin elämää. Kiitos siitä!

    • lindamanuella sanoo:

      Jep, näistä on kiva jutella kun se ei ole sellasta agressiivista ja musta valkoista, joko-tai meininkiä. Luulen, että veget itsekin alkavat tajuamaan, että vihalla ei muuteta mitään, vaan keskustelulla ja kannustamisella :)

      Ja kiitos, aivan ihana kuulla <3

  2. Jii sanoo:

    Lapsena on esimerkin voima tosi iso. Olin pienenä kesät kans landella. Vege oon ollu tosi pitkään ja välillä 2 vuotta vegaanina. Nykyään on iisimpää kun löytyy syömistä paremmin ja tätä ei niin oudoksuta. Nuorempana tästä kyllä kärsi ja siitä etten juo paljoa alkoholia vaikken niistä mitään numeroa tehnyt tai toisten valintoihin puuttunut. Huomisesta lähtien mulla on sitte sähkötki 100% vesivoimasta. Dekadenssii. Voi sit taas balansoida tilanteen matkustamalla lentokoneella ettei nyt mee ihan villiksi tämä touhu, haha.

    • lindamanuella sanoo:

      Aika kiva tuo sähkön lähteen vaihtaminen :) Todella monihan paasaa vegeydestä päästöjen vuoksi, mutta juurikin matkustelee ja kuluttaa sitten muihin kuormittaviin asioihin surutta. Balanssi on hyvä löytää elämässä !

      • Elina sanoo:

        Niin paitsi jos vähääkään ois viittiny perehtyä tosissaan tuohon päästö asiaan ja vegaanisuuteen niin tuollainen matkustelu ja muutamia kertoja vuodessa lentäminen ei oo MITÄÄN verrattuna siihen mitkä päästöt tulee lihatuotannosta. Suosittelen lukemaan faktatietoja ja katsomaan muutamia dokumentteja. Cowspiracy ja before the flood vaikka näin alkuun

        • lindamanuella sanoo:

          Täytyy ehdottomasti katsoa:)

        • Mari sanoo:

          Öö, siis väitätkö että maailman lihantuottamisen päästöt esim. vuodessa on suuremmat kuin kaikkien lentojen aiheuttamat päästöt?

  3. K sanoo:

    Aivan mahtavaa että olet kokeillut uutta. Itse aloin viime jouluna kokeilemaan juurikin samalla lailla että pikkuhiljaa jätin ruokia pois. Itse olin kova lihan ystävä mutta siltikään ei lihan syömisen pois jättäminen tuottanut mitään ongelmia, vaikka aluksi niin ajattelin. Lihakset eivät myöskään ole kadonneet mihinkään, vaikka tälläkin jotkut pelottelivat hah! Ruoka annoksia on saanut jatkuvasti suurentaa, sillä nälkä tulee (varsinkin alussa) jos yrittää syödä samoja annos kokoja kuin lihaa syödessä. Voimaa on tullut salille lisää kun ruoka määrätkin ovat suurentuneet. Olisi kiva kuulla sinun omat kokemukset kuinka treeni kulkee ja tuleeko alussa väsymystä yms yms.

    • lindamanuella sanoo:

      Joo, proteiinin saanti ei ole kyllä ongelma jos jaksaa yhtään katsoa tietoa netistä :D
      Pavut ja soijatuotteet ovat todella proteiinipitoisia. :D
      Mulla ei oo kyllä ollut yhtään normaalia enempää väsymystä, pimeys tietenkin vaikuttaa siihen, mutta en oo huomannut oikeen mitään eroja oloon :)

  4. Jani-75 sanoo:

    Ei kannata lähteä kaikkiin hössötyksiin mukaan kasvishössötys menee ohi aivan kuten karppaaminen aikoinaan.

  5. Sara sanoo:

    Moi Linda.

    En ole varmaan koskaan sulle mitään kommentoinut vaikka vuosia seurannut sivusilmällä blogiasi, mutta tämä postaus osui sen verran itselle tärkeään asiaan, että nyt oli pakko istua alas ja kirjoittaa. Olen miettinyt monet kerrat että olemme todennäköisesti todella samanlaisia luonteeltamme; helposti innostuvia, välillä rämäpäisiä ja -suisia mietiskelijöitä, jotka rakastavat eläimiä enemmän kuin mitään. Siksi tämä postaus lämmitti sydäntäni enemmän kuin mikään aiemmin koska tunnistin siitä itseni.

    Olen itse ollut ilman lihaa muistaakseni 6-7 vuotta ja kertaakaan en ole päätöstäni katunut. Olen toisaalta myös niin vahvaluonteinen, ettei päätös ollut ikinä mikään ”kokeilu”. Päätin että lihansyönti loppuu ja niin se loppui. Paras päätös ikinä. Itselleni päätös tuli pääosin siitä, että rakastan eläimiä niin käsittämättömän paljon. En pystynyt enää elämään itseni kanssa kun tiesin, mistä ja miten nykyliha tulee, enkä pystynyt katsomaan itseäni peilistä jos olisin jatkanut eläen siinä ”valheessa” ja hyväksyen sen. En vain ole ihminen joka haluaa elää elämäänsä niin. Kun aikoinani lopetin lihansyönnin, oli aika vaikea löytää välillä syötävää ja erityisesti selittää ihmisille miksi ja miten, mutta nykyään asia on jo niin minua etten osaa kuvitella muuta.

    Olen lisäksi sali -ja urheilumimmi henkeen ja vereen ja purskahdan raikuvaan nauruun aina kun joku saa kuulla ensimmäistä kertaa etten syö lihaa ja sen jälkeen lähes epäuskoisena kääntyy katsomaan isoa ja treenattua takapuoltani :D Tämä tuottaa minulle joka kerta suurta tyydytystä. En todellakaan ole mitenkään riutunut tai vastaa mielikuvaa tästä nykyajan valtakäsityksestä miltä kasvissyöjä ”näyttää tai pitäisi näyttää”, vaan saan ennemminkin kehuja siitä, että minusta huomaa että urheilen.
    Olen myös kotoisin pienestä kaupungista vaikka Helsinkiläinen nykyään olenkin ja olen kasvanut perheessä ja kulttuurissa, jossa liha ja maitotuotteet olivat vakiokäsite eikä kukaan edes miettinyt kasvissyöntiä.

    Long story short: olen järjettömän ylpeä sinusta vaikka emme tunnekaan, jos tosiaan liha sinulta jää pois mutta erityisesti, koska kyseenalaistat. Kasvissyöjiä eivät ole enää nykyään vaan ”ne oudot riutuneet” ihmiset, joita katsotaan oudosti, vaan omilla aivoilla ajattelevat, omille teille valta-ajatuksista lähteneet kaikenlaiset ihmiset (kapinalliset), jotka haluavat kyseenalaistaa.

Kommentoi