Hola!

Niinkuin olen jo mm. videopostauksessani kertonut, olen erikoisen hyvä viihtymään yksikseni. Mulle pitäisi antaa siitä jonkinlainen awards palkinto ja voisin vaikkapa osallistua johonkin erakko kilpailuun. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä luontevammin näkisin itseni asumassa maatilalla (kuitenkin kaupungin lähettyvillä) kaikenlaisten eläinten kanssa. Täällä se on hyvinkin mahdollista ja on todella hassua, että vain 2 km päässä keskustasta on täysi maatila meininki upeiden niittyjen, kukkuloiden ja appelsiini viljelmien seassa.

Esimerkiksi talli jossa käyn ratsastamassa, sijaitsee noin 3 km päässä meidän talosta. Täysin siis kaupungin lähellä, mutta kuitenkin aivan omassa rauhassa. Se olis ehkä mulle se unelma, mutta Niko ei varmasti suostu muuttamaan mun kanssa maatilalle ja ostamaan kaikenmaailman otuksia pihalle sekoilemaan.

Mä rakastan kaupunkia, hienoja vaatteita, kenkiä ja laukkuja, mutta mä myös rakastan luoda paskaa tallilla ja putsata mutaisia eläimiä. Niko taas on ihminen, joka tykkää että yhdestä napista toimii kaikki ja meidän talon lähelle ei tuoda kuin korkeintaan hyvin koulutettu koira ja ehkä joskus saan kinuttua oman akvaarion…. :D

13062477_10153568234640794_82568287783024245_n

Palataanpas takaisin aiheeseen. Suomessa mulla on kaikki niin, että mä voin lähes pelkästään olla ihmisten kanssa, joista oikeasti pidän ja jotka koskettavat mua aidosti. Ihmisiä joiden kanssa mulla on puhuttavaa, joilla on samanlainen työmoraali, halu kehittyä ja joilta myös itse saan paljon energiaa. Mä rakastan ihmisiä joilta voin oppia ja jotka myös voivat oppia multa. Ja jos ei oppia, niin ainakin saada energiaa.

Mulla taitaa olla aivan muutama mun ikäinen ystävä, lähes kaikki muut ovat mua vähintään 10-20 vuotta vanhempia. Mielestäni ihmisten kypsyyttä ja ”sielun ikää” ei tulisi koskaan yhdistää numeroihin. Mä uskon, että mulla voi olla kymmeniä vuosia mua vanhemmalle ja kokeneemmalle ihmiselle paljon asioita annettavana, vaikka multa puuttuisikin puolet hänen elämänkokemuksistaan. Samoin kuin mä voin oppia vaikka pieneltä lapselta asioita. Ihmisten välillä voi tapahtua monenlaista vuorovaikutusta; oppimista, energian antamista ja jakamista, innostusta, inspiraatiota, motivaatiota tai vaikka vain positiivisia viboja.

Noh, joka tapauksessa, mulla on Suomessa just ne ihmiset mun ympärillä ketä tällä hetkellä tarvitsenkin elämääni. Lisäksi mulla on älyttömän paljon tuttuja ja olen ikäänkuin tottunut, että ihmiset tietävät tietyissä piireissä mut ja sen mitä esimerkiksi teen työkseni. Saan usein ensimmäisinä tietää tapahtumista jotka kiinnostavat mua ja mun ei ns. tarvitse stressata tai kytätä tapahtumien, julkaisujen tai minkään perään mikä mua kiinnostaa. Olen tottunut, että kuulen niistä sekä voin mennä mihin haluan.

Tietenkin kaiken sen eteen mitä mulla Suomessa on, olen joutunut tekemään paljon duunia ja tutustumaan moniin ihmisiin, sekä vuosien varrella muodostamaan ne tärkeimmät ja aidoimmat suhteet, sekä luonnollisesti myös pettymään ja kokemaan ihmissuhteiden osalta kaikenlaista, ennen kuin tämä nykyinen tilanteeni on muodostunut.

Täällä taas mua ei tunne ketään, mua ei kutsuta mihinkään eikä kukaan oo ikinä kuullutkaan musta. Mä en siis vain voi odotella kotona että saan infon eventeistä ja kutsun tilaisuuksiin. Blogit on täällä aika lasten kengissä ja olen instagramin kautta löytänyt vain muutaman blogaajan Marbellasta. Tässä on tietenkin myös pieni mahdollisuus tulevaisuuden kannalta. Se tosin vaatisi sen, että jaksaisin kirjoittaa tekstini myös englanniksi.

13094350_10153568206205794_4952700779920897404_n

Olen täällä joutunut tulemaan todella radikaalisti ulos omista rutiineistani ja poistumaan siitä mukavuusalueesta, johon olen Suomessa tottunut. Olen kirjaimellisesti stalkannut ihmisiä ja ottanut heihin yhteyttä Instagramin directin kautta, pyytänyt samanhenkisiä blogaajia kahville kanssani, jotta oppisin Espanjan blogaamiskulttuurista enemmän ja saisin infoa siitä, mikä meininki täällä on; onko täällä ylipäätään noteerattu blogaamista ja kuinka isona asiana sitä pidetään.

Tottakai mä haluan myös frendejä ja rakentaa edes jonkinlaista sosiaalista toimintaa omaan elämääni tai muuten alan pikkuhiljaa muuttumaan jonkinlaiseksi psykopaatiksi. Mulla on tästä mun viimeaikaisesta meiningistä niin hullu fiilis, mä en ikinä laittaisi kenellekkään Suomessa inboksiin viestiä ja pyytäisi mun kanssa kahville. Hah! Huippua.

Tavallaan todella hauskaa. Mulla on vaan se ”ongelma” itseni kanssa, että oon todella huono vetämään niitä alku small-talk sessioita ja siks mä joudun todella ponnistelemaan itseni siihen moodiin, että nyt tutustutaan ihmisiin ja luodaan jonkinlaista verkostoa tänne. Mä mieluusti vain olisin itsekseni, erakoituisin, ahdistelisin Nikoa ja syyttäisin sitä kaikesta mun yksinäisyydestä sekä turvautuisin niihin muutamiin ystäviin joihin olen täällä tutustunut. Harmi että se ei mua elämässä vie eteenpäin ja jos mä aijon täällä puoliksi asustella, niin mun on pakko saada tännekin tietynlainen tekemisen meininki. Ja ehkä aloittaa se myös Englanniksi kirjoittaminen. Niin ja Espanjan opiskelu….

Mitä luulette, tuunko saamaan kavereita? :D

 

 

 


Mä oon koko mun nuoruuden vihannut juoksemista. Ainoa muoto jossa se oli siedettävää oli pesäpallon pesien välit ja peleissä juoksujen tekeminen. Ihailin kuitenkin ihmisiä jotka juoksivat pitkiä matkoja ja pystyin vain haaveilemaan siitä, että pystyisin itse juoksemaan ja vieläpä nauttimaan matkasta.

IMG_5891

Aloitin 17 vuotiaana harjoittelemaan juoksemista. Kaikki alkoi silloisen asuinpaikkani pururadalta ystäväni kanssa. Muistan vieläkin sen fiiliksen, kun juoksimme ensimmäisen kerran ”isoimman lenkin”, joka on matkaltaan noin 3km pitkä. Tällä hetkellä 3km tuntuu lähinnä hauskalta määrältä, mun jalat vasta lämpenee kunnolla siinä matkassa, mutta silloin se tuntui äärettömän kovalta suoritukselta.

Toki on aivan eri asia juosta maastossa pururadalla, kuin jalkakäytävällä tai hiekkatiellä. Maastojuoksu on tuplasti raskaampaa sekä itse reitti ylämäkineen on paljon haastavampi kuin vaikkapa ”city juoksu”.

IMG_5890

*Sisältää tuotelinkin

Jossain vaiheessa pururata alkoi kyllästyttämään ja siirryin juoksemaan pitkin kyliä. Muistan ajatelleeni, että herranjumala tää touhu on kevyttä. Maastossa juokseminen olikin yllättäen nostanut mun kunnon sille tasolle ettei perus asfaltilla juokseminen tuntunut ollenkaan raskaalta. Toki se oli taas aivan erilaista iskua polville ja nilkoille.

17 -vuotiaasta juokseminen on ollut mulla ihan viikottaista rutiinia. Joskus tulee kuukausia kun en harrasta juoksemista niin paljoa, mutta yleensä sitä tulee harrastettua 2-4 x viikossa. Teen paljon eri sykkeillä, pidempiä ja lyhyempiä lenkkejä. En siis aina vedä samalla tyylillä samaa pituutta, vaan fiiliksen mukaan teen lyhyempiä ja intensiivisempiä juoksulenkkejä ja joskus taas pidempiä ja matala sykkeisempiä. Joskus mun lenkki on 25 minuuttia ja joskus 60 minuuttia.

Tänään oli todella hyvä flow juoksemisessa. Tuntui siltä, että olisin voinut juosta vaikka maailman ääriin, kunnes… kotiin päin juostessani ohitin erään seisoskelevan lenkkeilijän. Lenkkeilijä oli noin 2 metrinen, selkeästi urheilija/paljon urheileva, noin 25-30 vuotias mies jolla oli jonkun joukkueen tiimivaatteet päällä.

Yhtäkkiä huomaan että tää tyyppi juoksee aivan mun kyljessä kiinni. Päätän nostaa vauhtia, koska vierekkäin juokseminen tuntuu hieman häiritsevältä ja kiusalliselta. Mies nostaa myös vauhtia ja pysyy tiukasti mun vierellä. Ajattelen, että mies lähti juoksemaan tarkoituksella lujempaa ja hiljennän vauhtia, jotta tämä kiusallien tilanne loppuisi ja pääsisin keskittymään siihen omaan suorittamiseen taas.

Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Mies hidasti kun huomasi, että mä hidastin ja pysyi edelleen kiinni lähes mun kyljessä. Kokeilin vielä muutaman kerran samaa, mutta aina kun mä kiihdytin niin hän kiihdytti. Kun tajusin, että mies tekee sen tahallaan niin mua alkoi vaan naurattamaan. Jengi luuli että ollaan joku pariskunta lenkillä yhdessä.

Tiesin että mulla on vaan muutama kilometri kotiin ja päätin idioottina lähteä juoksemaan lujempaa. Mies veti myös kovemman vaihteen päälle ja lähinnä kevyesti hölkkäsi siinä samalla, kun mä juoksin minkä töppösistäni vaan pääsin, kuitenkin samalla pyrkien siihen, etten kaadu naamalleni hieman vaikean ja möykkyisen tien avustamana.

Joka kerta kun ihmisiä tuli vastaan ja yritin väistyä taka-alalle, niin mies lähinnä jäi odottamaan että mä pääsen ihmisvilinän ohi ja voidaan jatkaa meidän ”yhteistä lenkkiä”. No, tuli ainakin annettua lenkin loppuun kaikki mitä irti lähti ja sen jälkeen kun olin hyväksynyt sen faktan, etten tule pääsemään tämän tyypin ohi eikä hän ajatellut myöskään itse päästä mun ohitseni, niin nöyrryin kohtalooni ja juoksin sitten tällaisen ikäänkuin oman kirittäjän saattelemana kotiin. Omalla portilla ajattelin että jos en nyt oksenna tähän tai menetä tajuani, niin en ikinä.

Tulipahan taas ainakin katsottua mihin omista pienistä moottoreista on. Pitäis joskus kokeilla cooperia pitkästä aikaa, tosin siihen olisi myös täydellistä saada jonkinlainen awkward kirittäjä viereen, niin varmasti sais paremman tuloksen. :D

IMG_5858

Juokseminen on varmasti yksi parhaimmista asioista ja juoksijan flow on tavoittelemisen arvoinen kokemus. Väitän itse päässeeni tähän muutamia kertoja elämässä. En läheskään joka ikinen kerta, mutta sen verran usein, että olen jaksanut innostua juoksemisesta jo 6 vuotta. Itse flow tuntuu siltä, että kaikki katoaa: aika, paino, huolet, suorittaminen. Siinä hetkessä on vaan sä ja se törkeen hyvä fiilis.

Nyt kun kevät tulee, niin suosittelen lukijoilleni rohkeasti juoksemista. Sen ei tarvitse olla kuin vaikkapa 20-30 minuutin kevyt köröttely alkuun, eikä muutamat kävelyaskeleetkaan lenkkiä pilaa. Kunnon kohoaminen on usein alussa todella nopeaa, joten jokainen löytää varmasti sisäisen juoksijansa yllättävän nopeasti, jos laji vain yhtään houkuttelee. Juoksussa on tyypillistä ensimmäisen 5-10 minuutin aikainen jähmeys ja alkukankeus, jonka jälkeen meno kevenee. Sen kun jaksaa sinnitellä ohitse, niin yhtäkkiä saattaa huomatakin, että juokseminen onkin ihan kivaa. ;)

When in doubt: run!


Moikka ihanat.

Vitsi te ootte tehneet mut niiiiiiiiin onnelliseksi kauniilla sanoilla ja ihanilla kommenteilla. Positiivinen palaute on antanut mulle todella paljon puhtia ja energiaa blogaamiseen. Nyt mulla on jatkuvasti vielä enemmän halua tuottaa ja luoda teille parempaa sisältöä.

Mä en ole ikinä blogia perustanut rahan vuoksi tai siksi, että mä haluan ilmaisia vaatteita ja tuotteita. Blogini korvasi aikoinaan päiväkirjani, eikä sen koskaan ollut tarkoitus tulla ihmisten tietoisuuteen. Sen vuoksi oonkin niin onnellinen, että pystyn siitä huolimatta tekemään tätä työkseni, vaikka blogini onkin tekstiblogi. Pyrin kirjoittamaan ja tarttumaan vain mun mielestä kiinnostaviin, mulle sopiviin yhteistyö prokkiksiin, joista mahdollisesti kirjottaisin muutenkin ja jotka ovat osa mun omia kiinnostuksen kohteita. Vaikka haluan panostaa enemmän kuviin ja tuottaa tulevaisuudessa aina vain laadukkaampaa sisältöä, en koskaan tule olemaan blogaaja, jonka jokainen teksti alkaa sanoilla: kaupallinen yhteistyö.

Mua kiinnostaa paljon enemmän ihmisten ajatukset ja keskusteleminen, haluan tietää mahdollisimman paljon mun lukijoista ja siitä millaisia ihmisiä mun blogia lukee. Ilmeisesti oon vuosien varrella saanut paljon saman henkisiä ja tekstejäni ymmärtäviä lukijoita, mikä on todella mukava kuulla. Kuitenkin on myös aina piristävää saada toisinajattelijoita, jotka antavat uusia näkökulmia asioihin.

Mä haluan puhua asioista mun pään sisällä ääneen ja sitä kautta toteuttaa itseäni. Mulla on aina sellanen olo, että mulla olis niin paljon asiaa, etten tiedä mistä alottaisin, mutta ehkä nämä videot ovat mulle uusi luonnollisempi ja jopa ehkä helpompi tapa tuottaa sisältöä ja ilmaista itseäni.

Välillä mua suoraan sanoen pelottaa puhua joistan asioista niin kuin oikeasti ne ajattelen, koska saatan mennä liian pitkälle joidenkin asioiden puimisessa, ikuisesta asioiden ratkaisemisessa ja oivaltamisessa. Nämä mun ensimmäiset vlogit ovat ollee todella iisejä ajatuksia ja oon yrittänyt pitää ne syvimmät ajatukset sisälläni. Nauretaan mun parhaimpien ystävien kanssa aina sitä asiaa, että ei pystytä keskustelemaan mistään ilman että sukelletaan todella syvälle ja jaetaan meidän ajatuksia ja etsitään asialle näkökulmia. Ihan sama puhutaanko me bataatin paistamisesta tai voikukasta, niin aivan varmasti ajaudutaan jonnekkin pintaa syvemmille vesille.

Mä voin olla jonkun mielestä ihan sekasin kun uskon näihin persoonallisuustyyppeihin, mutta muistatteko, kun kirjoitin jokin aika sitten blogiini erilaisista persoonallisuuksista ja kerroin itse olevani INFP. Testissä sanotaan, että INFP:t uivat usein syvissä ajatuksissa ja rakastavat hypoteettisia ja filosofisia pohdintoja enemmän kuin mikään muu persoonallisuustyyppi, enkä laita kyllä yhtään vastaan. Meitä on noin 4% väestöstä ja silti todella moni mun lukija kuului tähän ryhmään, mikä on mun mielestä mahtavaa, koska itse tiedän vain yhden ihmisen joka on INFP:n ”serkku” ja tavallaan sama kuin minä, mutta introvertin sijaan ekstrovertti.

Luulen, että blogini on kerännyt vuosien varrella tietyn tyyppisiä ihmisiä lukijoikseen.

13055445_10153559932910794_3480032593658955951_n

Kyselin julkaisemistani videoista mun läheisten ihmisten mielipiteitä ja moni kertoi että videot olivat juuri sellaisia, kun olettivatkin niiden olevan. Eräs minut todella hyvin tunteva ihminen sanoi, että on aina harmitellut sitä, etteivät lukijani saa ajatuksistani sellaista kokemusta kuin hän saa jutellessaan kanssani, vaan ne ovat aina vain raapaisuja kokonaisuudesta.

Samaa oon itsekin harmitellut. On todella vaikea tuoda tiettyjä ajatuksia ulos tekstin muodossa, ilman että niistä katoaa oikea fiilis ja sanoma. En voi kuin ihastella, miten jotkut kirjailijat voivat yhdessä lauseessa tiivistää mullekkin jonkun tärkeän tunteen ja ajatuksen niin täydellisesti, että tekisi mieli jatkuvasti huutaa kirjaa lukiessa että ”SE ON MUUTEN JUST NOIN!!” sekä heittää yläfemmoja kirjailijan kanssa. Siinä mulla on vielä paljon kehitettävää.

13082752_10153560128855794_2952394592086415194_n

Sillä välin kun mä harjoittelen editoimista ja tarvitsen juurikin tällaisia puheaiheisia vlogi ideoita, joiden kautta mun on helppo harjoitella videoiden luomista, niin pyytäisinkin että te listaisitte aiheita, tai vaikkapa kysymyksiä joihin haluaisitte mun vastaavan.

Pikkuhiljaa opin luomaan myös treenipätkiä laadukkaammin, sekä tietenkin teen mielelläni myös ruoka-aiheisia postauksia, jos ne vain teitä kiinnostavat. Myös ajatuksia/kysymyksiä urheilusta, kisaamisesta tai mistä tahansa saa kysyä ja ehdottaa!

Ei ole olemassa tyhmiä ideoita tai ajatuksia/aiheita, joten antakaa tulla! :)

 


Moikka!

Innostuin nyt tästä videoiden tekemisestä! Mua naurattaa nää mun modaukset näihin, mutta ainakin jo JOTAIN edistystä kun kuva on lähes kokoajan oikeinpäin. ;)

Pieni pätkä mun tän päivän loikkatreenistä. Alkuun siis 30 minuutin juoksulenkki ja sen jälkeen 4 liikkeen loikkatreeni jokainen liike x 10 hyppyä ja toistetaan kolmesti. Yleensä teen kuudella liikkeellä, mutta alottelin vähän kevyemmin. Loikkatreeni on hermostollisesti rankka ja siksi sarjojen välissä on hyvä ottaa kunnolla happea.

Edellisen postauksen kommenteista inspiroituneena hieman mun omia ajatuksia kateudesta ja oman energian kanavoimisesta oikein. Miten mä itse käsittelen negatiivisia fiiliksiä ja mitä mieltä olen ns. turhasta negatiivisesta vihaamisesta.

Ens kerralla jotain paljon positiivisempaa ! Mistä haluaisitte videopostauksen?

https://youtu.be/bAJNR4-XRNU

 


 

*sisältää mainoslinkkejä 

Mun lemppari takki on pitkään ollut beige trenssi, joka sopii oikeastaan mihin tilanteeseen tahansa; juhlaan ja arkeen, rennompien tai juhlallisempien vaatteiden kanssa. Mun kaapista löytyy paksumpi, juhlallisempi Ted Bakerin trenssi ja arkipäiväiseen käyttöön kaksi kevyempää trenssiä.

Mun haaveena olis ostaa Burberryn trenssi, mutta en ikinä raaski laittaa niihin niin paljon rahaa, kun upeita saa halvemmallakin. Ehkä joku kaunis päivä, sillä trenssi on yksi must have vaatekappale, joka tulisi löytyä jokaisen vaatekaapista! Se toimii aina, eikä ole ajattomuuden vuoksi koskaan pois muodista.

 

13062156_10153556517920794_3997593011277702795_n

13061966_10153556517915794_3594539055221593976_n

Tämä trenssi on materiaaltaan kiiltävä ja mokkamainen. Pinta heijastaa valoa kauniisti ja takin helma ylettyy tällaisen 162cm pitkän tytön pohkeisiin saakka. Rakastan sitä miten trenssi liikkuu tuulen mukana sekä elää kävelyn mukana.

12920524_10153556518005794_4145322776889868430_n

13051527_10153556532105794_2767200785369979527_n

Kuvan takki on ostettu TÄÄLTÄ*.  Upeita vaihtoehtoja löydät myös TÄÄLTÄ*

13043714_10153556518075794_6982399991428301820_n

Toppi: BikBok, Housut: GinaTricot, Kengät: Guiseppe Zanotti, Käsikoru: Hermes, Lasit: Dior

Shoppaile look-a-like look :

Samanlainen toppi : THIS* (-60%) ,THIS* OR THIS*

Samanlaiset housut: THIS* OR THAT*

Saman tyyliset kengät: THESE* OR THOSE* (pakko tilata itsekin, just fell in love!)

Aurinkolasit: MUST* AND HAVE*

Koru: THIS ONE*