HYVÄSTI PISSIS TUKKA

20.07.2017

Moikku moi!

Tänään kävin kampaajalla vähän päivittämässä lookkia! Mun luotto kampaaja Jesse oli unohtanut kokonaan ilmoittaa mulle, että oli jo viikko sitten varannut mulle ajan tälle päivälle, mutta onneksi eilen tuli asia puheeksi ja pääsin paikalle.

Ei mulla tässä oikeastaan muutakaan tekemistä ole, sillä käsi on edelleen aivan hemmetin kipeä ja lähinnä kipulääkkeiden varassa vedetään päivät…

Mun harmaat raidat vietiin, pidennyksiä vähennettiin puolella ja tukasta napsaistiin sellainen 10 cm veke! Halusin ruskean tukan ja Jesse halus mulle long bobin, joten tässä tulos.

Mun mielestä aivan saakelin jees, olinhan jo tarpeeksi pitkään kulkenut sillä semi pissis värisellä tukalla. Lisäksi silver raidat on nyt muotia, joten eihän niitä nyt enää voi pitää. ;)

Ei vaiskaan. Rakastin mun entistä tukkaa, mutta nyt on taas aika kokeilla jotain muuta ja teki mieli mennä astetta luonnollisempaan suuntaan. Mulla on muutenkin jokin luonnollisempi vaihe menossa, sillä meikki on karissut lähinnä kulmien ja ripsien ”harjaamiseen” ja aurinkopuuteriin viimeaikoina. Rusketus on sen verran hyvä, ettei edes meikkipohjaa tarvita. Eiköhän sitten talvi ja kalpeus tuo myös meikitkin takaisin.

Oon kyllä niin onnellinen Jessestä. Voin aina mennä ja tulla kampaajalta hyvillä mielin, mun ei koskaan tarvitse pelätä tai stressata mitään ja tiedän että Jessellä on itsellä mieletön maku! Se on niin tärkeää, että kampaaja on ajan hermoilla ja tietää missä mennään, mitä asiakas haluaa ja kenelle sopii mikäkin.

Mitä mieltä ootte tukasta? :)

Gyylin Facebook

Yhteistyössä saatu paita & kengät : House Of Brandon 

 


21 Responses to “HYVÄSTI PISSIS TUKKA”

  1. annu sanoo:

    Ihana raikas look! Tosi paljon freesimpi ja väri korostaa sun eksoottista puolta :)

    Hei kaksi vinkkiä olkapäähn liittyen: Jukka Chydenius ja Kari Hede. Molemmat todella taitavia ammattilaisia jotka katsovat kokonaisuutta myös oman pääosaamisalueen/koulukunnan ulkopuolelta. Tosi buukattuja mutta peruutusaikoja kannattaa aina kysyä.

  2. nala sanoo:

    nosiis toi eka kuva olit osi hyvä ja toi huppu tuki hyvin noit hiuksii. sitten jotenkin seuraavissa kahdessa jäi sellanen vajavainen tunnelma :) ja oisko tarvinut pipoa enkä siis tarkoita että niit hiuksia tarvis peittää mut jotenkn sellanen fiilis tuli mut sit taas toi vika kuvao li hyvä ja sopi hyvin ton takin kaa toi fleda jotenkin tohon nahka takkiin ei täysin sopinut siis tohon hupparin väritykseen toi lettikin sopii paremmin ku kattelin se sointuu taustaan paremmin ku tossa nahka hommassa …

  3. Janssoon sanoo:

    Kiva tukka! Hei mitkä nuo kengät on?! 😍

  4. Maikki sanoo:

    Niin upeet hiukset! Sopii täydellisesti sulle :)

  5. kkkk sanoo:

    Tylsä, se edellinen toi enemmän sun kasvojen piirteitä esiin

  6. kkkk sanoo:

    Eiku jaa perutaan ton kasvopiirre kommentin ku en oo pitkään aikaan sun blogia lukenut :D

  7. Nessa sanoo:

    Hyvän näköinen leikkaus ja väri, näyttää raikkaalta! :)

  8. Jani-75 sanoo:

    Aika jees pus:)

    • lindamanuella sanoo:

      Siinäpäs sulle tekemistä ja spekulaatiota; muokattu, leikattu, meikattu vai mitäääää ehmettiä ;)

  9. Viivi sanoo:

    Luonnollinen ja freesi, oikein hyvä🔥 vieläkö sinulla on muute J’lo? 🐶

  10. Eeva sanoo:

    Hei. Ihanat hiukset ja muutenkin olet kaunis. Pakko vielä antaa vinkki, älä ota enää huuliin täytettä, ne alkaa oleen nyt aika luonnolliset ja kauniit. Tsemppiä ja kiitos hyvistä vinkeistä joita jaat blogissa!

    • lindamanuella sanoo:

      Moikka, kiitos paljon :)
      Ja en ole ottamassakaan enää täytteitä, luonnollisuus on se juttu! Toki musta on täysin fine jos joku haluaa muotoilla huuliaan :) senkin voi tehdä tyylikkäästi!

  11. N sanoo:

    Moi,
    kuinka monta pakettia pidennystä sulla oli siinä pitkässä hiuksessa ? Ja käytätkö siis dreamhairin easytape hiusta ? :)

    • lindamanuella sanoo:

      Käytän dreamhairia ja tässä taitaa olla noin 3 pakettia, pitkässä 5 :)

Kommentoi