Boxi täynnä tyttöjen juttuja !

21.09.2016

*kaupallinen yhteistyö

Moikka!

Multa kysyttiin kiinnostaisiko mua tutustua yhteistyön merkeissä LivBoxiin ja konseptiin tutustuttuani tuumein, että miksipäs ei! Kaikki paketit, lahjat ja kauneuteen liittyvät jutut ovat aina enemmän kuin tervetulleita arkeen.

Mikä ihme on LivBox? Kyseessä on konseptin, jonka ideana on kuukausittain lähettää naisille kotiin yllätyslaatikollinen kosmetiikka. Boksi sisältää 4-6 kauneustuotetta; uutuus trendejä & klassikoita, josta löytyy usein vuodenaikaan nähden ajankohtaisia tuotteita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

LivBoxin sisältö koostuu lähinnä ihon- ja vartalonhoidon tuotteista, hiustuotteista, meikeistä sekä kynsiin liittyvästä kosmetiikasta. Rakastan tutustua tuotteisiin sekä kokeilla niin klassikoita, kuin uutuus tuotteitakin, sillä olen todella utelias, mutta kuitenkin jokseenkin laiska hankkimaan mitään ”uutta” tai oma-aloitteisesti testailemaan tuotteita. LivBoxi on aivan huikea tapa päästä kokeilemaan erilaisia, vuodenaikaan sopivia tuotteita ja poikkeamaan hieman niistä omista rutiineista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minun kuvissani näkyy edellisen kuukauden LivBox, joka on ihanan kesäinen ja raikas, sillä uusin LivBox on aina ”yllätys” asiakkaalle, enkä siitä syystä paljasta tulevan kuukauden sisältöä. Sen verran on kuitenkin paljastattu, että pohjoismaiden suurimmat kauneuden alan messut, I Love Me 2016, järjestetään lokakuussa ja sen inspiroimana LivBox on myös luonut lokakuun boksin sisällön. Syksyinen boksi tulee sisältämään muun muassa uutuustuotteen Lumenelta. Sen lisäksi boksista löytyy hiustuotteiden suosikkibrändi TRESemmé, ja jotain kivaa on odotettavissa myös Vichyltä. Lisäksi pääset testailemaan ja ihastelemaan myös muita laadukkaita kauneuden tuotemerkkejä.

Paketteja rakastavat ja LivBoxista innostuneille LivBox tarjoaa blogini lukijoille koodilla *lindamanuella* ensimmäisen boksin hintaan 14,90€.  Tarjous koskee kaikkia tilauksia (myös lahjatilaukset ja määräaikaiset), ja tilauksen voi halutessaan päättää jo ensimmäisen boksin jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


4 Responses to “Boxi täynnä tyttöjen juttuja !”

  1. Mari sanoo:

    Oon jo pariin otteeseen meinannut tilata LivBoxin, ja tän kirjotuksen jälkeen oli vaan ihan pakko hypätä tilauslomakkeeseen ja laittaa tilaus vihdoin menemään! Ihanaa jännitellä mitä millonkin paketista löytyy. Vanhoja paketteja kun selasin nettisivuilla, niin vaikuttaa olevan tosi paljon kaikkea järkevää ja yleishyödyllistäkin tavaraa, innolla siis ootan. Ja kiitti koodista Linda! :)

    • linda sanoo:

      On todella kiva ja piristävä kokonaisuus, paketit on AINA kivoja <3 :D

  2. Mindi-Anette sanoo:

    Minulla lähti kans boxi tilaukseen! :)

Kommentoi