KÄRSIVÄLLISYYTTÄ VAATIVA PROJEKTI…

08.01.2018

Tammikuussa monet aloittavat elämäntapamuutos prokkikset ja mun blogi tulee koko alkuvuoden sekä kevään painottumaan vahvasti liikuntaan sekä ravintoon. Mun oman kesäkunto prokkiksen lisäksi mulla on menossa toinenkin missio kohti kesää, joka myöskin vaatii kärsivällisyyttä. Ainakin multa.

Mulla on aina ollut aika näyttävät hiukset; milloin mitäkin värimixejä ja malleja. Olen tottunut istumaan 7 tuntia kerrallaan kampaajalla, odottaen usein jotain spesiaalia lopputulosta.

Vaikka mulla on taitava kampaaja, joka ei ole koskaan pettänyt mua tai lähettänyt mua huonolla mielellä kotiin, niin siitä huolimatta jatkuva vaalentaminen sekä vuosien pidennyskierre on vaatinut veronsa. Tein hetki sitten päätöksen ottaa pidennykset pois, toivottavasti ikuisesti ja haluan nyt saada omat hiukseni hyvään kuntoon. Pidennykset lähtivät pois viime syksynä ja mun tukka on siitä asti kasvanut ihan älyttömän nopeasti ja vahvistunut ihan silmissä!

  1. Kuva on otettu toukokuun lopussa. Mun oma tukka oli tuollainen katkennut ja säälittävä liru. Tuolloin värjäsin tummat hiukset takaisin ja luovuin vaalentamisesta, mutta pidin pidennyksiä vielä kesän loppuun saakka.
  2. Toinen kuva on otettu syyskuun puolessa välissä, kun leikattiin mun oma tukka polkaksi ja aloitettiin omien hiusten kasvattaminen.
  3. Kolmas kuva on otettu muutama päivä sitten, kun kävin värjäämässä tyven kampaajallani Jessellä Gyylissä. 

Niinkuin näkyy, kiva muutos tapahtunut hiusten kunnossa ja kasvuakin on tullut hyvin muutamassa kuukaudessa! Jesse on tyvivärin lisäksi tehnyt mun hiuksiin hoitoja, jotka ovat elvyttäneet mun hiuksia.

Haaveilen muutamista balayage raidoista kasvojen lähelle, mutta saa nähdä koska oma tukka olisi siinä kunnossa, että maltan värjäillä sitä vaaleemmaksi. :D

Olen pyrkinyt pidennysten poistamisen ja kampaajalla hiusten hoitamisen lisäksi välttämään arkisin hiusten suoristamista, enkä sen lisäksi kuivaa hiuksiani hiustenkuivaajalla, vaan annan niiden kuivua luonnollisesti, jos mahdollista. Olen myös kiinnittänyt huomiota, että saan päivittäin biotiinia, joka vahvistaa mm. hiusten kasvua.

Saa nähdä miten tämän vuoden prokkikset menevät. Kellä muulla on hiustenkasvatus projekti menossa?

Kuva: Henri Juvonen.

Housut ja paita: Zara

Kengät: Ellos * (yhdet parhaimmista korkkareista mitkä mulla on ikinä ollut!)

*Sisältää mainoslinkin.

 

 


Kommentoi