MILTÄ TUNTUU KATSELLA ITSEÄÄN TELKKARISTA?

Moikka!

Eilen käytiin  hietsussa kuvaamassa yhtä prokkista ja mukana oli samaa jengiä kun Elixir kuvauksissakin. Tuli siinä samalla puhe siitä, että meidän suopotkupallo jakso tulee ulos muistaakseni ensi perjantaina ja sain myös Lassilta, eli Elixirin juontajalta linkin raakaversioon jaksosta.

Tsekkasin jaksoa eilen puhelimella ja ajattelin että jaahas, taas sitä ollaan tukka sekaisin, vaatteet vinossa ja naama kiiltäen telkkarissa.

Nykyään pystyy niin paljon muokkaamaan jo pelkillä poseerauksilla ja kuvakulmilla omaa fysiikkaansa ja ulkonäköä kuvissa, että kun sen yhden selfien viidestäkymmenestä lataa instagramiin niin tottakai se on se just parhain kuva. Harvemmin sitä kuitenkaan on ihan siinä täydellisessä kuvakulmassa, valossa ja asennossa 24/7.

Itseään on hassua katsella telkkarista, jonkun muun kuvaamana. Sä et tiedä yhtään millaisia kuvakulmia luvassa, miltä oot ehkäpä näyttänyt tilanteessa ja onko hiukset, vaatteet tai meikit hyvin. Varsinkin kun meikäläinen on sen verran ”eläväinen” tyyppi, joka nauraa suu niin auki, että ei ihme jos se joskus vielä revähtää. Kädet heiluu selityksen mukana, ilmeilen aivan jatkuvasti ja puheeni pursuaa täytesanoja.

Siinä hyvin eloisassa selittämisen ja eläytymisen meiningissä tulee kyllä heiteltyä jos jonkinmoista asentoa ja ilmettä kameralle. Niitä katsoessa saattaa reflexinä heittää välillä vähän kättä silmien eteen ja ajatella että olisin voinut olla hieman rauhallisempi, mutta olen tyytyväinen kuitenkin siihen, että osaan ottaa rennosti ja keskittyä muihinkin asioihin kuin vain siihen jäykistelyyn ja hyvältä näyttämiseen.

Oli aivan super hauska reissu ja jaksokin kannattaa ehdottomasti tsekkaa ensi viikolla! :)

Tää haastis lookki 16 tunnin suorämminnän ja kuvauspäivän jälkeen oli mun lemppari. :D Kuvaaja ilmoitti heti että naama kiiltää, mutta olin niin väsynyt etten jaksanut käydä hakemassa puuteria. :D


5 Comments
  • Taru/stuffabout.fitfashion.fi
    Posted at 12:34h, 31 heinäkuun Vastaa

    Toi on muuten totta; kun on tottunut näkemään itsensä vain valokuvien läpi, videolla oleminen (varsinkin toisen kuvaamana) voi yllättää. Hyvältä mun mielestä näytät näissä, nou hähä! :)

    • lindamanuella
      Posted at 13:00h, 01 elokuun Vastaa

      Joo se on aina vähän shokki hahah :D Mutta olen onneksi myös tottunut siihenkin. Ekan kerran kun näki itsensä tv:Stä meinasi saada jonkun kohtauksen :D

  • Vegaaniksi
    Posted at 16:29h, 31 heinäkuun Vastaa

    Ihanan kauniilta ja luonnolliselta näytät ! 😍
    Hei kuules ,mitäs mieltä olet voiko vegaani saavuttaa lihaksikkaan ja atleettisen vartalon ? Vai onko kasvisruokavaliolla vaikeampaa saada lihaksia.. Näyttää olevan suosiossa ja oma näkemykseni on -perustuen tuttuihin naispuolisiin vegaaneihin he näyttävät yleensä vähän nälkiintyneiltä,vai johtuuko vaan etteivät syö tarpeeksi..

    Katsoin itse ”What the healt” dokkarin Netflixistä ja pisti miettimään pitäisikö tässä siirtyä vegeksi :) kiinnostaa kokonaisvaltainen hyvinvointi ja prosessoitu liha ,täynnä antibiootteja ja karsinogeenejä niin ei voi tehdä ihmiskeholle hyvää.. Suosittelen katsomaan tuon dokkarin , hyvin kiteytetty tämä nyky yhteiskunnan kusettaminen siitä mitä kannattaisi syödä ,kuitenkin prosessoitu liha & maitotuotteet lisäävät syöpäriskiä ja elintapa sairauksia

    • lindamanuella
      Posted at 12:59h, 01 elokuun Vastaa

      Moikka!
      Kyllä ehdottomasti voi. Mulla on frendejä jotka menestyvät mm. kamppailulajeissa hyvin ja ovat vegaaneja. Se vaatii tietenkin vähän taustatutkimusta että saa tarpeeksi protskuja, mutta täysin mahdollista ja varmasti terveellisempi vaihtoehto :)
      Olen itseasiassa katsonut kyseisen dokkarin ja olen samaa mieltä. ONNEKSI suomessa tuo prosessoitu, antibiooteilla ja steroideilla täyteen tykitetty liha ei ole vielä niin pahassa jamassa kuin jenkeissä ja meillä on todella puhtaat lihat, mutta maitotuotteet yms. eihän niillä mitään ihminen tee… Eli jos kiinnostaa niin ehdottomasti. Olen itsekin lähes kokonaan vegaani, syön lihaa todella vähän. Kananmunia kyllä käytän sitten päivittäin.

  • Jani-75
    Posted at 20:03h, 01 elokuun Vastaa

    Rosa-Maria mukana myös no huh:)

Post A Comment