NYTKÖ MUN KUPLA PUHKESI?

09.10.2017

Muistatteko sen iän, kun vielä rakastitte leluja, mutta niillä leikkiminen tuntui yhtäkkiä jotenkin vaikealta ja jopa kiusalliselta? Kun sun täytyi lukita huoneen ovi leikkien ajaksi, sillä sua tavallaan hävettää ja hämmentää koko asia, joka vielä hetki sitten tuntui luonnolliselta ja oli sun päivien kohokohta? Tai kun yhtenä jouluna sua ei enää kiinnostanutkaan niin paljoa ne lahjat tai niiden määrä, vaan yhdessä vietetty aika perheen kanssa?

Musta tuntuu, että käyn tällä hetkellä samantapaista kautta fitneksessä; yhtäkkiä fitness kisojen kulttuuri ja sen jumalointi tuntuu hieman kiusalliselta ja todella vieraalta. Vaikka kuinka haluan ja yritän innostua kisaamisesta sekä näen jopa unia missä mua kehotetaan kisaamaan, niin yhtäkkiä se koko meininki tuntuu jotenkin todella kaukaiselta?

Salilla käynti, terveellinen ruokavalio ja ylipäätään fitness elämäntapana on asia josta edelleen nautin ja jota rakastan. Tavoitteellinen treenaaminen on hyvin lähellä sydäntä ja kyllä ne instagramin urheilulliset, hyvin voivat mimmit inspiroivat mua edelleen.

Voi olla, että kyseessä on joku vaihe jota käyn läpi ja innostus kisakulttuuria kohtaan nousee vielä, kisaisin tai en. Lähtökohtaisesti edelleen pidän biksua kauniina lajina ja musta se on hienosti mennyt eteenpäin, mutta oikeastaan kaikki muu mikä kuuluu siihen samaan pakettiin saa mulla vähän karvat pystyyn. Ehkä silläkin on suuri merkitys, että osaan katsoa koko hommaa hieman isommasta perspektiivistä. Koko skene on isoa bisnestä, mutta harvemmin suinkaan kisaajille, jotka harmaantuvat alle 30-vuotiaina, laittaen koko elämänsä peliin, vieläpä ilmaiseksi, vaan niille konseptien omistajille kaiken tämän takana. Enkä puhu nyt ainoastaan kisaamisesta, vaan myös niistä lukuisista tuotteista ja brändeistä, jotka siihen kulttuuriin kuuluvat.

Eikä siinä ole mitään pahaa, päinvastoin, go for it ja hatunnosto niille, jotka hiffasivat homman ajoissa, mutta jotenkin tuntuu typerältä leikkiä omalla terveydellä ainoastaan tuodakseen sisältöä jonkun muun bisnekseen. Jos nyt voittaisin SM-kisat tai MM-kisat, niin mitä sitten? Mitä sitten tapahtuisi? Se ei tarkota, että mä olisin parempi vaikkapa valmentajana tai toisi mulle hirveästi mitään uusia duuni juttuja, koska harva brändi edustaa noin ääripäistä liikuntalajia. Jos mietitään ylipäätään tulevaisuutta, niin fitneksellä tuskin on kovin pitkä elinkaari uusien kuluttajien tai vaikuttajien suhteen. Uskon että ne jäävät vaikuttamaan kisa skeneen, jotka siellä ovat ennenkin olleet, mutta ihmiset ovat kokoajan terveystietoisempia kuluttajia ja ovat päivä päivältä vähemmän kiinnostuneempia kisaamiseen liittyvästä tavasta elää, joka vaatii tietynlaista ääripää meininkiä. Se ei vain sovi kovin hyvin tämänhetkiseen, helvetin hektiseen kehitykseen ja yhteiskuntaan, jossa lähinnä kaivataan tapoja rentoutua, voida hyvin ja päästä pakoon stressiä sekä hektisyyttä ja uskon hektisyyden vain kasvavan tulevaisuudessa pahemmaksi kehityksen edetessä. Wellness, some detox ja tietynlainen pysähtyminen sekä balanssin hakeminen arjen hektisyyden keskelle tulee olemaan se juttu, mitä kuluttajat ja tavalliset ihmiset haluavat.

Nää on olleet ajatuksia, mitä mun päässä on pyörinyt. Juttelin myös asiasta entisen tiimiläisen kanssa muutama päivä sitten ja hän oli tuntenut hyvin pitkälle samoin ja hieman omista ajatuksistaan hämmentyneenä lähes paennut messuilta viikonloppuna, sillä oli vielä hetki sitten ollut varma, että haluaa vielä kisata ensi vuonna ja nyt tuntenut itsensä todella ulkopuoliseksi skenessä. :D Uskoteltiin toisillemme, että tämä on vain joku vaihe jota käymme ja että kyllä se kisakuume vielä tulee sieltä…

Haluaisin kuulla myös lukijoiden mielipiteitä asiasta? Mullakin on varmasti paljon lukijoita, jotka ovat olleet erittäin kiinnostuneita ja innostuneita fitneksestä, miten ajattelette nykyään?

Kiinnostaako kisaaminen ja fitness edelleen, vai onko ajatus liikunnasta, tavoitteet ja kiinnostuksen kohteet muuttaneet muotoaan?

ps. koodilla lindamanuella saat -20% na-kd.com sivuilta :)


13 Responses to “NYTKÖ MUN KUPLA PUHKESI?”

  1. augh sanoo:

    Mä olen ollut tuon kuplan ulkopuolella alusta saakka, vaikka treenaan ja yritän itsellen sopusuhtaisia lihaksia rakentaa. Urheilu ja hyvän näköinen kroppa on mulle erittäin positiivisia asioita, mutta mua on aina hirvittänyt nuo kisaamiseen kuuluvat epäterveet dieetit ja rasvattomat kropat, joissa rintojen paikka on merkattu implanteilla. Puhumattakaan niistä feikkirusketuksista plus muista feikkijutuista. Kaukana siitä, mitä tavoittelen ja arvostan.

    Uskon, että olet oikealla tiellä:)

  2. Jape sanoo:

    Parempi vaan pysyä koko kisoista pois ja treenata vaan itseään varten, ei muita varten. Jotenkin tulee sellanen myötätunto häpeä, kun katsoo pikku pikku bikineissä poseeravia naisia feikki rusketuksen ja jättisilikoonien kanssa.. mutta jos se on se juttu mitä haluaa niin mikäs siinä. 😀 Mut ei siinä, ajattele vaan omilla aivoilla niin pääset pitkälle, tsemppiä

  3. Eena sanoo:

    Ihanaa kuulla et muutkin tätä mieltä. Harrastin lajia pari vuotta. En kerinnyt kisaamaan kun jo perheellisenä näin kaiken muun kärsivän harrastukseni takia. Ei se ollut sen arvoista. Nautin nyt erilaisista urheilukisoista. Itse myös seuraan edelleen lajia ja inspiroidun kuvista. Treenaaminen on intohimo mutta nyt kohdistan sen järkevämpiin tavotteisiin. Juuri nuo mainitsemasi seikat kiinnostaa, terveellisyys, hektisyyden vähentäminen ym. Sen kisan voitto ei ehkä toisi sitä voittajafiilistä mitä haen: tyhjiö, dieetin loppuminen ainainen itsensä tarkkailu, ulkonäkökeskeisyys, läheisten jatkuva huoli ym. Tästä riittäisi asiaa.

  4. S sanoo:

    Itsekin tykkään treenata kehittymisen vuoksi, en niinkään ulkonäön. Rasvattomuus ei sillä tavalla houkuttele, mitä nuorempana. Fitness-kisat ei oo koskaan kiinnostanu.

    Sain esikoiseni alkuvuodesta 24-vuotiaana (paras ikä hukkkaan heitettyä joidenkin mielestä!). Mulle tää on parasta, mitä voi olla, vaikka treenit on vuoden ajan olleet enemmän tai vähemmän himmailua. En kyllä vaihtaisi tätä elämää fitnesslavoihin. :)
    En tiedä, kuinka yleistä on lapsettomuus kisaamisen jälkeen, mutta sitä riskiä en koskaan ottaisi.

    Mukavaa syksyä sulle Linda! :)

  5. Skeptik sanoo:

    Mun mielestä koko bikini fitneksestä on tehty paljon suurempi asia ja ”ongelma” kuin mitä se todellisuudessa on. Silloin kun bikini buumi alkoi, niin kärjistetysti ”joka toinen” sali-Pirkko oli valmistautumassa kisoihin. Henkilöt näkivät ainoastaan sen kilpailemisen, kisakunnon ja ”gloorian” mikä ulospäin välittyy, mutta sitten kun sen rupeaman oli kerran vetänyt läpi ja edes karsinnoista ei pääse Lahteen, niin todellisuus iskee päin kasvoja. Sitten yksi jos toinen kirjoitti blogissaan miten sairas laji on, ja miten kokoajan oli huono olo jne. Lajin pariin eksyi paljon ihmisiä joiden paikka ei todellakaan ole lajin parissa. Ellei tykkää siitä matkasta joka siihen kisapäivään vie, niin silloin pitäisi lopettaa homma kokonaan.

    Mutta samaan hengenvetoon on sanottava, että vaikka kaikki kehonrakennuslajit vaativat paljon, niin kyllä sitä vaaditaan paljon muissakin lajeissa joissa kilpaillaan suomessa ja kansainvälisellä tasolla. Joissain paljon enemmän. Kiira Korpi ja kumppanit puhuivat siitä, että sosiaalista elämää ei oikeastaan ollut lainkaan ja kaikki pyöri lajin ympärillä. Ei se siinä mielessä eroa fitneksestä. Se suurin ero tulee siinä, että fitness lajeissa kilpailevalta odotetaan enemmän tai vähemmän some näkyvyyttä, ja kun blogiin kirjoitetaan ylä ja alamäistä, niin ne puolet saa näkyvyyttä.

    En muista esim lukeneeni kenenkään jääkiekkoilijan, taitoluistelijan, nyrkkeilijän jne. blogeja koskaan?

    • lindamanuella sanoo:

      Hommanhan ongelma mielestäni on, ettei sitä pysy rinnastamaan vastaaviin lajeihin . Nuoret junnut tekevät lajeissa läpimurron kun elämässä on vielä tilaa ja aikaa omistautua lajille 100%, ammattilaisina ei tarvitse kuin keskittyä lajiin. Fitneksessä näin ei ole, sillä lajilla ei tehdä rahaa / elä , joten ammattilaisuudesta huolimatta sulla on lajin lisäksi , joka vie 3-6h aikaa päivässä se normaali työ, jotta sulla on varaa kisata. Tämä on aika hullu kokonaisuus :) kyllä mullakin oli vielä 18-20~ aikaa treenata ja stressata kisoja vaikka päivät pitkät, vaikka valmennuksia ja blogia tein, on työkuviot hyvin paljon ”vakavammat” nykyään , blogikuviot hurjasti isommat + monet muut duunit päälle. Sillonkin piti lopettaa muut työt vikalla kk:lla, johon nyt en pystyisi.

    • Anni sanoo:

      Hei! En tunne kyseistä lajia kuin ulkopuolisen silmin mitä olen somesta ym. seurannut, mutta olen kiinnittänyt huomiota juurikin tähän somenäkyvyyteen. Tuntuu, että ihmiset jotka eivät somessa kauheasti päivittele, ovat ryhtyneet siihen aloitettuaan fitneksen ja erityisesti kisaamisen. Kiinnitin huomiota skeptikin kommenttiin, jossa sanottiin että kisaamisessa vaaditaan somenäkyvyyttä. Olen miettinyt tätä aiemminkin, että onko somenäkyvyys osa lajia? Tuntuu, että kaikki kisaajat mainostavat itseään fitneskisaajana somessa ja tilit ovat lähinnä täynnä tähän liittyviä päivityksiä. Koska en itse tätä lajia tunne, niin osaako joku vastata tähän, että odotetaanko/vaaditaanko fitnesskisaajalta somenäkyvyyttä? Jos vaaditaan, niin kuka vaatii ja miksi?

      • lindamanuella sanoo:

        Sen verran ehkä vaaditaan, että sen kautta on varmaankin ainoita mahdollisuuksia tässä lajissa tehdä yhtään rahaa :D

  6. Jenna sanoo:

    Mulla oli noin neljä vuotta sitten ihan järjetön innostus lajia ja kisaamista kohtaan. Rakastin käydä salilla, sain siitä energiaa sekä henkisesti ja fyysisesti ja koin että se oli se ”mun juttu”. Kuitenkaan en ehtinyt kuin kaksi kuukautta treenata kovaa kun kilpirauhanen sanoi sopimuksensa irti ja vajaatoiminta iski. Toki siinä oli muitakin tekijöitä kuin tämä ns. kurinalainen elämä, olin myös henkisesti ja fyysisesti raskaassa työssä, ja treenauksen ja tarkan ruokavalion noudattaminen ei vain enää mahtunut siihen palettiin. Tämä kokemus opetti että pää todellakin kestää enemmän kuin kroppa, vaikka kaikki merkit uupumuksesta oli ilmassa, ei niitä osannut yhtään katsoa kun eli siinä ”kuplassa”. Ajatusmaailmani tuosta on myös selkeästi muuttunut, aikaisemmin lajissa viehätti sen pinnallisuus, mutta nykyään haluan keskittyä enemmän henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin, vaikka sitten muutaman ekstrakilon kanssa :D

  7. Laura sanoo:

    Hyvää pohdintaa!

    Mä uskon, että fitness(-kisaaminen) alkaa olla aiheena jo niin loppuunkaluttu, ettei ns. suuri yleisö jaksa enää kiinnostua. Toki ne fanaattisimmat tyypit varmasti jatkavat rakkaan harrastuksensa parissa kuplassa elämistä, mutta lopuilla alkaa ehkä fitness-kylläisyysaste olla saavutettuna. Itse koen kuuluvani juuri tuohon peruspirkkojen suureen massaan, ja ainakin itselläni on jo yliannostus kisadieettiblogeja ja salibelfieitä.

    Fitness-kisaamiseen (ja siitä bloggaamiseen) olennaisesti kuuluva itsensä korostaminen tympii myös pahemman kerran. On jotenkin niin epäaitoa ja -kiinnostavaa tuoda jatkuvasti itseään tyrkylle minäminäminäminä-näkökulmasta, ja nimenomaan ulkoiseen olemukseen ja kulisseihin painottuen. Feikki on aina feikkiä, ja jos ihminen on pelkkää tekotukkaa-, -ripseä ja -rusketusta, ja etenkin teennäistä glitterelämää, jossa vain materia ja oma ulkonäkö merkitsee, niin ketä jaksaa enää kiinnostaa?

    Uskon (ja myös toivon), että wellness, aitous ja rentous on se seuraava iso juttu. Peukku itsetuntemuksen ja -hyväksynnän kehittämiselle, oman ja muiden hyvinvoinnin lisäämiselle ja ympärillä olevien ”oikeasti tärkeiden” asioiden huomioimiselle.

    Värikästä syksyä sinulle!

    • lindamanuella sanoo:

      Mäkin uskon että sellainen ääripäinen touhuaminen pelkän ulkonäön ympärillä vähenee ja wellness, toiminnallisuus ja hyvinvointi tulee jyräämään tämän :) Onhan fitness kisoissakin nykyään wellness kategoria :D
      Kiitos paljon ja samoin sulle :)

  8. P sanoo:

    Oon miettiny ihan samoja asoita tässä viimesen vuoden aikana. Lähes kuusivuotta punnitsin, pussitin ja pakastin ruokia ja yli hysteria proteiinin saannista. Hyvä kun uskalsi ketsuppia ruokaan laittaa. Salilla 4xvko ja sieltä oltiin pois vaan jos oli sairas. Kaikki blogit, kirjat yms luin ja ne oli tyyliin raamattuja mulle. Yhtäkkiä aloin miettimään että mitä helvettiä mä oikeen teen, miten tää harrastus voi olla näin vakavaa!? Sitten tein täys käännöksen. Aloin kasvissyöjäksi ja lopetin kaiken ruuasta hössöttämisen. Edelleen pyrin pitämään ruokavälit kunnossa ja syön terveellisesti MUTTA syön niin paljon kuin haluan ja mitä haluan. Salilla käyn n. 3x vko ja treenaan enemminkin voimaa, en ulkonäköä. Jos ei huvita mennä salilla meen joogaan tai lenkille. Ja voin sanoa että tällä hetkellä oon parhaimassa kunnossa mitä koskaan oon ollu. Yhtään lihasta ei oo kadonnu, pikemminki tullu lisää. Onhan toi nyt vaan oikeesti sairas laji ku oikeen miettii. Ihanaa Linda että kirjotit tästä.

    • lindamanuella sanoo:

      Just näin! Tuo turha stressaaminen asiasta saa kehossakin aikaan vaikka mitä, jolloin monilla ei paino laske, uni ei tule ja keho on ihan tiltissä pelkästä hysteriasta koko hommaa kohtaan… usein kun vähän löysää mieltä ja kuuntelee enemmän omaa kehoaan niin sitä pääsee hyvään (ei nyt kisakuntoon) peruskuntoon ja voi paljon paremmin :)

Kommentoi