[mittaustagi]

Kaupallinen yhteistyö: OGX

Moikka!

Mulla on uhmakas hiustenkasvatus projekti meneillään ja olen loppu kesästä hyvästellyt yhteisen tien hiustenpidennysten kanssa. Vuosia jaksoin vääntää niiden kanssa, mutta nyt mulla on sellainen olo, että miten mä oon edes pystynyt olemaan monta pakettia tekotukkaa päässä. Oli ne teipit, sinetit, ompeleet tai mitkä tahansa, niin oma tukka kärsii ja pahasti.

Mulla on pienenä ollut niin mahtava oma, paksu tukka ja nyt olen päättänyt elvyyttää hiukseni taas hyvään kuntoon ja vaalia niitä.

Pikkumeikän tukka oli mieletön, mutta piti sekin tietenkin mennä pilaamaan teininä. Olen pikkuhiljaa herätellyt OMIA hiuksiani takaisin eloon kampaajani avulla sekä hänen neuvoillaan. Tällä hetkellä ei siis ole tukkaprojektina esimerkiksi puhtaammat raidat, vaan hyvinvoivat ja terveet hiukset!

Olen myös alkusyksystä ottanut tuekseni OGX:n uutuustuotteet kotihoitoihin. Nyt eletään taas ilkeitä aikoja hiuksia kohtaan, sillä talvisäämme on hyvin julma ja kuivattaa ainakin mun tukan pystyyn. Pyrin kuitenkin parhaani pitämään hiukseni niin hyvinvoivina läpi vuoden, kuin vain pystyn.

OGX saattaa olla monelle jo tuttu hiustenhoitosarja, joka sisältää shampoita, hoitoaineita, sekä hoitotuotteita. Palkittu OGX hiustenhoitosarja on nimittäin lyhyessä ajassa noussut suureen suosioon! Mulla on ollut syksystä saakka heidän tuotteensa käytössä, sillä sain mahdollisuuden päästä tekemään kaupallista yhteistyötä OGX:in kanssa. Monet kolleegat ovat ylistäneet brändiä ja tuotesarja meni mullakin heti lemppareihin!

MITEN HIUSTEN KASVATUS -JA HOITO -PROJEKTI EDISTYY?

Mulla on tapahtunut ihan silminnähtävä muutos mun hiusten hyvinvoinnissa siitä lähtien, kun luovuin pidennyksistä sekä vaaleista raidoista. Pidennykset repivät hiuspohjaani ja vuosien edetessä mun oma tukka oheni hurjasti. Lisäksi blondaaminen aiheutti hiusten kuivumista ja katkeilua. Kaiken kukkuraksi mun iho, hiukset ja kynnet reagoi muutenkin todella vahvasti kuivaan ilmaan, joten kaikki nuo yhdessä on pelkkää oman hiuksen tuhoamista. Ei enää tuollaista, kiitos!

Nyt tällä hetkellä mun tukka kiiltää, ei ole läheskään niin ”karhea” kuin ennen ja pysyy kurissa ihan eri tavalla. Hiukset on paksuuntuneet ja selvästi myös heränneet eloon ihan eri tavalla. Arkistenkin kampausten teko sujuu taas ihan eri tavalla ja helpommin, kun hiuspohja on kunnossa ja hiukset voivat hyvin. Musta tuntu että aina kun mulla oli pidennykset ja yritin jotain kampausta, niin joko omat hiukset lässähti heti tai pidennykset eivät sulautuneet omiin hiuksiin… 

Mun yks syksyn lemppari kampauksia on ollut ehdottomasti joko rento ponnari keskijakauksella tai pörröinen ja rento lainekihara. Molemmat tekee ilman erikoisempia muotoilutuotteita muutamassa minuutissa, jos apuna on suoristusrauta.

Mä oon yhä enemmän sitä mieltä, että jokainen mimmi tarvitsee yhden hyvän muotoiluraudan, jolla pystyy tekemään niin kiharat kuin suoristamisenkin! Toki muistakin raudoista on hyötyä, mutta arkikäytössä mä usein teen kaiken yhdellä raudalla.

Oon aina ollut vähän villi pörröpää, mutta erityisesti pidän talvella sellaisista kampauksista, jotka ovat luonteeltaan rentoja ja kestävät tuulen ja tarvittaessa myös pipokelinkin latistumatta. Rennot ja hieman pörröt lainekiharat on ratkaisu, kun haluaa vähän jotain twistiä lookkiin talviselle päivälle. Ne eivät ole moksiskaan edes piposta, kunhan vähän ravistaa ja tuulettaa hiuksia.

BRÄNDISTÄ 

OGX tuotteet sisältävät eksoottisia ainesosia ja ovat parabeenittomia ja SLS-vapaita. Ympäristöystävälliset pakkaukset on valmistettu kierrätetystä kuluttajatuotemuovista. Tuotteissa on ylelliset, ihanat tuoksut ja niiden koostumus on hieman kermainen. Kunnon hemmottelua hiuksille! Rakastan sitä, että hiuksia pestessä saan aikaiseksi kunnon vaahto efektin päähän ilman, että heitän koko purkkia päänahkaan. Näillä on ollut todella miellyttävää pestä hiuksia. 

Nyt syyskuussa 2017 ilmestyi kaksi uutta sarjaa, joita olen testaillut:

OGX Strength & Body + Bamboo Fiber-Full Collection

Ylellisen runsas koostumus sisältää bambukuituja ja soijaproteiineja, jotka tuuheuttavat ja vahvistavat hiusta. Tekee hiuksista paksumman oloiset. Bambukuidut kiinnittyvät hiussäkeisiin ja luovat kitkaa säkeiden välillä tehden hiuksista runsaan ja tuuhean näköiset. Soijaproteiini tuuheuttaa ja hoitaa hiusta. 

OGX Gravity-Defying & Hydration + O2

Happiteknologiaa ja pohjoismaista lakkaöljyä sisältävä O2-sarja tuo hiuksiin tuuheutta ja kosteuttaa hiusta. Sopii erityisen hyvin suomalaiselle hiustyypille.
Happiteknologia
happiliposomi-liuos vie ja happea hiussäkeisiin ja lukitsee sen sisään.
Lakkaöljy
supervoimaa lakasta: sisältää runsaasti vitamiineja, kalsiumia, magneesiumia ja antioksidantteja.

Molemmat sarjat sisältää shampoon, hoitoaineen sekä hiusöljyn tai tyvikohottajan.

PS! Mun instagram tililtä löytyy kilpailu, josta voit voittaa OGX- tuotepaketin, joten muista käydä osallistumassa ! <3

 


Voi hitsin vitsit. Mulla on ihan järjetön pentukuume ollut jo pitkään ja monet ajatukset pyörivät päässä koiran hankkimisesta…

Ihan rehellisesti sanottuna mä haluaisin niin paljon pienen ranskanbulldog vauvelin J’lolle kaveriksi, mutta toisaalta sekin on totta, että rotu on hyvin sairas ja vaikka rakastan ranskiksia maailman eniten, niin en tiedä raaskinko ottaa lyttykuonoista koiraa enää. Kyllähän jatkuvasti saa lukea surullisia tarinoita rodusta ja tuntuu että joka toisella on jokin vähän inhottavampi ongelma joko hengitysten tai sitten raajojen kanssa, monilla on ikäviä allergioita ja elinikä niin surullisen lyhyt…

Jlo on maailman paras koira, niin hauska, älykäs ja reipas pieni possu ja onneksi ollut todella terve ja menevä neiti aina. Silti mua mietityttää haluanko toista ranskista terveyssyistä.

Olenkin ottanut nyt rescue yhdistyksiin yhteyttä ja kysellyt, jos sieltä löytyisi joku sopiva kamu Jlolle. Haluan jokatapauksessa pennun, sillä haluan kouluttaa koiran alusta asti itse.

Meille tarjottiin niin ihanaa pientä, väriltään punertavaa ja rodultaan todennäköisesti pitti-staffi mix poikaa, joka näytti videoilla ja kuvissa niin vekkulilta että vähän jo valmiiksi huimaa. Mun veljellä on pitbull ja tiedän, että ne on aikamoisia veijareita, eivätkä todellakaan tuollaisia 80% nukkuvia possuja, kuten J’lo, joten siinä on kyllä duunia. Bulldogitkin ovat erittäin kovapäisiä, eikä J’lo päästänyt mua helpolla teininä, mutta kun kokoa on vielä monta kertaa enemmän, niin siinä varmasti mitataan hermoja ihan kunnolla.

Tyttö, joka koiran löysi, on mun tuttu Espanjasta. Stressailin hänelle vähän valmiuuttani kouluttaa ja kasvattaa niin kovapäistä rotua, mutta hän oli varma että pärjään. :D

 

Tällaisia asioita täytyy nyt vakavasti pyöritellä. Tiedän, että tuollaisesta pennusta saisi mielettömän upean koiran, jos jaksaa kunnolla panostaa ja antaa pennulle aikaa.

Onko teillä kokemuksia vastaavista roduista ja rescue koirista? :)


[mittaustagi]

Kaupallinen yhteistyö: Medisoft

Ihanaa sunnuntaita tyypit! <3 Viikonloppu meni taas aivan liian nopeasti ja oon aika varma, että ootte samaa mieltä tästä. Päivät pimenee ja valoisa aika lyhenee (vau mikä yhtälön raktaisu), joten automaattisesti myös päivät tuntuvat todella lyhyiltä. Olisi ihanaa, jos pystyisi heräämään joka aamu vaikka kuudelta, mutta tällaisilla valonmäärillä tekisi mieli lähinnä nukkua koko seuraavat puoli vuotta.

Noh,  asialle ei voi mitään ja onneksi on tulossa kivojakin reissuja, joista voi imeä sitä valoa ja energiaa varastot täyteen. Mä vähän vihjailin että aijon kytätä jotain kivoja alennuksia ulkomaanmatkoihin ja tosiaankin bongasin yhden lentodiilin, jolla pääsi edes takas Pariisiin about 80€:lla! En malta odottaa että pääsen tammikuussa vihdoinkin näkemään Eiffel tornin ja turreilemaan ympäri Pariisia!

Talvi tuo mukanaan pimeiden iltojen mukana myös tämän aivan ihanan kasaan kuivattavan ilman, joka saa ainakin mun hiukset, kynnet ja ihon voimaan melkoisen huonosti. Sen huomaa varmasti jokainen ja varsinkin nyt, kun mulla on hiusten kasvatus projekti menossa, niin ärsyttää kun hiuksien hyvinvoinnissa on selvästi kuivahtava kausi menossa. Jos mä jotain ikävöin ulkomailla ja lämpimässä asumisessa, niin ehdottomasti ihoa, hiuksia ja psyykettä hellivää ilmastoa! Mä olen kaiken lisäksi äidiltäni perinyt jonkun ihmeellisen käsien ihon herkkyyden. Lähes poikkeutta tähän aikaan vuodesta mulla irtoaa lähes kaikki nahka kämmenistä. Mulla tämä ei ole onneksi läheskään niin paha kuin äidillä ja veljilläni, mutta poikaystävä tuossa muutama viikko sitten ihmetteli, että luonko uutta nahkaa käsiin, vai miks multa irtoaa iho käsistä. Se on kuivemmilla ilmoilla oikeasti vähän kivuliasta hommaa ja saan olla varovainen, etten saa haavoja.

Mä olen koklaillut nyt Medisoftin ihonhoitosarjaa, johon sisältyy melko uutuus tuotteina mm. hoitava pesuneste, vartalovoide sekä käsivoide. Kaikki tuotteet ovat apteekkimaisia, miedosti hajustettuja ihonhoitotuotteita, joissa kaikissa on iholle ihanteellinen pH 5,5.

Tiedätkö sä, miten tärkeää terveen ihon pH arvo on?  Useita ihonhoitotuotteita mainostetaan sillä, että niiden pH- arvo on neutraali, mutta väärä pH-arvo iholla voi altistaa monille eri iho-ongelmille, kuten finneille, sekä ihon ennenaikaiselle ikääntymiselle. Ihon pinta kuuluu olla hieman hapan ja sen pintakerrosta kuuluisi peittää mikroskooppisen ohut öljy-vesiemulsio, jota kutsutaan hydrolipidikalvoksi. Eli kun ihon pH on about 5, pysyvät bakteerit, virukset ja muut hapanta vieroksuvat mikro-organismit poissa ja iho pysyy terveenä. Ihon pinta toimii siis luonnollisena suojakerroksena ja siitä kannattaa huolehtia.

Medisoftin ihanteellisen pH:n tuotteet auttavat säilyttämään ihoa suojaavan luonnollisen happamuuden ja rasvakerroksen. Tuotteet tekevät ihosta paljon kestävämmän, joustavamman sekä kosteemman. Itseasiassa mun kosmetologi aina paasaa mulle siitä, että huolehtisin mun luonnollisen pH:n ylläpitämisestä.

Mä en ole kunnolla ikinä ennen säännöllisesti jaksanut hoitaa käsiäni tai jalkojani ja hölmönä kärsinyt ihon halkeilemisesta. Olen ollut niin keskittynyt muun kehon, kasvojen ja hiusten hoitoon, etten ole tutustunut tarpeeksi käsien hoitoon. Medisoftin hoitava käsivoide on tehnyt tästä vuodesta paljon helpomman ja kivuttomamman ja pitänyt mun ihon hyvin paljon rauhallisempana.

Suosittelen Medisoftia kaikille, ihan pelkästään tuon ihanteellisen pH:nkin takia, mutta erityisesti kuivan ihon ongelmista ja ihon haavaumista kärsiville. Medisoft on kotimainen ihonhoitosarja ja sen löytää helposti päivittäistavarakaupoista. Nämä ihonhoitotuotteet ovat miedosti hajustettuja ja sopivat jokapäiväiseen ihon puhdistukseen ja hyvinvoinnin ylläpitoon ihan yksinään tai muiden hoitorutiinien rinnalle.

KILPAILU!

Kärsitkö sinä kuivasta ja halkeilevasta ihosta? Oletko tietoinen pH 5.5 merkityksestä ihonhoidossa?

Vastaa ja voita Medisoft -tuotepaketti! Kilpailussa arvotaan yhteensä kaksi tuotepakettia, jotka sisältävät kaikki kolme tuotetta (arvo yhteensä n. 17€). Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on viikko! Onnea kilpailuun! :)

Tarkemmat säännöt : http://saannot.indiedays.com/2017/10/17/medisoft-arvonnan-saannot/

 

 

 

 


Moimoimoimoi!

Vitsi tää viikko on mennyt nopeasti, huomenna on jo perjantai! Viikonlopuksi on kaikkea kivaa taas luvassa frendien kanssa, joten saa luvan tullakkin nopeasti. Tää viikko on ollut myös todella kiva ja täynnä kaikenlaista, todella erilaista touhuamista ja duunia joka päivä. On ollut tapaamisia, sen verran kovaa treeniä että jalat ovat aivan tulessa, tapahtumia, ohjelmien tekemistä sekä suunnittelua, avajaisia, juhlia, kavereita ja myös sitä kotona koneen äärellä touhuamista perus duunien parissa.

Tänään yöllä alkaa myös Black Friday alet ja mä olen päättänyt kytätä kaikenlaisia diilejä, jospas löytyisi jotain meheviä…Ulkomaanmatkoja saattaa saada napattua aivan naurettavaan hintaan jos on nopea. Kerron sitten Black Fridayn ja Cyber Mondayn jälkeen löytyikö mitään kivaa. Mä en kyllä oikeastaan mitään tarvitse, mutta jos halpoja lentoja tai matkoja löytyy, niin niitä tarvitsee aina! :D

Mä olin eilen Joutsenen uuden logon sekä uuden liikkeen, Mikonkadun Joutsenen avajaisissa. Oli todella mielenkiintoista tutustua brändiin vähän syvemmin. Käsitin itse niin, että Joutsenen brändissä eettisyys nousee hyvin isoon rooliin tuotantoa. Erityisesti jäi mieleen se, että heidän käyttämä untuva on aina lihantuotannon ylijäämätuotetta, eivätkä he koskaan käytä eläviltä linnuilta nypittyä untuvaa. Yksikään lintu ei siis kuole heidän tuotteidensa vuoksi. Lisäksi kaikki tuotteisiin päätyvä untuva tulee tiloilta, joissa on luonnolliset ja hyvät elinolosuhteet linnuilla; linnut saavat kulkea vapaasti ulkona sekä sisällä. Lisäksi Joutsenella on Allergia-, Iho- ja Astmaliiton myöntämä tunnus ja lisäksi paljon muutakin mielenkiintoista tuli opittua brändistä, mitä en välttämättä itse osaisi edes huomioida tai kyseenalaistaa. Kokoajan oppii uutta :)

Ainiin, hyvää kiitospäivää tyypit! Tänään olin puolestani EF:n Thanksgiving bileissä, joissa oli hauska jenkki meininki. Tilaisuudessa oli mun lisäksi puhumassa eräs opettaja sekä muutamia EF:n kautta ”kansainvälistymisensä” aloittanutta mimmiä, joille ulkomaille au pairiksi lähteminen sekä siellä opiskelu on ollut todella iso asia ja muuttujan tekijä elämässä, enkä epäile hetkeäkään. Maailman näkeminen, kokeminen ja uusiin kulttuureihin tutustuminen luo perspektiiviä elämään, avartaa, opettaa kieliä, tekee helposti ihmisestä ulospäinsuuntautuneemman sekä antaa paljon uusia vaihtoehtoja elämään.

En malta odottaa muutaman viikon päästä lähtöä San Diegoon! :)

Tämän viikonlopun ajan on EF:llä myös black friday sekä cyber monday tarjouksia, jotka ovat kuulemma kaikkien aikojen isoimmat tarjoukset, joten jos yhtään kiinnostaa niin nyt kannattaa kärkkyä!


Haluan jatkaa hieman WWF postauksen teemalla, sillä osa kommentoinnista inspiroi minua kirjoittamaan aiheesta ääripäisyys ja ehdottomuus. Sain paljon ihania kommentteja postaukseen, kiitos siitä. Sain erittäin hyviä näkökulmia ja monia hienoja ajatuksia itsellenikin pohdittavaksi. Muutamia kommentteja jäin kuitenkin miettimään, sillä mielestäni joidenkin tapaa tuoda omia mielipiteita ja aatteita esille pitäisi muuttaa. Monet ihmiset helposti ampuvat itseään nilkkaan liian agressiivisella tavalla tuoda asioita esille, kivittämällä kaikki muut, jotka eivät ole niin ehdottomia kyseisessä asiassa.

Mulle on nuoruudesta jäänyt todella vahvasti mieleen, miten helluntailaiset vähättelivät mun omaa suhdettani uskontoon. Mä en kuulemma ollut oikeutettu sanomaan, että olen uskossa, sillä perus nuorena join alkoholia kotibileissä ja elin eritavalla kuin he. Olin myös aika villi ja levoton, joten se ei sopinut yhteen uskomisen kanssa. Se tuntui musta todella pahalta, sillä uskonnollisuus on aina ollut mulle todella lähellä sydäntä sekä läsnä mun elämässä ihan pienestä pitäen. Mä en ikinä ole kyseenalaistanut ns. toista maailmaa, vaikka mulle ei ole sitä ideaa ja ajatusta mitenkään tuputettu päähän, se vain on aina ollut mulle todella läsnä.

Sen sijaan mitä he edustivat, että on vain yksi ja ainoa tapa saada ns. pelastusvarmuus, oli mulle opetettu armollisuutta ja rakkautta, että on täysin inhimillistä mokata, mutta Jumala rakastaa kaikkia ja antaa anteeksi, jos anteeksiantoa pyytää. Muistan kun olin menossa maata näkyvissä festareille ja kysyin matkalla pojalta, joka dumasi oikeuteni uskoa, että onko hän koskaan lukenut itse raamattua, jossa kerrotaan että se joka itsensä ylentää, alennetaan?

Toisin kuin nuorempana, en enää koe, että olisin selkeästi vaikkapa jonkin uskonnon edustaja. En koe, että tarvitsen mitään konkreettista uskontoa tai rakennusta välikädeksi itseni ja toisen maailman välille. Olen täysin sitä mieltä, että kirkot ja uskonnot ovat ihmisten rakentamia vallankäyttö välineitä, eivätkä ne näin ollen liity minun omaan suhteeseeni toiseen maailmaan tai uskomiseen. Tiedän, mitä itse tunnen ja koen, eikä siihen tarvita mitään instituutiota väliin. Jos sä aidosti olet yhteydessä johonkin, niin ne on sulla sydämessä ja sielussa mukana missä tahansa oletkin, eikä missään yhteisössä tai rakennuksessa.

Olen kannustanut monia ystäviäni antamaan energioille sekä toisen maailman asioille mahdollisuutta, jos olen aistinut heidän olevan herkkiä energioiltaan sekä spirituaalisia, mutta todella monilla on äärimmäisen negatiivinen kokemus näihin liittyvistä asioista juurikin uskontojen kautta. Se on harmillista, koska itse koen saavani näistä asioista paljon rikkautta elämääni, mutta ymmärrän myös täysin, että ihmiset vierastavat aihetta ja haluavat pysyä siitä kaukana. Miksi sä haluaisit tutustua asiaan, jossa ihmiset kertovat miten sun tulee elää ja jos et tee näin, olet täysin paska ja lähinnä palat helvetissä? Tästä pääseekin taas kysymykseen, olisiko vähän pehmeämpi tapa lähestyä asiassa ihmisiä vaikkapa paljon tuloksellisempaa?

Välillä kun kuljen kaupungilla ja kuulen jonkun paasaavan ihmisille agressiivisesti uskonnosta, tekee mieli mennä kertomaan, että sä olet juuri se syy, miks ihmiset eivät halua tietää mitään uskonnoista ja vihaavat aihetta, etkä todellakaan edusta sitä, mikä uskontojen pohjimmainen sanoma on, vaan sitä mitä ihmiset ovat siitä kehittäneet.

Mulle tuli hieman samanlainen reaktio WWF postaukseen tulleista kommenteista. Kerroin tekstissä, miten eläimet ovat lähellä sydäntä ja kannustin ihmisiä lahjoittamaan rahaa luonnon- ja eläintensuojeluun.

Sain muutamia kommentteja, joissa suhdettani eläimiin sekä luontoon väheksyttiin. Minä en kuulemma rakasta eläimiä, koska käytän eläinperäisiä tuotteita. Minä olen tekopyhä ja puhun ristiin. Jotkut kommentit olivat niin agressiivisia, etten voinut edes työhön liittyvän sopimuksen pohjalta julkaista niitä, sillä kommentointi tulee pysyä asiallisena.

Sain kuitenkin onneksi vastapainoksi myös muutaman erittäin hyvän kommentin sekä esimerkin siitä, miten asiasta tulisi puhua ja ”sanomaa levittää”. Eräs ihminen kommentoi postaukseeni, miten on nykyään kasvissyöjä, mutta aloitti projektin pikkuhiljaa, pienillä valinnoilla, joka päivä tekemällä enemmän. Hän myös kertoi, että vaikka on itse yhä ehdottomampi, eikä ymmärrä miten joku vielä vuonna 2017 syö lihaa, ei hän siltikään paasaa asiasta agressiivisesti ystävilleen. Pakottamisen ja paasaamisen sijaan hän tekee usein ystävilleen kasvisperäistä ruokaa, jotta he huomaavat, miten kasvissyönti on oikeasti tosi jees, kunhan tutustuu asiaan enemmän.

TÄMÄ! Mä olen pitkään halunnut ja pyrkinyt vähän enemmän vähentämään eläinperäisiä tuotteita; käytän esimerkiksi ainoastaan kasvisperäisiä maitoja arjessa, syön todella harvoin punaista lihaa, tsekkaan tarkkaan minkälaisista tarhoista kanamunani ja kanani tulevat, yritän valita mahdollisimman ekologisia tuotteita ja suosia pakkauksia, joissa tämä otetaan huomioon, kierrätän ja lahjoitan sekä autan kun vain pystyn. Mä olen katsonut monia dokumentteja aiheesta ja pyrin kokoajan parempaan sekä olemaan yhä tietoisempi. On kuitenkin hyvin vaikeaa sormia napsauttamalla tehdä täydellinen elämäntapamuutos sellaisissa asioissa, joita et ole nuorena oikeastaan edes ajatellut. Meillä on aina kotona tehty liharuokia kreikkalaiseen tapaan, vaikka ollaankin kaikki perheessä oltu äärimmäisen eläinrakkaita. Mut on kasvatettu siihen, että lihan syöminen kuuluu ns. kulttuuriin, eikä ole väärin, mutta ymmärrän nykyään täysin lihatuotannon vaikutuksen esimerkiksi ilmastonmuutokseen, jolloin toki myös ymmärrän epäkohdan siinä, että lahjoitan arktiseen kohteeseen, mutta samalla myös syön lihaa. Asia ei kuitenkaan ole esimerkiksi mulle niin yksinkertainen ja itse henkilökohtaisesti vasta yritän opetella huomioimaa tätä yhä enemmän joka päivä ja nähdä asiat isompana kokonaisuutena.

On todella harmillista, että vegaanisuudesta tehdään ikään kuin joku todella seksikäs trendi, että jokainen, joka ei tällä hetkellä ole täysin vegaani, on vegaanien mielestä kivitettävä. Tällainen agressiivinen haukkuminen ja täydellinen dumaaminen ihmistä kohtaan, joka edes vähän yrittää, saa varmasti aikaan paljon enemmän pahaa kuin hyvää. Kannattaa pyöritellä näitä asioita mielessä, kun ensi kerralla tekis mieli haukkua jotain, jolla on jo toinen jalka samalla polulla sun kanssa, jos sä ihan OIKEASTI ajattelet eläinten parasta ja haluat parantaa maailmaa. Kuinka usein asioita ollaan parannettu haukkumalla, sen sijaan, että voitaisiin kehua yrittävää, tarjota vaikkapa tietoa ja apua ja kannustaa tekemään vieläkin paremmin? Onko kyseessä halu auttaa, vai oman egon pönkittäminen?

Mä itse edustan ja opetan ihmisiä terveellisempiin elämäntapoihin ja mulla on paljon mielipiteitä ruokavalioon ja treenaamiseen liittyen ja jos joku edes yrittää, niin se on mun mielestä mahtavaa ja olen onnellinen heidän puolestaan ja pyrin tarjoamaan siihen apuni sekä tukeni. Se, kun vegaani haukkuu ihmistä, joka yrittää pikkuhiljaa tehdä enemmän parempia valintoja eläinten sekä luonnon eteen, on verrattavissa siihen, että mä menisin ammatissani haukkumaan jotakin salilla olevaa läskiksi, joka yrittää olla parempi pikku hiljaa paremmilla valinnoilla, mutta ei ole täysin tikissä vielä.

Kun ihminen tekee vegaanisuudesta itselleen uskonnon ja paheksuu jokaista joka ei vielä täysin ole vegaani, mutta yrittää parhaansa ja on kiinnostunut (sekä ehkäpä mahdollinen tulevaisuuden vegaani), saa hän aikaan varmasti todella pahoja vastareaktioita ja turhautumisia.

Mä arvostan todella paljon vegaaneja ja haluan oppia asiasta paljon lisää, saada vinkkejä ja ideoita olemaan parempi ja toivoisin, että tällaisissa meitä kaikkia koskevassa asiassa oltaisiin hurjasti positiivisempia sekä kannustettaisiin toisiamme olemaan parempia ja tekemään yhä enemmän hyvää eläinten sekä luonnon eteen. :)