Ihmisiin takertuja.

Moikka!

Juttelin eilen pitkään mun äidin kanssa eräästä asiasta, minkä todella moni kokee eritavalla ja halusin kirjoittaa siitä myös teille ja kuulla, miten te asian koette ja minkä takia toimitte miten toimitte.

Tätä on hieman vaikeaa pukea sanoiksi, mutta kyse on siitä, että hyvin moni esimerkiksi erottuaan ajautuu suuriin riitoihin ja hyvin usein eron jälkeen ei olla enää missää tekemisissä.

Mulla on ollut elämässä kolme vakaa suhdetta ja olen jokaisen exäni kanssa hyvissä väleissä. En välttämättä tekemisissä, mutta kuitenkin aina moikataan kun nähdään. Mä olen itse sitä mieltä, että mä en vois ikinä vihata ketään, kenen kanssa olen haaveillut yhteisestä tulevaisuudesta tai ketä olen kerran rakastanut. Kuitenkin hyvin moni kokee todella oudoksi sen, että vaikkapa Joel on edelleen mun hyvä ystävä ja hän on myös mun muunkin perheen kanssa erittäin hyvissä väleissä sekä tekemisissä edelleen ja on toivottavasti aina. Tottakai tulevaisuudessa on luonnollista, että kun mahdollisesti uusia suhteita tulee, niin jokaisen rooli muuttuu, mutta mun mielestä täällä maailmassa on niin vähän hyviä tyyppejä, ettei meillä todellakaan ole varaa heittää ihmistä pois elämästä vaan siks että kaikki ei mennytkään ihan just niin kuin suunniteltiin.

Päädyttiin tähän aiheeseen eilen, kun olin kaupassa jälleen kerran soittamassa mun isälle ja kertomassa mun uusista työasioista. No, mitäpäs mä sinne soittelen, ei siellä kukaan enää vastaa. Isän kuolema ei ole vieläkään konkretisoitunut mun elämässä, sillä hän lähti reissuun ja menehtyi Afrikkassa ja ehkä jollain tapaa uskottelen itselleni, että hän on siellä vieläkin. Me ei nähty häntä esimerkiksi sairaalassa tai päästy sulkemaan sitä keissiä hautajaisten lisäksi oikeen mitenkään. Hautajaisetkin meni niin sumussa, etten muista oikeestaan mitään muuta kuin roikkuneeni isän arkussa.

Monilla on myös erilaisia tapoja käsitellä läheisen kuolemaa. Hyvin moni on sitämieltä, että saman tien vaatteet pakettiin ja kaikki muistuttava pois silmistä. Poissa silmistä, poissa mielestä. Joo, mutta miks? Miks täytyy olla poissa mielestä? Onko tässä se sama logiikka kun siinä, että kun erotaan niin ei olla missään väleissä ja opetellaan lähinnä vihaamaan toista jotta on helpompi mennä eteenpäin? Mä en halua ikinä luopua kenestäkään ihmisestä tai opetella unohtamaan ketään. Mä mielummin opettelen hyväksymään asian, että mun isä ei ole täällä enää ja olla kiitollinen siitä ajasta kun hän oli, tai että joku suhde ei toiminutkaan suunnitelmien mukaan, mutta en mä ikinä unohda tai halua sen vuoksi kenestäkään kokonaan luopua jos se musta on kiinni.

Mä ymmärrän että syitä eroille on monia, ei aina niin helppoja juttuja ja sellasia mitä kukaan ei välttämättä ymmärrä, mutta jos kyse on siitä, ettei toimi, niin sillon mä ihmettelen sitä katkeruutta ja vihaamista. Saatan olla sekaisin, mutta mua on petetty enkä siltikään vihaa sitä ihmistä. Tottakai tuntuu pahalta ja se saa vihaiseksi, mutta jos näin käy, niin sillä on jokin tarkoitus, eikä se tyyppi ole sillon mulle se oikea.

Monilla on suhteessa se joko naimisiin tai sitten vihataan toisiamme- periaate. Miks ihmiset haluaa niin paljon vihata ja katkeroitua, koska asiat ei menneet just niinkuin haluttiin? Mä uskon kuitenkin, että kaikella on jokin tarkoitus. En tietenkään halua uskoa, että esimerkiksi isän kuolemalla olisi ollut jokin tarkoitus, vaan ehkä enemmänkin niin päin, että hänen roolillaan mun elämässä oli tarkoitus ja hänen aikansa oli valitettavasti lyhyempi kuin olisin toivonut.

Oonkohan mä jonkinlainen ihmisiin takertuja? Tää on yksi painavampia syitä, miks mun on hemmetin vaikea päästää ihmisiä oikeesti mun lähelle. Mulla on paljon tuttuja ja kavereita, mutta kerran kun solmin suuremman tunnesiteen johonkin ihmiseen, niin se saattaa viedä multa vuosia jos mä syystä tai toisesta joudun siitä ihmisestä luopumaan.Se on mulle aivan äärettömän raskasta, että joku joka merkkas mulle todella paljon ystävänä tai sitten jonain vielä suurempana, pystyy noin vain heittämään meidän välisen ystävyyden roskiin.

Joillekkin se kuitenkin tuntuu olevan todella helppoa.

Toisaalta tämänkaltainen asioiden käsittely on luonnollista, sillä rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan väliinpitämättömyys. Mä en kuitenkaan halua kantaa turhaa vihaa mun sisällä ketään kohtaan ja yritän aina antaa anteeksi, oli kyse mistä tahansa, jos se auttaa säilyttämään hyvän tyypin mun elämässä.

Mitä mieltä te ootte?

love-harder-than-any-pain-youve-ever-felt-232010

 

 

 

 


41 Comments
  • Mari
    Posted at 15:15h, 21 toukokuun Vastaa

    Ihan loistava kirjoitus! Samaa olen miettinyt. En ole tekemisissä exien kanssa vaikka välillä osaa kaipaan. Kaikkia niitä yhteisiä nauruja, toisen seuraa, viestejä, yms. Vaikeaa päästää ketään lähelle kun se luopuminen sattuu niin paljon.

  • -A
    Posted at 15:27h, 21 toukokuun Vastaa

    Mietin itse asiaa näin, että ehkä se viha on ensireaktio jota on helppo käyttää suojamekanismina loukkaantumisen ja pettymyksen jälkeen. Samanlainen suojautumismekanismi on laittaa tavarat kerralla pois, kun puoliso menehtyy. Toisaalta on myös hyvä asia että menehtyneen rakkaan tavaroiden selvittelyn aloittaa heti ennen kuin ymmärrystä tilanteeseen tulee. Vaarana on että puolison tavaroiden pitäminen, käytettyjen vaatteiden tuoksuttelu ja lempi kappaleiden kuuntelu voi jättää ihmisen vellomaan menneisyyteen. Se ei tietenkään tarkoita että kaikki olisi heitettävä pois. Sitten kun on valmis, on myös kiva avata muistojen laatikko ja muistella miten ihanan ihmisen on joskus saanut tuntea! Se ottaa joskus oman aikansa, toisilla vuosia, toisilla kuukausia.
    Se että mietit jäätkö roikkumaan menneisyyteen, ei omasta mielestä kuulosta siltä. Mielestäni olet vain sinut menneisyyden tapahtumien kanssa. Siihen eivät kaikki eron kokeneet aina pysty, ainakaan heti. Joskus on jopa helpompi vihata ja ajatella että toinen oli huono tyyppi ja luonteessa jotain vikaa, kuin tajuta että on ehkä ollut osasyyllinen eroon eikä ole itse ollut myöskään täydellinen. Ei ole helppoa kokea se pettymys ja todeta: ”minä en onnistunut”.
    Se ettei koe pelkkää vihaa ja katkeruutta entistä puolisoa kohtaan koko loppuelämän on vain merkki itsetunnosta joka on terve ja kykenee ottamaan vastaan kolhuja joskus. Vaikka pahalta tuntuu niin jossain vaiheessa huomaa ettei niihin kuolekaan ja että hitsi maailmahan ei loppunutkaan!
    Siinä keittiöpsykologin analyysi :D samanlaisia ajatuksia olen itsekin käynyt läpi ja elämäntilanteita.
    Kiitos ihanasta blogista! Sitä on aina kiva lukea! :)

  • Matilda
    Posted at 16:08h, 21 toukokuun Vastaa

    Itse ainakin toivon, että olisin ystävä vielä vaikka nykyinen suhteeni päättyisikin. Hän on hyvin hauska ja suloinen ihminen, enkä ymmärrä miksi en näkisi sitä vielä mahdollisen eron jälkeen. Kuitenkin hyvin monet tutut ovat edelleen, kun erosta on jo monta vuotta, vihaisia entisille poika/tyttöystäville ja tätä en pysty ymmärtämään. No okei, jos on pettämisestä kyse, niin silloin ehkä on helpompi käsitellä eroa vihalla, mutta silti mietin, että mihin se rakkaus menee? Ehkä se voi muuttaa muotoaan, mutta en usko, että se voi noin vaan hävitä.
    http://matildaselin.blogspot.fi/2015/05/vinkkeja-tyonhakuun.html

  • S
    Posted at 16:21h, 21 toukokuun Vastaa

    WORD. Olen kanssasi täysin samoilla linjoilla ja olen todennut, että katkeruudesta ja vihanpidosta ei hyödy kukaan, se vain saastuttaa mielen ja vie energiaa siitä hyvästä mihin voisi keskittyä vihan sijaan. Nykypäivänä tuntuu että ihmiset kanavoivat mielummin energiansa johonkin asiaan mitä vihaavat sen sijaan että yrittäisivät nähdä asioissa hyvää.

  • Sinii
    Posted at 16:30h, 21 toukokuun Vastaa

    Moikka,
    aivan loistokirjoitus! Samoja ajatuksia tuli eilen myös täällä päin mietiskeltyä.
    Mun on aivan järkyttävän vaikeata päästää ihmisiä lähelleni, kertoa tunteistani ja näyttää kuka oikeasti olen.
    Isoveljen kuolemasta on kohta 3 vuotta(mihin tämä aika oikein menee?!), ja se määrä kuinka paljon kipua toisen järjettömän rakkaan henkilön poismeno on jättänyt minulle on käsittämätöntä.

    Poikaystävällenikin välillä on vaikeaa kertoa kaikkea mieltä askarruttavista asioista.. Jos annan itsestäni liikaa, päästän hänet liian lähelle ja liian syvälle, mitä jos ’meitä’ ei jossain vaiheessa olekaan.. Se kipu, kun joutuu toisesta luopumaan, päästämään irti..

  • Lenski
    Posted at 17:20h, 21 toukokuun Vastaa

    Asia tosiaan on vaikea pukea sanoiksi, mutta itse koen asian jokseenkin näin. Eksää ei tarvitse eron jälkeen tietenkään vihata, ja minusta on myös ok vaihtaa silloin tällöin kuulumiset ja moikata jos kadulla vastaan tulee. Sehän on normaalia. Mutta eksä on kuitenkin aina eksä, mikä tarkoittaa että suhde on ollut syvempää kuin ystävyys ja tämän henkilön kanssa on jaettu ja koettu asioita jotka saavat luultavasti aina joitain tunteita heräämään, kun tämän kanssa kohtaa. Olin suhteessa jossa mies oli erittäin paljon tekemisissä entisen tyttöystävänsä kanssa, päivittäistä tekstiviestittelyä, puheluita, tapaamisia salaa etc.. Eikä heidän suhde loppu viimein pysynytkään pelkkänä kaveruutena, vaan johti pettämiseen ja valheisiin. Ja vaikka minusta äärettömän pahalle koko asia tuntuukin, niin en silti vihaa entistä poikaystävääni. Mutta koen, että en todella pysty olemaan onnellinen, jos yhteydenpito jatkuu sellaisen ihmisen kanssa joka aiheutti minulle pahan olon.
    Mutta varmasti on sellaisiakin, joilla tämä kaveruus myös pysyy sellaisena, ja hyvä niin:) Vihaaminen kun ei tässä maailmassa hyvää ole saanut aikaan ennenkään! Minusta siis on ymmärrettävää, että kuulumiset vaihdetaan joskus, mutta uutta suhdetta se ei saisi vahingoittaa!

    • linda
      Posted at 17:23h, 21 toukokuun Vastaa

      Joo toi on perseestä, sillon kun asia ei ole selkeä ja tapahtuu jotain tollasta, niin se on kyllä ihan bullshittiä eikä sellasta tarvi ymmärtää. Mutta tulipahan sullekkin selväksi ettei se mies ollut sua varten !

  • L
    Posted at 17:42h, 21 toukokuun Vastaa

    En ennen oo tänne kommentoinu mut nyt oli pakko, oon niin samaa mieltä. Sama pätee mun mielestä myös tapailuun, josta ei seuraakaan sitä parisuhdetta. Tuntuu että se on aina tyttökavereiden velvollisuus haukkua miekkonen lyttyyn, tottakai sillon asia on ok jos toinen tekee oikeasti jotain hävytöntä ja kyllähän se toisen dissaaminen siitä tilanteessa varmasti piristääkin, mutta uskon vaan että parempi fiilis tulee siitä että no, se ei ollut minulle oikea ja that’s it, kukaan ei oo tehnyt väärin jos vaan kemiat ei kohtaa niin kuin kuuluisi. Semmonen toisen välttely ja vihaaminen tekee vaan kyyniseksi :)

    • linda
      Posted at 17:47h, 21 toukokuun Vastaa

      100% samaa mieltä. Niin kyllästynyt siihen katkeraan jälkipyykkiin mitä kuulee aina :D

  • Anna
    Posted at 17:43h, 21 toukokuun Vastaa

    Moikka!

    Postauksen aiheeseen kantaa ottamatta, halusin tulla nopeasti kehaisemaan miten sun kirjoitusasu teksteissä on parantunut! Luen sun blogia säännöllisen epäsäännöllisesti, ja on kiva huomata miten kirjoitustaitosi on parantunut matkan varrella.

    Keep up the good work! :)

    • linda
      Posted at 17:47h, 21 toukokuun Vastaa

      kiitos paljon <3

  • Karita
    Posted at 18:06h, 21 toukokuun Vastaa

    Koen kyllä hämmentävän paljon sun kans samalla tavalla tuon toisesta luopumisen. Mä kans takerrun ihmisiin niin että aina mietin miten joku pystyy tosta noin vaan unohtamaan jonkun ystävänsä kokonaan. Mä oon myös monesti ollut laittamassa viestiä vastikään menehtyneellä ystävälle, tuli ihan kyyneleet silmiin kun taas ajattelen häntä <3 Toisaalta tällänen yliempaattinen luonne on aika raskasta, mutta mittenpä se enää muuttuis..

    • linda
      Posted at 18:08h, 21 toukokuun Vastaa

      On kyllä raskasta, oon jopa sellanen että oon valmis ottamaan aina kaiken syyn itelleni ja pyytämään ekana anteeksi vaikkei se pallo olis mulla :D Mutta no, ehkä mielummin tällainen :) <3 ihanaa kun on hengenheimolaisia!

  • Kaneli
    Posted at 18:08h, 21 toukokuun Vastaa

    Mä oon ajatellut asian niin, että kun suuri suru kohtaa esimerkiksi kuolemantapauksessa, sitä ei vain halua takertua suruun tai menetys tekee liian kipeää. En usko, että moni kerää niitä tavaroita mahdollisimman pian pois, koska ne haluaisi olla ihan kuin sitä henkilöä ei olisi koskaan ollut elämässä tai elämän pitäisi jatkua heti onnellisena. Se saattaa olla yksi tapa hyväksyä menetys. Jos tavarat jäisi paikoilleen, niin sitä ei välttämättä kunnolla käsittäisi että se ihminen ei ole enää tässä. Mun mielestä olisi tosi friikkiä esim., jos kuolleen henkilön hammasharja löytyisi vielä puolen vuoden jälkeen kylppärin peilikaapista… Toisaalta kyseisen henkilön menetys on saattanut tehdä niin kipeää, että sitä pelkää romahtavansa täydellisesti jos henkilö on koko ajan mielessä. Tavaroiden kerääminen voi olla myös osa suruprosessia. Tietysti tyystin eri asia, jos alkaa heittelemään toisen tavaroita roskiin jo seuraavana päivänä…

    Ja mitä vihaamiseen tulee, niin ihmiset käyttää ihan liikaa aikaa muiden ajattelemiseen. Ihmisen mieli on vähän semmoinen, että helposti lähdetään kadehtimaan, arvostelemaan ja vihaamaan muita. Miksi? Henkilökohtaisesti tiedän ihmisiä kenestä en pidä, kenen kanssa en halua olla missään tekemisissä, ketkä ovat läpimätiä ja kenelle en välttämättä toivoisi mitään hyvää. Silti en minä heitä vihaa. Mieluummin keskitän oman energiani oman onnellisuuteni vaalimiseen ja huolehtimiseen että myös läheisilläni on hyvä olla. Muiden ihmisten olemassaolo ei ole minulta millään tavalla pois. Toisaalta välillä ihmiset käyttää sanaa vihata, vaikka he eivät vain pitäisi jostakin henkilöstä..

  • L
    Posted at 18:16h, 21 toukokuun Vastaa

    Ihan mahtava kirjoitus! Itse olen nyt kolmannessa vakavassa parisuhteessa, kaksi edellistä päättyneet ”siisteihin” eroihin ilman draamaa, kasvettu erilleen jne, niin että ollaan molempien kanssa oltu eron jälkeen tekemisissä ja ehkä jopa ystäviä. Nämä eksäni ovat kuitenkin nykyään erittäin hyviä ystäviä keskenään, ja olen muuta kautta kuullut mitä minusta ovat muille jauhaneet, ei mitenkään imartelevia tai mukavia juttuja :/ eli empä nää enää mitään syytä olla kummankaan kanssa tekemisissä. Muuten kyllä! On kyllä omituista että automaattisesti pitäisi vihata toista eron jälkeen, tuntuu että etenkin tytöillä tämä ajatusmalli on vahvasti ja varsinkin silloin jos tyttö on tullut jätetyksi..

  • L
    Posted at 18:24h, 21 toukokuun Vastaa

    Ihana. Kavereita voi olla vaikka kuinka monta, mutta harmittavan vähän on oikeita ystäviä :(

  • Nilla
    Posted at 18:51h, 21 toukokuun Vastaa

    Katoin ton videon http://www.poseland.com/ Sul on täysin samanlaisii ajatuksii ku mulla.. :D Kaikki mitä puhut on täyttä asiaa ja toi hyvän energian promoominen.. ni sitä sä kyl teetkin :) Ja tää et vaiks ois kuin paskaa, mä etin siit päiväst hyvän jutun. Tultais varmaan niiin hyvin juttuun, oon lukenu sun blogii jo ainaki vuodesta 2011 ja oon aina ihaillu sun tyylii ja tota yleistä asennetta ja aitoutta :)

  • Katie
    Posted at 19:34h, 21 toukokuun Vastaa

    Mä ymmärrän ton vihaamisen sillon jos on oikeen pahasti toinen tehny, jos eron syy on esim että toinen ei vaan enää rakastanu, sillon en ymmärrä jos toinen jää vihaamaan.
    Ite olin ”suhteessa” 1,5vuoden ajan ja siksi nää ”-merkit koska asiaa ei koskaan virallistettu ja se oli lähinnä kai sit vaan seksisuhde. Ite koko tän ajan kyselin mieheltä että missä mennään ja vastaus oli aina ”emmä tiiä” ja maininta suuresta 8vuoden ikäerosta ja kuinka eri elämäntilanteissa oltiin (mä opiskelemassa ja hän töissä). Sit kun vihdoinkin ujona tyttönä sain rohkaistuttua ja kerrottua mitä mä haluan (vakavan parisuhteen), en enää kelvannutkaan. Parin päivän päästä mies totesi että olisi parempi jos ei enää jatkettaisi näin…. Oli hieman hyväksikäytetty olo. Ehkä pahinta tässä on se, että meillä on yhteinen alle vuoden ikäinen vauva, jota mies käy katsomassa noin 2-4 kertaa viikossa, tarkoittaen että joudun häntä jatkuvasti näkemään, vaikka tiedän että oloni helpottuisi jos mun ei tarvitsisi nähdä häntä ainakaan pariin kuukauteen…. Mutta tiedän etten voi tehdä näin, koska en voi kieltää pieneltä lapselta isää… Tuntuu vaan niin pahalta koka kerta kun mies käy

    • linda
      Posted at 21:23h, 21 toukokuun Vastaa

      No sun tilanteessa paskat fiilikset on todella luonnollisia. Yritä kuitenkin vaikka kääntää asia niin, että opit jotain ja sait ihanan lapsen jota varmasti rakastat yli kaiken , eli tollakin oli tarkoituksensa (:

  • sanni
    Posted at 20:16h, 21 toukokuun Vastaa

    Ihana teksti, koska jotenki tää avas mua itseäniki paremmin! En oo miettiny et miks jostain luopuminen on nii vaikeeta, mut tosiasiassa varmaa just sentakia mistä sä tässä kirjotat!
    Hyvä Linda, ja tsemppiä tulevalle kaudelle rock the stage, vaik siihen on viellä matkaa !

  • Aida
    Posted at 20:39h, 21 toukokuun Vastaa

    oon kyl pitkälti samaa mieltä! Just juttelin yhden ystävän kautta tästä Että ihmiset ylipäätään sanoo tosi helposti vihaavansa jotakuta. Joskus kuulee kun joku sanoo ”vihaan tota kun se aina tekee noin” tms., vihaa?? Siis mitä ihmettä, se on niin iso tunne. Onko se jotenkin hienoa kun on negatiivisia ajatuksia vai mitä? Se vaan tuo niin paljon pahaa oloa ympärille. Ymmärrän toki jos joku on todellakin kohdellu erittäin pahasti että syntyy vihaa. Mutta se myös katkeroittaa ja uuvuttaa itseensäkin. Kun päättää antaa anteeksi edes järjellisesti, vaikkei tunteiden tasolla vielä niin se vapauttaa kyllä paljon. Ite en oo ikinä vihannut ketään, musta se on niin painava asia ja sellainen tunne mitä en halua tuntee ketään kohtaan, kun en kuitenkaan sen parempi ihminen ole kuin kukaan muukaan. Mutta kuitenkin rakkaus voittaa ja vapauttaa aina enemmän! Vaikkakin kaikki ei aina ole näin yksinkertaista ja jos joku todella vihaa jotakuta niin sitä tuskin naps vaan saa ympäri käännettyä sitä tunnetta. Mutta siitä voi päättää päästää irti, se tosiaankin vaan myrkyttää itteään. Mutta ihanaa että on muitakin jotka ajattelee näin! Siunausta sulle

    • linda
      Posted at 21:21h, 21 toukokuun Vastaa

      Kyllä, juuri näin! Ajattelen just samalla tapaa (: kiitos ja samoin sulle <3

  • S
    Posted at 22:30h, 21 toukokuun Vastaa

    Mut itteni jätettiin just muutama viikko sitten, parisuhdetta oli takana jo pari vuotta ja entinen poikaystäväni vain ilmoitti ilman mitään keskusteluja tai vinkkejä ettei rakasta enään tää suhde loppu tähän ja that’s it. Arvatenkin oon ollu ihan romuna, ja vaikka loppuen lopuksi sovittiin että ollaan kavereita niin eihän tästä mitään tule. Tarkotan siis sitä, että jos hetki sitten ollaan seurusteltu ja yhtäkkiä ollaan vaan kavereita niin, että toisella ei ole mitään tunteita ja toinen on edelleen umpirakastunut niin ei se vaan toimi, ei se kaverisuhde sillon oo mitenkään terveellä pohjalla. Tälläsessä tilanteessa ja ainakin tällä hetkellä se vihaaminen ja toisen elämästä pois sulkeminen tuntuu vaan helpommalta, tuntuu että ilman sitä en voi ikinä unohtaa. Tottakai toivoisin, että pystyisin ajattelemaan kuin sä ja että tämäkin suhde ois loppunu noin ”hyvin” kuin sun aikasemmat suhteet.

  • Pinja
    Posted at 22:43h, 21 toukokuun Vastaa

    Hmm, kuolema tapauksissa ”poissa silmistä, poissa mielestä” on varmaan jotenkin helpommalta tuntuva ratkaisu sellaselle jonka on vaikea ehkä käsitellä ja tunnustaa omia tunteitaan. Ei loppujen lopuksi todellakaan se helpoin ja paras tapa käsitellä asioita mutta ehkä se on joku luontainen vaisto jonka avulla koitetaan päästä eteenpäin eikä jäädä suruun vellomaan.

    Mitään erokokemuksia mulla ei seurustelemattomuuden takia edes ole, mutta ihmettelen silti kanssa tota kaunan kantamista sitä entistä kumppania kohtaan, mutta vielä enemmän ihmettelen niiden eksien uusien tyttöystävien vihaamista :D
    Joskus luin että jos tulee ihan puun takaa jätetyksi niin ettei osaa odottaa mitään niin se tuntuu samalta kuin sen ihmisen kuolema ja jos joku nyt niin suuren tuskan toiselle aiheuttaa niin kai siinä helposti ihminen katkeroituu. Toisaalta on typerää kyllä alkaa syyttää sitä toista jos hän ei enää halua syystä tai toisesta seurustella, koska eiköhän ero oo siinä tapauksessa molempien kannalta vaan parempi vaihtoehto.

    Turhaan oot huolissaan sun ”takertuvuudesta”, musta noi jutut kuulostaa ihan selväjärkisen, itsevarman ja rakastavan ihmisen jutuilta!

  • Tytti
    Posted at 22:49h, 21 toukokuun Vastaa

    Mä oon ihan ok väleissä mun kahden exän kanssa, eli justiin silleen että jos näkee jossain niin moikkaa ja vaihtaa kuulumiset. Eikä siinä sen kummempaa. Mutta tietysti riippuu ihan tilanteesta. Erosinpa nimittäin viime vuonna kuuden vuoden avoliiton ja seurustelun jälkeen miehestä, jonka kanssa ajattelin/ajattelen viettäväni koko elämäni. Ja itse en pysty olemaan hänen kanssaan tekemisissä. Hän ihmettelee tätä kovasti, ja haluaisi olla kavereita, mutta minä en pysty. En vain pysty, koska se sattuu liikaa. Joten ehkä se riippuu aina tilanteesta.

  • Helmi
    Posted at 23:17h, 21 toukokuun Vastaa

    Heippa! Onhan toi tietysti kaikista kypsin tapa erota, mutta yhtä juttua siinä aina itse mietin. Eihän rakkaus ja tunteet kuitenkaan voi loppua mitenkään päivissä tai viikoissa, siksi se saattaa helposti tuntua hieman feikiltä ja siltä, ettei siinä ole täysin puhtaat jauhot pussissa. Harvemmin kuitenkaan sen rakastettunsa kanssa on missään vaiheessa alkanutkaan hengailemaan vaan kaverina, vaan yleensä siinä aina on sitä jotain tulta kahden ihmisen välillä, ja sitten jos vielä saadaan sidottua vankka ystävyyssuhde, niin se juttu toimii. Sitten jos kuitenkin ero tulee, ni miten yht äkkiä ne kaikki romanttiset tunteet katoaa siitä? Miten sitten yht äkkiä ei enää se kroppa saakkaan sun hormoneita liikkeelle tai esimerkiksi mustasukkaisuus herätä erilaisia reaktioita. Tietysti on joitain pareja, jotka pitkän kaveruuspohjan päälle päätyy kokeilemaan siipiä pariskuntana ja sitten tajuaa ettei se toimi, ja näin se eron jälkeinen ystävyys tuntuisi varmasti jopa paremmalta. Yleensä siinä kuitenkin on sitä romanttista pohjaa niin psykologiselta kuin biologiseltakin puolelta. Myöskin se minusta on hieman kummallista, että yleensä eksät, jotka jatkavat tiivistä yhteydenpitoa ja hengailevat ystävinä, kuitenkin uusien parien löydyttyä sitten irtautuu toisistaan. Eikö se juuri näytä vähän siltä, että ehkä siinä vielä olikin sitten jotain, joka ei pelkälle kaverisuhteelle sovi? Tietenkin siinä tulee eteen tiettyjen roolien vaikutukset sekä uusien kumppaneiden mielipiteet. Mutta jos kerran haluaa olla tämän tyypin kanssa kaverina kaikesta huolimatta, koska hän on niin mahti tyyppi, niin miksi se sitten loppuukin kun seuraavat tulevat kehiin? Eikö se tyyppi sitten olekaan enää niin täydellinen sielunystävä? Vai voisiko tähän liittyä esim. tilanteen totaalisin ja perinpohjaisin ymmärtäminen ja esim. eteenpäin lähtö? Hyvin usein kun eron jälkeen ilmenee vielä sellaista ns roikkumista, kun toisesta saa niin paljon lohtua, turvaa ja tietynlaista mielihyvää siitä, kun saakin vielä olla vähän niin kuin ennen aina oltiin. Ylipäätään tässä tekstissä puhun enemmänkin vain sellaisista heti eron jälkeisistä tilanteista, enkä sellaisista kun suruajan jälkeen löydetään sellainen uusi muoto sille suhteelle kaveruksina, esim. kun avioeron jälkeen vanhemmat silti koittaa puhaltaa yhteen hiileen lastensa vuoksi, ja vuosien jälkeen haluavat oikeasti ja aidosti tulla toistensa seuraaviin häihin juhlistamaan sitä hetkeä. Suruaika kun ei vaan suoraan sanottua ole suurien suhteiden jälkeen mitään muutamia kuukausia. Siksi ihmettelen sitä heti eron jälkeen ystävystymistä, niissä suhteissa missä suhteessa on kuitenkin suuressa roolissa ollut intohimo ja romanttinen rakkaus. Mitä itse olet mieltä näistä, ja haluatko avata omia aatteitasi näistä kysymyksistäni? En tosiaan ajattele tietäväni kaikkea, vaan aistin, että saatat juuri olla tältä osin kanssani erilainen, joten haluaisin innolla kuulla jotain uutta näkökulmaa. :)

  • Iida
    Posted at 08:32h, 22 toukokuun Vastaa

    Jee, vihdoinki löysin jonkun joka ymmärtää tän asian! Oon itse mun exän kanssa hyviä ystäviä ja välillä tuntuu että ihmiset katsoo mua oudosti sen takia, joidenkin mielestä taas on hienoa JOS PYSTYY olla hyvissä väleissä. Välillä toki ystävyys exän kanssa on hankalaa ja miettii onko täs mitään järkeä, silloin tulee tunne et ehkä ois parempi ns. ”uudelleen erota”. Mutta kyllä ne hyvät hetket voittaa aina ja kyllä se elämä sit erottaa kaks ihmistä jos on niin tarkoitettu :)

  • Titti
    Posted at 16:18h, 22 toukokuun Vastaa

    Jos kerran kundi petti sua, ni teit oikeen ratkaisun, kun erosit. Olen sitä mieltä, että jos oikeesti rakastaa, ei petä. Teitä ei vaan ollut tarkoitettu toisillenne. Mutta oot kypsä ihminen, kun pystyt olemaan vihaamatta!

  • Myy
    Posted at 16:20h, 22 toukokuun Vastaa

    Olen miettinyt ihan samoja asioita. Suurin osa lähipiiristäni on juuri sitä sorttia, joka eron jälkeen poistaa numeron kännykästä, heittää exän Facebookista ja pahimmassa tapauksessa ei ole enää edes puheväleissä. Mulla ei ole koskaan ollut tuollaista tunnetta. Kaikkien kanssa olen väleissä eikä mitään tarvetta heivata heitä täysin elämästäni, joskaan en koe olevani heistä – tai ylipäätään kenestäkään – myöskään riippuvainen. Kuten sanoit, ihminen, joka on joskus ollut niin tärkeä, on sitä edelleen, vaikkakin eri lailla.

    Kuoleman suhteen olen ehkä vähän eri linjoilla, mutta ymmärrän silti hyvin näkemyksesi. Minusta on kiva jättää läheisen edesmenneen tavaroista joitakin muistoksi, mutta pääasiassa kaikki arkinen kuten vaatteet yms. koen omalta kannaltani parhaimmaksi kierrättää tms. En pääsisi yli, jos pitäisi elää kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja ikään kuin odottaisin häntä takaisin. Mutta kuten sanoin, tämä on niin henkilökohtainen tapa kokea, ettei voi arvostella tai tuomita toisen tapaa.

  • SS
    Posted at 17:32h, 22 toukokuun Vastaa

    Moikka! Tää oli hyvä teksti. Pisti miettimään tarkemmin omaa suhdetta ihmisiin ihan yleisellä tasolla. Tavallaan kadehdin sun kykyä ”sitoutua” ihmisiin, hyvällä tavalla siis. Vaikutat siltä että oikeesti jos susta saan ystävän niin todellakin voi luottaa että sä oot tosiystävä ja mun mielestä jokainen tarvittis ainakin yhden sunlaisen henkilön elämäänsä! Ihan oikeasti, tarkotan sitä. <3 Ja mitä tulee parisuhteisiin, niin mielestäni on tosi hyvä juttu jos haluaa pitää hyvät välit silti. Ellei ole tapahtunut jotain tosi pahaa ja dramaattista, niin miksi vihanpito?? Ei se tarkoita että kun erotaan niin tunteen katoaa tai menee pakkasen puolelle.

    Ja sitten ohi aiheen! Lueskelin sun vitamiinitesti (mikälie) postauksen ja kun kerta kaikki sulla on noin mallillaan niin haluisinkin kysyä että käytätkö jotain ravintölisiä (siis monivitamiinit ymsyms…). Ja olisiko vinkkiä jodin saantiin tai hyvää monivitamiinilisää?

    Kaikkea hyvää sulle! :))

  • Herminica
    Posted at 19:55h, 22 toukokuun Vastaa

    Ajattelet näissä asioissa ihan samalla tavalla kuin minä :) Mullakin on takana kaksi pidempää sundetta ja nyt menossa kolmas, toivottavasti samalla pitkä ja viimeinen :) Olen myöskin edellisten seurustelukumppanieni kanssa hyvissä välissä, toisen kanssa enemmän tekemisissä kuin toisen koska elämä :) En myöskään ole ikinä, en ikinä ollut kenekään kanssa pahoissa väleissä pidempää kuin muutaman päivän, enkä ikinä ole ajautunut niihin tilanteisiin että ystävyys tai kaveruus päättyisi riitoihin, en ole niitä ihmisiä, jotka riitaantuvat helposti tai edes kohtuuvaikeasti. En myöskään ymmärrä tuota täyttä välien katkomista ellei tilanne ole ajautunut eroon jostakin vakavemmasta, kuten väkivallasta (henk ja fyys) tai pettämisestä. En myöskään ymmärrä sitä, että uuden parisuhteen alettua jätetään kaikki muut ystävät huomiotta ja sama tehdään niille vanhoille seurustelukumppaneille. Oma nykyinen parisuhteeni on niin tasapainoinen ja luottamus molemminpuolinen, eikä kumpikaan toisen ystäviä koskaan koe uhkaksi. Ei sitä muuten seurusteltaisi, jos kiinnostaisi yhtäkkiä muutkin. Olemme sen verran kypsiä, että jos se tilanne tulisi, emme parisuhteessa roikkuisi vain parisuhteen vuoksi. Parisuhteessa ollaan toistemme vuoksi, ei meidän ja potentiaalisten muoden kolmansien pyörien. Siksi ei ole mustasukkaisuutta, eikä tarvetta rajoittaa toista tai sulkea muita ystävyyssuhteita pois omasta elämästä.

    http://lolimte.blogspot.com

  • Emilia
    Posted at 01:05h, 23 toukokuun Vastaa

    Oikeesti aivan törkeen hieno teksti.. Jotenkin sai mutkin niin ajattelemaan tätä asiaa… Musta tuntuu, että ne ihmiset, jotka ”heittää” toisen ihmisen sinne roskikseen, ei oo vahvoja… Mulle tuli susta sellainen kuva, että oot ihan uskomattoman vahva ihminen, vaikka sanoit itse itseäsi ihmiseen takertujaksi. Koska tosi asiahan on, että vaikka kuinka esim. Eksään katkaisisi välit ja vihoittelisi, niin ei se sieltä mielestä poissa pysy. Ehkä on enemmän oikeasti vihainen sille, että ei enää anna itsensä olla sen tärkeän ihmisen kanssa tekemisissä vaikka haluaisi.. Katkeroituu siitä, että on ite päättänyt heittää kaikki pois, vaikka ei olisikaan mitään pätevää syytä… Ja sun isä tapauksessa, tai kenen vain läheisen kuoleman tapauksessa tukahduttaisi vain omaa oloaan tuhoamalla muistot.. Ite en koskaan pystyis heittämään läheisestä muistoja vain tuosta noin pois. Tulis varmaankin huono omatunto, ja pahentais vaan omaa oloa, sillä se ei ketään takaisin tuo …

  • Jonna
    Posted at 10:35h, 23 toukokuun Vastaa

    Tosi hyvin kirjoitettu hatun nosto:)!

  • Sini Räisänen
    Posted at 17:32h, 23 toukokuun Vastaa

    Oon täysin samaa mieltä sun kanssa ja mietin itsekkin samaa aika usein. Ooot ihana <3

  • Roossa
    Posted at 21:21h, 24 toukokuun Vastaa

    Itse olen ainakin exäni kanssa hyvissä väleissä ja olemme toistemme tukena jos on vaikeaa. En voi ymmärtää miksi jotkut jotka eroavat sovussa ei tähän pysty. Esimerkiksi nykyinen poikaystävä on tehnyt hyvin selväksi, että jos eroamme hän ei tule olemaan enää missään tekemisissä kanssani. Sitä en voi ymmärtää.

    Tuohon isäsi kuolemaan liittyen, minunkin isä kuoli yllättäen kun olin 15v. Edelleen tulee noita samoja hetkiä kun tekee mieli soittaa isälle ja kertoa jokin asia. Kuolemasta on kuitenkin jo 5 vuotta. Ajan myötä tilanteita kyllä tulee vähemmän, mutta aikaa siihen kyllä varmasti menee. Tsemppiä <3

  • Maria
    Posted at 22:07h, 24 toukokuun Vastaa

    Tosi hyvä teksti! Erosin ite kans just tosi pitkästä ja vakavasta suhteesta. Kuitenkin me yhä nähdään ja pidetään yhteyttä kavereina. En vois ajatella, että heittäisin menemään kaikki yhteiset vuodet jona tästä mun exästä kasvoi puolisin lisäks myös mun paras ystävä. Vaikka rakkaus sit pikkuhiljaa hiipu niin ystävyys säily vielä eronkin jälkeen. Mun mielestä se teki erostakin paljon kivuttomampaa kun tietää ettei tarvi laittaa välejä kokonaan poikki. Kuitenkin oikeen kukaan mun ystävistä ei tajua tätä ja se on surullista. Tosi moni on sitä mieltä ettei oo mitään järkee eksää pitää kaverina vaan pitäs pistää kerralla poikki. Ihanaa lukee täältä sun ajatuksia ja että kyllä joillain muillakin toimii näin :)!

  • Emilia
    Posted at 00:00h, 26 toukokuun Vastaa

    Pakko sanoa, että tää oli kyllä sun yks parhaista postauksista ikinä! Teksti oli selkeää ja aihe oli mun mielestä todella ajatuksia herättävä. Mä oon 100% samaa mieltä sun kanssas. Mä itse liputan ’peace and loven’ puolesta ja mun mielestä rakkautta pitäs ihmisten jakaa nykyistä enemmän. Unohdetaan menneet ja keskitytään tähän hetkeen. Taidan itsekin olla aika takertuja. Rakastun myös todella helposti (tai ainakin ihastun) ja siksi mun onkin tosi vaikeeta päästää irti kenestäkään, josta välitän vähäänkään, ja sitten ihmettelen, miksi kukaan ei rakastakkaan mua takaisin…story of my life.

    • linda
      Posted at 00:28h, 26 toukokuun Vastaa

      Ihana kuulla, kiitos! Ja niin samaa mieltä :)

  • Mimmi
    Posted at 01:29h, 26 toukokuun Vastaa

    Todella kypsä teksti. Se oli mielenkiintoinen ja koskettava kuvaus kokemuksistasi ihmissuhteissa. Mutta: mielestäni jokainen päättäyvä ihmissuhde on oma keissinsä. Rakentavan keskustelun hengessä haluan sanoa, että joskus on helpompi säilyttää toinen ihminen muistoissa sellaisena, kuin hän oli hyvinä aikoina. Esimerkiksi ennen kuolemaa, pettämistä, perheenjäsenen kanssa tapahtunutta välirikkoa, ystävyyden loppua…
    Riippuu paljon kokijan historiasta, miten menetykseen reagoi. Itse olen kykenevä poistamaan ihmisen elämästäni, mutten tietenkään muistoistani. Viha ja välien poikki meneminen voi olla perusteltu ja terve reaktio, kun tulee eeppisesti väärin kohdelluksi. Olen huomannut, että tietynasteisen välirikon jälkeen toinen voi aiheuttaa minulle niin pahan olon, että on parempi olla kontaktitta. En ole kylmä tai vihainen ihminen, vaan herkkä ja yritän suojella itseäni. Kannanottosi oli anteeksiantava ja kaunis, mutta eri ihmisillä on erilaiset sietokyvyt. Parisuhde saa ja voi päättyä kuin veitsellä leikaten, ja joskus toiselle osapuolelle se on keino pysyä pinnalla. Kiitos tästä pohdituttaneesta tekstistäsi!

  • Juli
    Posted at 12:04h, 01 kesäkuun Vastaa

    Moi! Oli pakko tulla vielä kommentoimaan kun tulin lueskelemaan blogiasi pitkästä aikaa. Tykkäsin tekstistäsi paljon, mutta mun on silti kallistuttava sille puolelle jota et ymmärrä :-D Siis: Itse erotessani exästäni ero oli riitaisa. Hän jätti minut ja olin aivan palasina, koska tiesin että olin ensimmäistä kertaa todella rakastunut, enemmän kuin koskaan. Olimme pitkään vihamiehiä toisillemme, mutta jonkin ajankuluttua annoin hänelle anteeksi ja hän minulle. Keskustelimme. Ja se mitä hän kertoi, minä ymmärrän nyt jälkeenpäin täysin, miksi hän suututti minut. Hän kertoi että hänen täytyi saada minut vihaamaan itseään, jotta pääsisin elämässäni eteenpäin enkä jäisi itkemään ja haikailemaan hänen peräänsä. Jälkeenpäin ajateltuna olen hänelle kiitollinen. Koska tiedän, että en olisi pystynyt eroamaan ystävänä. Olisin itkenyt ja ollut paljon surullisempi, kuin ajatellasseni häntä ”mulkkuna” :D Se oli minulle helpompi tapa.

    • linda
      Posted at 15:12h, 01 kesäkuun Vastaa

      Niin, onhan näitä monenlaisia tapoja ja aina erilaisia tilanteita (:

Post A Comment